Vasemmistofoorumi järjesti Eurooppa-päivänä 9.5.2007 Helsingissä englanninkielisen seminaarin, jossa puhuivat vasemmiston edustajat Saksasta, Hollannista, Norjasta ja Suomesta.
Seminaarissa alustivat Hans
van Heijningen (Sosialistinen puolue, Hollanti), Paavo Arhinmäki
(Vasemmistoliitto), Dag Seierstad
(Sosialistinen vasemmistopuolue, Norja), Judith
Dellheim (Linkspartei.PDS, Saksa) ja Helmut
Scholz (Linkspartei.PDS ja Euroopan vasemmistopuolue, Saksa).
Alustuksissa ja keskusteluissa käsiteltiin vasemmiston haasteita ja toisaalta menestystarinoita eri puolilta Eurooppaa. Samalla pohdittiin suuntalinjoja vasemmiston Euroopan laajuiselle yhteistyölle.
Alla seminaarin ohjelma ja yhteenveto alustuksista. Alustukset avautuvat linkkejä klikkaamalla.
Ohjelma
13.00 Welcome
Pekka Ristelä (Left Forum, Finland)
13.10 The Dutch Socialist Party: Our 'No' to the European Constitution as an expression of our love of Europe
Hans van Heijningen (Socialist
Party, Netherlands)
13.55 Right wing tsunami? – The reason for the left wing electoral disaster in Finland?
Paavo Arhinmäki (Left Alliance,
Finland)
14.40 Coffee
15.00 The centre-left government in Norway: Challenges and prospects in European perspective
Dag Seierstad (Socialist Left Party,
Norway)
15.45 Some issues for a strategy discussion of the new German Left Party
Judith Dellheim (Left Party, Germany)
16.30 Break
16.35 New
cooperation within the European left?
Helmut Scholz (German Left Party and
European Left Party)
17.20 Closing
Hans van Heijningen: No! For the sake of Europe
Hans van Heijingen alusti syistä, jotka saivat
hollantilaiset äänestämään perustuslakiluonnoksen hyväksymistä vastaan. Alla
tiivistelmä van Heijningenin alustuksen pääkohdista.
Euroopan unionin harjoittama politiikka on ollut
uusliberalistista. Uudessa perustuslaissa olisi lisäksi tuotu voimakkaasti
esiin unionin sotilaallinen komponentti, mm. European Armaments Instituten ja
nopean toiminnan joukkojen perustaminen. Tärkein syy hollantilaisten
ei-ratkaisuun oli kuitenkin se, että EU on ylhäältä alas johdettu
byrokraattinen organisaatio, jota ei todellisuudessa kontrolloida
demokraattisesti.
Kansalliset hallitukset ovat käyttäneet EU:ta epäsuosittujen
ratkaisujen oikeuttamiseen. Hollannissa toteutettiin rautateiden
yksityistäminen vedoten EU:n taholta tulevaan velvoitteeseen. Vastakkaisista
lupauksista huolimatta matkustajaliikenteen palvelutaso on laskenut.
Tavaraliikenne kannattaa paremmin kuin matkustajaliikenne, mistä on seurannut
että tavarajunat hidastavat samoilla raiteilla kulkevaa
matkustajajunaliikennettä yhä enemmän.
Hollannin sosialistinen puolue oli ei-kampanjan keskeinen
toimija. Populistisella oikeistolla ja kansallismielisyydellä oli vain
marginaalinen rooli kampanjassa.
Kansalaisten ääni saadaan kuuluviin Euroopan yhteisössä vain
kansallisvaltioiden demokraattisten järjestelmien kautta, koska ihmisten
kosketuspinta europarlamenttiin tai Euroopan komissioon on minimaalinen. Siksi
unionin kehittämiseen tähtäävien aloitteiden tulisi tulla jäsenvaltioilta, ei
Euroopan komissiolta.
Lopuksi pari sanaa niille, jotka ajavat parempaa Euroopan
perustuslakia. Projekti ei ole realistinen. Sen sijaan että tuhlaisimme
energiaamme Eurooppa-tason paperien pyörittämiseen, meidän täytyy vahvistaa
vastarintaa omissa eurooppalaisissa valtioissamme. On realismia todeta, että
Ranskan ja Hollannin ei-tulokset eivät tarkoita että vasemmisto pystyisi
kokoamaan riittävän poliittisen voiman edistyksellisen perustuslain
läpiviemiseksi.
Paavo Arhinmäki: Right wing tsunami? The reason for the left wing electoral disaster in Finland?
Paavo Arhinmäki analysoi vasemmiston tappiota Suomessa viime
maaliskuun eduskuntavaaleissa.
Vasemmistoliitto kärsi 1,1 prosenttiyksikön vaalitappion,
vaikka lähti vaaleihin oppositioasemasta.
Meidän pitäisi tutkia, mihin Vasemmistoliitto vuoti ääniä
näissä vaaleissa. Kaikkein todennäköisimmin ääniä menetettiin vihreille ja
perussuomalaisille. Punavihreiden mielissä Vasemmistoliitto ei ole tarpeeksi
liberaali, moderni eikä vihreä. Perussuomalaiset keräsivat EU-vastustajien
ääniä; lisäksi puheenjohtaja Timo Soini kykeni arvostelemaan hallituksen
eriarvoisuutta lisännyttä politiikkaa paremmin kuin Vasemmistoliitto.
Naisehdokkaat menettivät melkein 34 000 ääntä, kun koko
puolue menetti vain 33 000 ääntä.
Vasemmistoliitto ei siis kyennyt muotoilemaan riittävän
vahvalla tavalla omaa vaihtehtoaan. Vasemmistoliitolla ei ollut rohkeutta
haastaa hallituksen politiikkaa. Olimme liikaa muiden kaltaisia. Lisäksi emme nousseet
tarpeeksi esiin esimerkiksi televisiodebateissa.
Meillä pitäisi olla oma voimakas visio ja selkeät
poliittiset vaatimukset. Erityisesti tarvitsemme uusia poliittisia avauksia.
Meidän ei pitäisi pelätä radikaalejakaan vaatimuksia.
On erittäin tärkeää että emme vähättele tappiomme
merkitystä. Meidän ei pitäisi tyytyä oikeistoaalto-tyyppisiin selityksiin.
Katseet tulisi suunnata esimerkiksi Hollantiin, jossa
sisarpuolueemme Sosialistinen puolue saavutti yli 16 prosentin tuloksen viime
parlamenttivaaleissa, toimimalla ihmisten keskellä ja konkreettisten
tavoitteiden puolesta. Meidän täytyy myöskin jalkautua sinne missä ihmiset
liikkuvat, myös vaalien välisenä aikana.
Lisäksi puolueemme imago kaipaa kohennusta. Kyse on siitä
kuinka media meidät esittää ja kuinka johtajamme pärjäävät julkisuudessa,
erityisesti televisiossa. Tarvitsemme uusia, tuoreita kasvoja, sellaisia
ihmisiä joiden imago vastaa puolueemme ohjelmaa. Vaalit joko voitetaan tai
hävitään mediassa.
Poliittinen viesti täytyy toimittaa perille riittävän
selkeästi. Terve määrä populismia on hyvä asia.
Kokoomus onnistui kampanjassaan, uuden toivon tuomisessa
ihmisten mieliin, vaikkakaan suurin osa kansasta tuskin kannattaa kokoomuksen
todellista poliittista ohjelmaa.
Ehdokaslistojen merkitystä ei pidä vähätellä. Meidän pitäisi
saada listoillemme raskaan sarjan ehdokkaita, jotka ovat jo saavuttaneet
tunnettuutta politiikan ulkopuolella.
Tunnelin päässä on kuitenkin valoa. Puolueen kannatus
nuorisovaaleissa ja varsinaisissa vaaleissa nuorten keskuudessa on kasvussa.
Olen ehdottanut että Vasemmistoliiton pitäisi luoda
konkreettinen vaihtoehtoinen poliittinen ohjelma, jonka tulee perustua
perusetuisuuksien kehittämiseen, sociaaliturvaan ja julkisiin palveluihin,
perusteettomien määräaikaisuuksien ja vuokratyön vähentämiseen sekä kestävään
ilmastopolitiikkaan.
Seierstadin alustus käsitteli Norjan Sosialistisen vasemmistopuolueen
(SV) strategista tilannetta, joka on johtanut hallitusvastuuseen sekä useiden
tavoitteiden toteutumiseen hallitustyöskentelyn tuloksena.
Viimeisten yli 20 vuoden aikana yksityistäminen ja
kilpailuttaminen ovat edenneet useimmissa maissa. Yksityistämisen on muuttanut
julkisen sektorin houkuttelevaksi kohteeksi monikansallisille suuryrityksille.
Norja ei ole poikkeus tässä suhteessa. Yksityistäminen on
jatkunut myös työväenpuolueen johdolla.
Euroopan talousalue EEA on tehnyt Norjasta sisämarkkinoiden
valtion ja rajaa keskeisesti nykyisen keskustavasemmistolaisen hallituksen
toimintamahdollisuuksia.
Puolueiden väliset rajalinjat Norjassa ovat ulkomaalaisten
tarkkailijoiden ja monien norjalaistenkin mielestä erikoisia.
Sosiaalikysymyksissä (verot, sosiaali- ja terveyspalvelut,
työlainsäädäntö jne.) oikeistoi dominoi keskustelua. Talouden
rakennemuutoskysymyksissä keskusta on lähempänä Sosialistista
vasemmistopuoluetta kuin työväenpuolue, joka on kätketysti uusliberaali puolue.
Ympäristökysymyksissä ja kansainvälisessä solidaarisuudessa
kolme keskustalaista puoluetta ovat samalla puolella SV:n kanssa.
90-luvulla SV:n strategiana oli muodostaa alliansseja
keskustalaisten puolueiden kanssa työväenpuolueen painostamiseksi enemmän
vasemmalle. Strategia onnistui vain osittain, mutta joka tapauksessa ainakin
keskustapuolueesta tuli vankka julkisen sektorin puolustaja.
Kuitenkin vielä tärkeämpää oli ammattiyhdistyliikkeen
suunnanmuutos. Työväenpuolueen yhteistyökumppani alkoi yhä enemmän 1990-luvulla
löytää SV:stä omien näkökantojensa kuuntelijan ja välittäjän, koska ay-liike ei
voinut enää luottaa työväenpuolueeseen monissa tärkeissä kysymyksissä, kuten
telekommunikaation, postin, rautateiden jne. yksityistämishankkeissa. Ay-liike
jopa päätti poikkeuksellisesti suunnata osan vaalituestaan v. 2001 SV:lle.
Vuoteen 1993 asti SV:ssä ei kyseenalaistettu
yhteistyösuhdetta työväenpuolueen kanssa. Kannatusero o40 % vs. 5-6 %
työväenpuolueen hyväksi oli tähän liian suuri.
Vasta vuoden 2001 vaalit, joissa työväenpuolueen kannatus
laski 35 %:sta 24 %:iin muutti tilanteen. SV saavutti 12,5 %:n kannatuksen.
Vuoden 2005 puoluekokouksessa SV asetti tavoitteekseen koalitiohallituksen
yhdessä työväenpuolueen ja keskustapuolueen kanssa. Nämä puolueet sopivat ennen
vaaleja muodostavansa enemmistöhallituksen, mikäli vaalitulos sen mahdollistaa.
Tämä itseään punavihreäksi liitoksi kutsuva allianssi sai myös
ammattiyhdistysliikkeen tuen vaalikampanjan aikana.
Vaalitulos oli voitto allianssille, joka sai 87 paikkaa
169-paikkaisessa parlamentissa. Prosenteissa mitaten oppositiopuolueet saivat
jopa aavistuksen enemmän ääniä kuin hallitus, mikä teki voitosta äärimmäisen
niukan.
SV:n 8,8 %:n tulos oli raskas vaalitappio. Myös gallupit
lupasivat 14-18 %:n kannatusta puolueelle. Seuraavassa analysoidaan muutamia
SV:n vaalitappion syitä.
1. Yhdessä ay-liikkeen kanssa SV on pakottanut
työväenpuolueen omaksumaan radikaalimpia ajatuksia. Ero SV:hen ei siis ollut
enää niin suuri; lisäksi SV:n johtajat epäonnistuivat erojen esiintuomisessa.
2. Oikeisto pelotteli äänestäjiä punaisella vaaralla.
3. Monet äänestäjät halusivat ensisijaisesti kaataa
oikeistohallituksen ja äänestivät siksi työväenpuoluetta.
4. Puolueen vaalikampanjointi keskittyi osittain
vähämerkityksisiin asioihin, mahdollistaen poliittisten vastustajien
vastahyökkäykset ja ajaen puolueen edustajat puolustamaan näitä asioita. Siten
julkisen tilan osittain anastivat merkitykseltään vähäiset asiat, joiden
puolustamisessa SV ei onnistunut.
Huolimatta työväenpuolueen ylivoimaisesta vaalituloksesta
verrattuna kahteen muuhun alliansikumppaniin, se sai hallitusneuvotteluissa
pienimmän mahdollisen enemmistön eli 10 ministeriä 19:stä. Lisäksi 74-sivuinen
hallitusohjelma on yksityiskohtainen sopimus, eikä tärkeät kysymyksiä jätetty
yleisten muotoilujen varaan (tällöin työväenpuolue olisi voinut
hallitusenemmistönsä turvin käytännössä sanella politiikkojen sisällön).
Hallituksen ohjelman keskeiset seikat ovat:
1. Norja pysyy EU:n ulkopuolella. Kansainvälisiin
sotilasoperaatioihin vaaditaan selvä YK:n mandaatti. Norjalaiset upseerit
kotiutetaan Irakista. Norjan joukot vedetään pois Afganistanista.
2. Norjan kehitysapua ei suunnata ohjelmiin, jotka
sisältävät ehtonaan talouden liberalisointia tai yksityistämistä. Velan
anteeksiannon edellytyksenä ei edellytetä yksityistämisiä. Osa
kehitysmäärärahoista suunnataan Maailmanpankin ohjelmien sijaan YK:n
kehitysohjelmiin. Norjan edellisen hallituksen GATS-neuvottelujen vaatimukset
koskien kolmannen maailman maiden koulutuspalvelujen sekä sähkön- ja
vedenjakelun vapauttamista on vedetty pois.
3. Hallitus ei yksityistä tai myy osakkeista tärkeistä
yhtiöistä kuten Telenor, Norsk Hydro ja Statoil. Hallitus on pysäyttänyt
julkisten palveluiden yksityistämisen.
4. Hallitus on peruuttanut kaikki edellisen hallituksen
toteuttamat työlainsäädännön muutokset. Helpotukset määräaikaisen työvoiman
käytölle on peruutettu. Työturvallisuuden heikennykset on kumottu. Laillisten
ylitöiden määrä on laskettu vuoden 2003 tasolle. Lisäksi on toteutettu
uudistuksia: ammattiyhdistyksille alihankkijoiden maksamien palkkojen
tarkkailumahdollisuus, Norjan palkkataso ja työehdot ovat perustana kaikissa
julkisissa urakoissa, työntekijöiden oikeusturvaa on parannettu tilanteissa
joissa työntekijä raportoi laittomista työoloista, osa-aikaisten oikeutta saada
työsuhteensa muunnettua kokopäiväiseksi kun yritys rekrytoi uutta työvoimaa on
parannettu.
5. Veronalennukset on peruutettu. Osinkotulovero on
palautettu. Pääomatuloa verotetaan samantasoisesti kuin maksimivero
palkkatuloille. Kuntien rahoitusta on parannettu. Verohelpotuksia
yritysverotukseen yrityksille, jotka toimivat väestökadosta kärsivillä
alueilla. Sosiaaliturvan tasoa on nostettu. Työttömyyskorvausten karsiminen on
peruutettu.
SV on kuitenkin hyväksynyt eläkeuudistuksen, joka johtaa
eläkkeiden osittaisiin leikkauksiin vuodesta 2020 eteenpäin.
Judith Dellheim alusti otsikolla "Some reflections on the forthcoming strategy debates in the new Left Party being formed in Germany".
Dellheimin alustus pohdiskeli teoreettisella tasolla Saksan Die Linke -puolueen rakentamista.
