5.9.2007 – Ruurik
Holm
Sosiologi Zygmunt Bauman kirjoittaa uusimmassa Arena-lehdessä (ks. www.arenagruppen.se)
otsikolla ”Har framtiden en vänster?”
Baumanin mukaan vasemmiston pyrkimys mukautua ajan henkeen näkyy nykyisin kahdella
tavalla. Ensimmäinen tapa on oikeiston poliittisen ajattelun omaksuminen osaksi
vasemmiston ohjelmaa, mutta ”lievemmässä” muodossa. Esimerkki tästä
suuntauksesta on Tony Blairin rakentama New Labour. Vasemmistolainen retoriikka
pelkistyy tällöin väitteeseen, että vasemmistolla on paremmat edellytykset
toteuttaa uusliberaalit uudistukset kuin oikeistolla.
Toinen, Ranskassa ja Italiassa tavallisempi reagointitapa on kannattaa
kaikkea mitä oikeisto vastustaa. Tässäkin reagointitavassa alkusysäyksen antaa
oikeisto; vasemmisto vain kääntää sen vaatimukset vastakohdikseen.
On kuitenkin olemassa tapa määritellä vasemmisto lähtien ihmisenä olemisen
ehdoista, pyrkimyksistä ja toistaiseksi toteutumattomista
mahdollisuuksista. Vasemmiston kaksi keskeistä peruslähtökohtaa ovat Baumanin
mukaan seuraavat:
I) Yhteiskunnan tulee suojella jäseniään henkilökohtaisilta
vastoinkäymisiltä
II) Yhteiskunnan hyvyys määrittyy sen huonoimmassa asemassa olevan jäsenen
elämänlaadun mukaan.
Bauman ei kuitenkaan kovin syvällisesti motivoi näitä kahta perusperiaatetta.
Niiden taustalla voidaan mahdollisesti nähdä John Rawlsin ”hyvinvointiliberalismi”,
jonka mukaan yhteiskunta voi olla reilu vain jos I) ja II) toteutuvat. Rawlsin
perusajatus on, että oikeudenmukainen yhteiskunta toteutuu silloin, kun sen
periaatteet määritellään kuvitteellisen ”tietämättömyyden verhon” takana, ts. olettaen
että yksilöt eivät tiedä millaiseen asemaan yhteiskunnassa joutuvat. Toisaalta
voidaan ajatella hiukan Marx-lähtöisemmin, että jos yhteiskunta ei toteuta
periaatteita I) ja II), seurauksena on kaikkien taistelu kaikkia vastaan, ihmisten
yhteisöllisten pyrkimysten rapautuminen ja ihmisenä olemisen päämäärien
saavuttamattomus.
Bauman toteaa myös, että vasemmiston ei tule sitoutua mihinkään tiettyyn yhteiskunnallisen
järjestelyn malliin. Vasemmiston on oltava alati kriittinen. Näkemykseen on
helppo yhtyä, mutta sen ilmeinen puute on vaihtoehdottomuus. Kritiikki ilman poliittista
ohjelmaa ei johda mihinkään. Ehkä yllä olevassa lauseessa paino tuleekin
asettaa sanalle ”sitoutua”, eli jokaista toteutettua järjestelyä tulee
tarkastella kriittisesti ja tehdä muutoksia, mikäli tarvetta ilmenee. Muuten on
vaikea ymmärtää, kuinka Baumanin vasemmisto voisi käytännössä toteuttaa
periaatteita I) ja II).
