Reima Launonen: Poliittiset ajatushautomot risteyksessä – joko mahalasku tai uusi kukoistus

Reima Launonen on helsinkiläinen tutkija, joka työstää parhaillaan Vasemmistofoorumille verotuksen oikeudenmukaisuutta käsittelevää kirjaa. Tässä blogimerkinnässään Reima pohtii poliittisten ajatushautomoiden merkitystä ja tulevaisuutta Suomessa.

Haluan jakaa kanssanne poliittisessa ajatushautomossa työskentelyn hyviä ja huonoja puolia. Tällä hetkellä sektorilla työskentelyä kuvaa juuri parhaiten voimakkaan skitsofreeninen tunne: on asioita, jotka tekevät siitä unelmien työn, mutta toisaalta toimialan ongelmat ovat hyvin suuria. Nämä ongelmat vaikeuttavat poliittisten ajatushautomoiden olemassaoloa sekä myös niiden tehtävän oikeutusta.

Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin: kannatan lämpimästi poliittisten ajatushautomoiden säilymistä tukemassa suomalaista yhteiskunnallista tutkimusta ja demokraattista keskustelukulttuuria. Mutta tällä kentällä riittää kehitettävää.

Traagista tilanteessa on, että jos pystyisimme ratkaisemaan ongelmat, saisimme Suomeen aidosti toimivaa ajatushautomokulttuuria. Tämä varmasti loisi uudenlaisia ratkaisuehdotuksia yhteiskunnallisiin ongelmiin ja saisi aikaan vahvaa poliittista keskustelua. Nämä ovat juuri niitä asioita, joissa poliittiset puolueet ovat Suomessa epäonnistuneet. Osa ongelmista on yksinkertaisia, toiset taas haastavia.

Aluksi haluan kuitenkin kertoa niistä poliittisen ajatushautomotoiminnan positiivisista puolista. Juuri nämä tekijät puoltavat väitettäni siitä, että on aidosti kannattavaa tukea poliittisten ajatushautomoiden olemassaoloa.

Plussat

Ajoittainen uskallus

Aina välillä poliittiset ajatushautomot yllättävät: parhaimmillaan ne saattavat tehdä tutkimusta aiheesta, johon emoyhteisö (puolue, muut taustaryhmät) eivät koskisi pitkällä tikullakaan. Tutkimuksen kohteet voivat olla hyvin räväköitä, esimerkiksi nousevat ääriliikkeet sekä erilaiset radikaalit reformivaatimukset. Tutkimusta ajatushautomoissa tekevät usein nuoret ja nälkäiset tutkijat, koska niissä avautuu mahdollisuuksia, joita kankeammassa akateemisessa ympäristössä ei tarjota. Myös tutkimusaiheet ovat avoimempia kuin yliopistojen lokeroidussa todellisuudessa.

Oma tapaukseni korostaa tätä puolta ajatushautomotoiminnasta: juuri valmistunut maisteri otetaan kirjoittamaan tutkimusta verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Kehitellään tutkimus, johon liitetään elementtejä useasta eri yhteiskuntatieteestä. Tämän lisäksi päätetään laajentaa ja jalostaa tutkimus tietokirjaksi, joka pyrkii olemaan sekä tieteellisesti pätevä, helposti lähestyttävä että poliittisesti relevantti. Kyllä tämä minun mielestäni aikamoiselta riskinotolta kuulostaa.

Akateemisessa ymmärryksessä tämä ei olisi mahdollista: sanottaisiin, että sinun pitäisi tehdä ensin väitöskirja ja sen jälkeen kirjoittaa lisää artikkeleja jostain spesifistä erityistieteellisestä ongelmasta, ja vasta sen jälkeen sinulla on oikeus puhua tai kirjoittaa mistään yleisestä yhteiskunnallisesta ongelmakokonaisuudesta.

Huolimatta siitä että hiukan kärjistän, on totta, että akateeminen maailma on ajatushautomoiden todellisuutta jäykempi, paljon kyräilevämpi sekä lannistavampi. Parhaimmillaan ajatushautomoissa elää todellinen ”Yes we can” –henki: pyritään uudistumaan ja kehittymään sekä ollaan valmiita etsimään toimijoita, joilta löytyy rohkeutta etsiä uusia näkökulmia. Ajatushautomoista puuttuvat pöhöttyneet professorit, jotka suojatyöpaikkoineen ja vanhoine henkilökohtaisine ja tieteellisine riitoineen häiritsevät koko yliopistoyhteisön toimivuutta.

Tuntemani suomalaiset ajatushautomoiden toiminnanjohtajat ovat sosiaalisesti kyvykkäitä ihmisiä, jotka selvästi ovat ymmärtäneet, että omahyväisyys ja ylimielisyys eivät edistä heidän asiaansa. He ovat tajunneet, että think tank- sektorilla pitää olla aina valmiutta keskustelulle ja uudistumiselle. Näin ollen ajatushautomoiden johdosta löytyy kiitettävän usein myös uskallusta kehittää toimintaa.

Monitieteellisyys

Kuten jo mainitsinkin, ajatushautomot eivät tunne tieteellisiä raja-aitoja samalla tavalla kuin akateeminen maailma. Think tankissa samassa huoneessa ei yleensä ole vain saman erityistieteen edustajia, vaan sosiaalitieteilijät, filosofit ja ekonomit istuvat sulassa sovussa keskenään. Tämä näkyy myös tutkimuksissa. Parhaimmillaan ajatushautomoyhteisö tuo, kuten omassa tapauksessani, filosofiaan ja poliittisen teoriaan erikoistuneelle tutkijalle uusia näkökulmia tutkimuskysymyksiin.

Itse sain työskennellessäni Vasemmistofoorumissa sosiaalipoliittisen herätyksen, koska kaksi läheistä työtoveriani olivat sosiaalitieteilijöitä. Yliopiston laitoksella on vaikeaa kuvitella vastaavaa tapahtuvan, sillä eri tutkimusalat ovat sekä fyysisesti että usein myös henkisesti erotettuna toisistaan.  Ajatushautomossa tutkimusta ei myöskään rajata tiedekohtaisin raja-aidoin. Filosofillakin on oikeus lukea taloustiedettä ja käyttää työssään kaavioita ja konkreettisia lukuja.

Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä, että suuri osa tapaamistani tutkijoista suomalaisissa ajatushautomoissa on yhteiskuntatieteellisesti koulutettuja. Koko ala varmasti hyötyisi siitä, että hautomoihin rekryttäisiin toimijoita kaikilta akateemisilta aloilta. Yhteiskuntatieteellisen osaamisen korostuminen on ymmärrettävää, koska think tankeissa tehdään yhteiskunnallista tutkimusta,  mutta jos uutta näkökulmaa halutaan kehittää, ei myöskään muiden alojen osaamista saisi unohtaa. Esimerkiksi itse haluaisin lukea geenimanipuloidun ruuan mahdollisuuksista ja uhkakuvista geneetikon kirjoittamana tai vastaavasti ydinvoiman uhkakuvista ja mahdollisuuksista fyysikon näkökulmasta. Molemmat aiheet myös sopisivat loistavasti poliittiselle ajatushautomolle.

Pyrkimys yhteiskunnallisen vaikuttamiseen

Ajatushautomot pyrkivät ansiokkaasti löytämään mahdollisimman suuret ja julkiset foorumit julkaisuilleen ja hankkeilleen. Siinä, missä yliopistossa tutkijoille ja laitoksille muistutetaan ja kannustetaan yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen, poliittisissa think tankeissa tämä on itsestäänselvyys.

Tietämäni suomalaiset ajatushautomot ovat yleensä erittäin valmiita lähtemään mukaan avoimeen keskusteluun. Tämän vuoksi olisikin oleellista painottaa sitä, että julkiset organisaatiot ja yritykset voisivat hyötyä tästä halukkuudesta, ja ottaa ahkerammin think tankien edustajia puhumaan tilaisuuksiinsa tai tehdä jopa yhteistyötä ajatushautomoiden kanssa. Uskon, että esimerkiksi yritys- ja yhteiskuntavastuun kysymyksissä poliittisilla ajatushautomoilla olisi paljonkin annettavaa liike-elämälle.

Toisin kuin useilla tieteentekijöillä, think tank -toiminnassa populaarisuus ei ole kirosana. Arvioisin että poliittisista think tankeista Vasemmistofoorumi on akateemisesti suuntautunein, mutta Fooruminkin perusajatuksena on, että kaikkien sen tuotoksien tulisi olla yleisesti luettavissa, ilman vaatimusta erityistieteellisestä osaamisesta. Ajatushautomot todellakin haluavat tuotoksensa best seller –hyllylle. Pelkkä ylistävä vertaisarviointi ei riitä, jos oikeasti halutaan vaikuttaa yhteiskunnassa. Alan toimijat ovat hyvin sitoutuneet tähän tavoitteeseen.

Yhteistyö

Suomalaiset ajatushautomot haluavat aidosti tehdä yhteistyötä toistensa kanssa. Tämä piirre selkeästi korostuu poliittisissa ajatushautomoissa: niissä on ymmärretty, että koko Suomen poliittinen think tank -kulttuuri joko nousee yhteisvoimin tai vajoaa alas voimien hajaantuessa. On hyvä muistaa, että erilaiset, hyvin perustellut näkökannat ovat aidon keskustelun edellytys.

Tämän vuoksi toivotankin perussuomalaisiin arvoihin sitoutuneen ajatushautomon erittäin tervetulleeksi kentälle, ja toivon sen kehittävän myös perussuomalaisten aatteellista argumentaatiota kestävämpään suuntaan populististen heittelyiden sijasta. Vaikka think tank -toiminnassa pyritään populaariin otteeseen ja puhuttelemaan suuria massoja, se ei voi rakentua hataralle tietopohjalle ja halvalle propagandalle.

Eri ajatushautomoiden välisen yhteistyön tulisikin toimia eräänlaisena laadun varmistajana think tank –kentällä. Valitettava tosiasia on, että yksi mätä omena sektorilla saattaa pilata koko muun sadon maineen omenan ystävien parissa.  Tällöin toisten ajatushautomoiden pitää pystyä pistämään tervettä painetta omilla korkeatasoisilla julkaisuillaan alalle pyrkiviä helppoheikkejä kohtaan. Eräs tehokas rakenteellinen keino kannustamaan toiminnan kehittämistä olisi poliittisten ajatushautomoiden budjettirahoituksen sitominen laadullisiin kriteereihin. Nykyisin ajatushautomot saavat rahoituksen emopuolueen kansanedustajamäärään suhteutettuna.

Kaikkien näiden hyvien puolien lisäksi ajatushautomotoimintaa riivaa muutama harmillinen seikka, jotka vaikuttavat koko alan kehitykseen ja mahdollisuuksiin. Lienee syytä siis käsitellä hieman myös think tank –toiminnan ongelmia.

Miinukset

Resurssit

Suurin ja piinaavin ongelma suomalaisessa ajatushautomotoiminnassa on resurssien puute. Tämä on myös ensimmäinen este toiminnan kehittämiselle. Jos puhutaan ammattimaisesta tutkimuksen tekemisestä, se vaatisi myös rahallista sitouttamista. Osa-aikainen tutkimus ei kehitä think tank -toimintaa samalla tavalla kuin esimerkiksi projekteihin palkatut tutkijat. Kokopäiväinen työsuhde mahdollistaa tutkimukseen panostamisen ja parantaa tutkimuksen tekijän mahdollisuutta organisoida elämäänsä. Tutkimusta tehdään nykyisin aivan liikaa päällekkäisten projektien helvetinpyörässä.  Toimiva perusvaatimus olisi, että tutkimushankkeiden tutkijat pitäisi pystyä palkkaamaan täysipäiväiseen työhön projektin ajaksi.

Valitettavan usein esimerkiksi Vasemmistofoorumi joutuu nojaamaan tutkimuksessa tutkijoiden solidaarisuuteen ja halukkuuteen saada julkaisuja. Resurssit eivät riitä siihen rahalliseen korvaukseen, joka laadukkaan tutkimuksen tekijälle kuuluisi. Käsitykseni mukaan tämä on yleistä kaikissa poliittisissa ajatushautomoissa. Ajatushautomotoiminnan tulisi olla ammattimaista tutkimusta, ei mitään tutkijoiden harrastusmielessä tekemiä sivuprojekteja. Kyseessä on kuitenkin pakon sanelema ratkaisu: rahaa työntekijöiden tai pitempiaikaisten projektitoimijoiden palkkaukseen ei vain löydy. Viimeksi asiaa tarkastellessani Kalevi Sorsa Säätiö oli ainoa poliittisista think tankeista, jonka vuosibudjetti ylitti 500 000 euron rajan. Järkevän ajatushautomotoiminnan lähtösumman pitäisi olla suunnilleen juuri puoli miljoonaa euroa, kaikki sen alapuolella on kituuttamista.

Opetusministeriön antama rahamäärä yleensä auttaa varmistamaan think tankien perustoiminnan eli yhden täysipäiväisen työntekijän palkkaamisen. Tämän lisäksi tulevat kuitenkin vielä hallinto- ja tilakulut sun muut pakolliset menot, eli pelkästään ministeriön rahoilla ei yksikään ajatuspaja pyöri.

Muuten ajatushautomoiden rahoitus riippuu joko mesenaateista (esimerkiksi jonkin poliittisen ryhmän taustayhteisöön kuuluvat toimijat tai ryhmät, joilla on varaa rahoittaa tutkimusta) tai sitten on turvauduttava kilpailtuun rahoitukseen, jota voi hakea säätiöiltä. Valitettavasti säätiöt eivät kovinkaan innokkaasti rahoita poliittisten ajatushautomoiden projekteja.

Jos katsotaan, että ajatushautomoiden tehtävänkuvaan kuuluu demokraattinen keskustelu ja uusien ratkaisujen kehittäminen yhteiskunnallisiin ongelmiin, se ei tule onnistumaan näillä resursseilla. Yhteiskunnallinen keskustelu on saatava lähemmäksi kansalaisia ja sitä on pystyttävä avaamaan yleistajuisesti. Tässä olisi selkeää työsarkaa think tankeille, joilla on jo perusosaamista näiden tavoitteiden eteenpäin viemisestä. Tarvitaan vain resursseja, joilla tavoitteet voidaan toteuttaa.

Puoluepolitisoituminen

On hyvä, että poliittiset ajatushautomot ovat rehellisesti poliittisia ja tunnustavat väriä aatteiden, arvojen ja ideologioiden suhteen. Puoluepolitiikan ja poliittisen organisaation propaganda-osastona toimiminen ei kuitenkaan sovi ajatuspajatoimintaan. Henkilökohtaisesti kavahdan nykyistä puoluepolitiikkaa, siihen liittyvää ammattimaistumista (politiikka ammattina), poliittisen rälssin laajentumista sekä politiikan pelimäistymistä, jolla viittaan arvojen ja päämäärien merkityksen vähenemiseen: tärkeämmiksi tulevat reaalipoliittiset tavoitteet, jotka sekoittuvat yksilöiden henkilökohtaisiin agendoihin ja tulevaisuuden haaveisiin. Tällainen ympäristö ei kehitä uusia yhteiskunnallisia avauksia. Jos poliittisten ajatushautomojen resursseja käytetään vain nostamaan puolueen gallupkannatusta sekä perustelemaan tehtyjä poliittisia ratkaisuja, niin ainakin minun puolestani voidaan lopettaa koko toiminta vaikka heti.

Ajatushautomon tulee olla itsenäinen eikä se saa olla missään nimessä puoluetoimiston lieassa. On huolestuttavaa, että viime aikoina on tuntunut siltä kuin poliittista ajatushautomotoimintaa oltaisiin ajamassa kohti mallia, jossa toiminnanjohtajien ja tutkijoiden rekrytoinnissa korostuu puolueuskollisuus yhteiskunnallisen ja tieteellisen näkemyksen sijaan.  En usko suomalaisen poliittisen kulttuurin kehittyvän sillä, että puolueen äänitorville ja johdon lähipiirille annetaan lisää suojatyöpaikkoja think tankeista. Hännystelijöitä löytyy nykyisestä politiikasta jo muutenkin liikaa, kyseenalaistajia ja asioiden uudelleenajattelijoita taas aivan liian vähän.

Ajatushautomoiden idean pitäisi olla, että ne, joilla on jotain painavaa sanottavaa tutkittavasta yhteiskunnallisesta aiheesta, saisivat äänensä kuuluviin. Ajatushautomo ei saa olla pelkkä puolueiden poliittisia ohjelmajulistuksia toitottava megafoni, vain aidosti uusia kysymyksiä ja näkökulmia esiin nostava yhteiskunnallinen toimija. Ajatushautomon pitäisi myös pystyä kyseenalaistamaan puolueen johdon tai eduskuntaryhmän linjauksia, kun ”poliittiset realiteetit” alkavat syödä toiminnan aatteellista pohjaa. Poliittinen ajatushautomo on vallan vahtikoira, sen pitää olla valppaana ja kannustaa muita aatteen toimijoita parempiin tuloksiin, ei selitellä eduskuntaryhmien ja puoluetoimistojen huonoja ratkaisuja.

Poliittiset aktiivit ryhmäytyvät vahvasti sosiaalisten verkostojen kautta, ja kun ihminen on imaistu koneistoon, on äärimmäisen harvinaista kuulla häneltä kriittisiä näkemyksiä oman puolueensa kipukohdista ja turhista päähänpinttymistä. Poliittiset ajatushautomot voisivat tuoda helpotusta tähän ongelmaan, jos ne pystyisivät olemaan aatteellisesti sitoutuneita, mutta järjestöllisesti ja taloudellisesti vapaita puolueiden ohjauksesta ja vaikutuksesta.

Mielestäni on hyvä, että Suomessa on vasemmistolaisia, oikeistolaisia tai vaikkapa alkiolaisia ajatushautomoita. Ongelmana on vain se, jos ne ovat puolueiden alaisuudessa eivätkä itsenäisiä toimijoita. Ymmärrän hyvin tutkimusta rahoittavia säätiöitä, jotka eivät halua tukea nykyisiä puolueisiin linkittyneitä organisaatioita. Itsekin rahoittaisin mieluummin puoluepoliittisesti riippumatonta tahoa, jos minulla olisi valtaa päättää tutkimukseen ja muuhun yleishyödylliseen tarkoitukseen jaettavista määrärahoista – antaisin mieluummin rahat vaikka yliopiston huonoiten johdetulle laitokselle kuin poliittiselle think tankille, jolla ei ole itsenäistä linjaa ja jonka tutkimusta käytetään tukena poliittisien hankkeiden perustelemisessa.

Tilanne olisi rahojen jakohalukkuuden suhteen täysin toinen, jos ajatushautomot olisivat itsenäisiä ja aidosti poliittista keskustelua kehittämään pyrkiviä. Uskon, että itsenäinen asema poistaisi myös muita poliittisten ajatushautomoiden lastentauteja, kuten pitkäjänteisyyden puutetta. Valitettavasti päivänpolitiikan läpäisemät think tankit eivät usein katso yhtä vaalikautta pidemmälle, mikä on myös yksi suurimmista ongelmista koko poliittisessa järjestelmässämme.

Näihin perusteluihin vedoten esitänkin kahta, toisiinsa liittyvää ratkaisuehdotusta poliittisen ajatushautomotoiminnan ongelmiin:

1. Irrotetaan ajatushautomot puolueiden otteesta.

Poliittisista ajatushautomoista tulisi tehdä itsenäisiä organisaatioita, joiden johdosta eivät vastaisi pelkät politiikan aktiivitoimijat, vaan kyseistä aatesuuntausta kannattavat henkilöt. Heitä tulisi ottaa toimintaan mukaan laajalla otannalla. Esimerkiksi vasemmistolaisen think tankin hallituksessa voisi olla järjestötoimijoita, yliopistoihmisiä ja muita ei puolueeseen sitoutuneita, mutta vahvasti vasemmistolaisen arvomaailman omaavia henkilöitä. En pidä puoluekirjaa itsessään ongelmana, mutta jos ajatushautomoita johdetaan pelkästään puoluepoliittisella mandaatilla, se ei vain valitettavasti toimi. Ajatushautomotoiminta tarvitsee vapautta päivänpolitiikan organisaatioista, jotta se voisi toimia täydellä teholla. Tulisi muistaa se, että aate on aina suurempi ja tärkeämpi kuin puolue.

Itsenäisesti toimivat ajatushautomot voisivat vapaammin määritellä omaa tutkimusagendaansa, jolloin niistä voisi aidosti kehittyä sekä suomalaisen demokratian laadukkaan keskustelun että uusien poliittisien avauksien lähde.

2. Ajatushautomoiden perusrahoitus on myönnettävä toiminnan perusteella, ei kansanedustajapaikkojen mukaan.

On ajatushautomotoiminnan tason kannalta ongelmallista, jos niiden valtionavustuksilla ei ole mitään laadullisia kriteerejä, vaan ne määrittyvät suoraan kansanedustajapaikkojen mukaan. Vaikka voimme nähdä kyseisen tavan jakaa demokraattisena, sillä siinä kansalaisten äänestyspäätökset ohjaavat rahanjakoa, se ei ole mielekästä ajatushautomoiden tapauksessa. On hyvä myös muistaa, että ensimmäinen vaatimukseni sisältää itsessään toisen vaatimukseni: jos puolueet eivät enää suoraan linkity ajatushautomoihin, olisi myös pöhköä rahoittaa niitä nykyisellä mallilla.

Laadullinen arviointi mahdollistaisi myös muiden poliittisten aatteiden mahdollisten think tankien tukemisen, sen sijaan että olisi väistämättä keskityttävä nykyisten puolueiden ajatushautomoihin. Se tarkoittaisi myös sitä, että ajatushautomot joutuisivat aidosti tarkkailemaan tutkimustensa laatua, jolloin julkaistu huono propaganda söisi pois rahoitusta. Uskon myös, että löytäisimme riittävästi suhteellisen objektiivisia ja päteviä toimijoita arvioimaan think tankien tuotoksia, joten muutos ei jäisi tästä riippumaan.

Parantunut tutkimuksen laatu sekä puoluepoliittisuuden väheneminen mitä luultavimmin lisäisi säätiöiden sekä muiden mahdollisten rahoittajien kiinnostusta tukea think tank -toimintaa. Sitä paitsi nykyisessä tilanteessa ajatushautomoilla ei ole mitään hävittävää. Nykyinen malli pitää toiminnan hädin tuskin hengissä, se ei kehity, eikä pysty vastaamaan niihin odotuksiin, mitä ajatushautomoihin on ladattu. Siksi suosittelenkin letkujen pois vetämistä: jos ajatushautomokenttä ei pysty elämään omillaan ilman poliittisia puolueita, se joutaakin kuolla pois.