Kuvaus
Ammatillisen koulutuksen leikkaukset ja oppimisen siirtyminen työpaikoille ovat uhka opiskelijoiden kokemalle yhteisöllisyydelle. Tämä voi johtaa opintojen keskeyttämiseen entistä useammin. Ajatuspaja Vasemmistofoorumin raportti ”Amis – yhteinen asia: ratkaisuja ammatillisen koulutuksen rapautuvaan yhteisöllisyyteen” pureutuu tähän ongelmakenttään ja esittää ratkaisuja.
”Ammatillisen koulutuksen keskeyttämiseen liittyviä syitä on ollut tärkeä selvittää tarkemmin, sillä keskeyttämisaikeiden taustalla on sellaisia tekijöitä, joista ei ole aiemmin tuotettu tietoa”, kertoo raportin kirjoittanut VTM Niina Tanner. Koulutuksen keskeyttämiset vaikuttavat myös lisääntyneen viime vuosina.
Aihe on tärkeä myös siksi, että ammatillinen koulutus on tällä hetkellä myllerryksessä. ”Esimerkiksi lähiopetusta on vähennetty, mikä voi puolestaan vähentää opiskelijoiden kokemaa yhteisöllisyyttä ja lisätä siihen liittyviä keskeyttämisiä”, toteaa Tanner. ”Yhteisölliset ja sosiaaliset syyt keskeyttämisaikeiden taustalla ovat kuitenkin jääneet pitkälti paitsioon koulutuspoliittisessa keskustelussa. Nyt ne on syytä nostaa keskusteluun”, Tanner sanoo.
Yhteisöllisyydestä huolehtimisen tärkeys korostuu myös työelämän roolin kasvaessa. Raportista käy ilmi, että yritysten huoli koulutuksen toteutuksesta on suuri. Jos lähiopetusta on liian vähän, vaarana on nuorten syrjäytyminen heidän jäädessään oman onnensa nojaan ilman riittävää osaamista. Yritykset odottavatkin, että lähiopetuksen ja ohjauksen riittävä tarjonta varmistetaan niin, että koulutus antaa tarvittavan pohjan työssäoppimiselle.
Raportissa vaaditaankin lisäresursseja paitsi opetushenkilöstön palkkaamiseen, myös oppilaanohjaukseen ja opiskeluhuoltoon. Opetuksen ja ohjauksen laadun parantaminen vaatii taloudellisia satsauksia, ja myös opettajien jaksamisesta ja hyvinvoinnista on huolehdittava. ”On tärkeä huomioida, että ammatillisen koulutuksen tulisi olla nuorille yhä vahvasti kasvatuksellinen koulutus, jossa opiskelijat ja opettajat kohtaavat säännöllisesti”, Tanner toteaa. ”Ylipäätään suurin osa nuorista tarvitsee aikuisen ohjausta ja turvallista opiskeluilmapiiriä, jotta opinnot etenisivät suunnitellusti. Opettaja voi vaikuttaa luokan ilmapiiriin oleellisesti ryhmäyttämisellä, eli ryhmän jäsenten välisen keskinäisen tuntemisen, luottamuksen, turvallisuuden ja viestintäkyvyn tietoisella tukemisella.”