Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin tiedottaja, joka valmistelee työnsä ohessa opinnäytettään Humanistisen ammattikorkeakoulun kansalaistoiminnan ja nuorisotyön koulutusohjelmaan. Tässä blogissa hän avaa projektinsa taustoja ja toivoo lukijoilta näkemyksiä aiheestaan.
Melkoisen moni opiskelija painii lukukausien aikana työnteon ja opintojen yhteensovittamisen kanssa, minä mukaan lukien. Kun päähäni vuodenvaihteessa pälkähti, miten voisin yhdistää opintoni Humanistisessa ammattikorkeakoulussa työhöni Vasemmistofoorumilla, vierähti iso kivenmurikka sydämeltäni. Kuluvan vuoden aikana olen hitaasti mutta varmasti valmistellut opinnäytetyötäni ja siihen liittyvää ammatillista kehittämishanketta Vasemmistofoorumin viestinnästä. Kehittämishankkeeni lopputulemana syntyy Vasemmistofoorumille viestintästrategia, opinnäytetyössäni pureudun poliittisten ajatuspajojen viestintään yleisemmällä tasolla. Lähtökohtanani on siis paitsi kehittää omaa työnkuvaani ja työyhteisöäni, myös perehtyä siihen, miten ajatuspajat viestivät – ja miten ne voisivat viestiä.
Avaan tässä tekstissä lyhyesti opinnäytetyöni ja sen myötä myös strategiatyöni tausta-ajatuksia. Organisaatioviestinnän tulisi nykyaikana olla lähtökohtaisesti aina vuorovaikutteista, ja pyrin tähän myös omassa opintoprosessissani. Tarkoituksenani on purkaa ajatuksiani työni edistyessä tänne blogiin säännöllisesti, ja aivan erityisesti toivon lukijoilta kommentteja. Jokainen ajatus on minulle arvokas, ja auttaa minua eteenpäin.
……
Suurin osa poliittisten puolueiden yhteyteen perustetuista suomalaisista ajatuspajoista syntyi Matti Vanhasen hallituksen niin kutsutun kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelman tuloksena 2000-luvun puolessavälissä. Ajatuspajojen perustamisen lähtökohtina olivat muun muassa kansalaiskeskustelun lisääminen ja uuden tiedon tuottaminen sen pohjaksi. Voidaan kuitenkin perustellusti väittää, että poliittiset ajatuspajat eivät ole näitä tehtäviä onnistuneet kunnolla täyttämään.
Erityisesti pajojen rooli julkisessa keskustelussa on jäsentymätön. Varsin kuvaava on Hufvudstadsbladetin ajatuspajoja käsittelevän artikkelin (29.9.2012) otsikko Idéer finns, men är det någon som lyssnar? (Ideoita on, mutta kuunteleeko kukaan?): ajatuspajat tuottavat jatkuvasti mielenkiintoista ja tuoretta materiaalia, mutta sen saaminen suuren yleisön tietoisuuteen on ollut kiven takana. Tämän olen itsekin työssäni huomannut: teimmepä oikeastaan mitä tahansa, paikalla ovat aina samat tyypit kirjoittamassa samoihin julkaisuihin. Julkisista ulostuloista päätellen samoista ongelmista kärsivät käytännössä kaikki poliittiset pajat.
Mistä tämä sitten johtuu? Haaste numero yksi on tietenkin resurssipula. Rahoitus on ajatuspajoille aivan yhtä tiukassa kuin perinteisille kansalaisjärjestöillekin, ja oman ongelmansa asettaa vielä pajojen hybridiluonne toisaalta yhteiskunnallisina toimijoina, toisaalta tutkimuksen tuottajina. Rahoitusta on tarjolla linnuille ja kaloille, mutta entä, jos ei tiedä, onko lintu vai kala vai kenties molempia? Lisäksi puoluesidonnaisuus saattaa karkottaa muuten potentiaaliset rahoittajat.
Toinen keskeinen ongelma onkin puoluesidonnaisuus, josta on taitettu peistä tässäkin blogissa aiemmin. Oletan, että ainakin osaksi valtamedian tapa kaihtaa ajatuspajoja asiantuntijoina kumpuaa tästä: jos halutaan poliittisesti värittynyt näkemys, se pyydetään suoraan puolueelta, ja tutkijanäkökulma kaivetaan mieluummin näennäisen objektiivisten yliopistotoimijoiden tai puolueettomien tutkimuslaitosten joukosta. Toisaalta myös ajatuspajojen suhtautuminen emopuolueisiinsa vaihtelee. Siinä missä esimerkiksi kokoomuslaisen Suomen Toivon toiminnanjohtaja Markku Pyykkölä pitää sidonnaisuutta varsin hyvänä asiana, ovat esimerkiksi Vasemmistofoorumi ja sosiaalidemokraattinen Kalevi Sorsa -säätiö toisilla linjoilla (HBL 29.9.2012). Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja kirjoitti Helsingin Sanomien Vieraskynässään (4.2.2013) seuraavasti:
Puolueen valvonnassa oleva ajatuspaja ei ole uskottava julkinen keskustelija. Tämä voi heijastua median varauksellisena suhteena kaikkiin ajatuspajoihin. Media on tiedottanut ajatuspajojen julkaisuista ja tapahtumista varsin vähän. Erään sanomalehden entinen päätoimittaja kehotti kahdenkeskisessä keskustelussa ajatuspajoja pyrkimään valtamedian sijasta sosiaaliseen mediaan.
Episodi kertoo karua kieltään valtamedian suhtautumisesta ajatuspajoihin. Pajoilla voidaankin katsoa olevan imago-ongelma: edellä kuvaamieni rahoittajatahojen tapaan myöskään media ei oikein tunnu tietävän, miten ajatuspajoihin pitäisi suhtautua. Pajat kaipaisivatkin tietoista imagonrakennusta ja julkista profilointia, mutta se ei oikein onnistu ilman median vastaantuloa.
On aito ongelma, jos alun perin kansalaiskeskustelua lisäämään perustetut pajat eivät saa sanomaansa läpi julkisuuteen eivätkä siten täytä tehtäväänsä keskustelun mahdollistajana ja taustoittajana. Syy tähän on toki osin mediassa, mutta on pajoissakin syytä katsoa peiliin. Kuten Janne Strang Hufvudstadsbladetin aiemmin mainitsemassani artikkelissa kirjoittaa, pr-työn puute on pajojen krooninen ongelma. Kun paja saa jotain valmista aikaan, on työntekijä usein jo täysin kypsä koko teemaan ja markkinointi jää lapsipuolen asemaan, vaikka tästä pisteestä yhteiskunnallisen keskustelun pitäisi vasta alkaa.
Mitä ajatuspajojen yleensä, ja Vasemmistofoorumin erityisesti, pitäisi viestinnälleen tässä toimintaympäristössä tehdä? Sosiaaliseen mediaan keskittyminen on kaksiteräinen miekka: toisaalta yhteisöt jäävät helposti omien ”jo käännytettyjen” leikkikentiksi, mutta toisaalta valtamediakin poimii yhä enenevässä määrin uutisaiheitaan somesta ja blogosfääristä.
Heitänkin nyt pallon lukijoille ja avaan keskustelun ajatuspajojen julkisesta näkyvyydestä ja ulkoisen viestinnän toimivuudesta. Mitä meidän pitäisi tehdä, että media ja niin kutsuttu suuri yleisö, meidän tapauksessamme sen vasemmistolainen osa, kiinnostuisivat? Räväköitä mielipidekirjoituksia paikallislehtiin, entistä aktiivisempaa sosiaalisen median toimintaa vai luottamusta siihen, että kun teemme tarpeeksi hyviä juttuja, kyllä ihmisetkin ne löytävät? Entä mitä te haluaisitte Vasemmistofoorumilta tässä suhteessa? Miten täyttäisimme parhaiten viestinnälliset odotuksenne?
Keskustelu on avattu, olkaa hyvät! 🙂
Mielenkiintoiseen ja vaativan haasteen heitit. Mihinkään kokonaisvaltaiseen pepustukseen en kuitenkaan tässä ryhdy, joitakin hajahuomioita – ja idiksia tarjoilen:
Olen vahvasti sillä kannalla, että nimen omaan some on se alusta, johon kannattaa nojata. Kanssalaisten lukutottumukset muuttuvat vauhdilla tekniikan, siis lukulaitteiden halventuessa ja kehittyessä.
Kuitenkin ongelma on sama kuin esim. prinntimedialla: kuinka saada lukijoita, siis käyttäjiä? Muuta vaihtoehtoa ei ole kuin tehdä julkaisusta mahdollisimman mielenkiintoinen niin tiedollisesti kuin tunnepuolta virittävästi. Kikkoja on. Esimerkiksi lyhyttä ja stydiä uutisluonteista, joista saa sitten avattua linkkiä laajempaan artikkeliin, jos lukijaa kiinnostavaa. Sarjakuvaa kannattaa sisällyttää, videoklippejä, laadukasta kuvareppaa, huumortakin, porukoiden musajuttuja ja runoutta unohtamatta, ymsyms.
Muistuttaa paljolti lehden toimittamista, sillä sitähän se onkin, mutta paljon laaja-alaisemmin mahdollisuuksin kuin mihin printtilipare antaa myöten. Esimerkiksi online-päivitettävyys on semmoinen ominaisuus, mihin printtipuolella ei päästä.
Se, että liputtaminen karkoittaisi lukijoita, sitä epäilen. Ainakin Vasemmistofoorumin on tehtävä ylpeänä selväksi se, että ei edusta ”puolueetonta, porvarillista jargonia”, vaan kumpuaa humaanista vasemmistolaisesta arvomaailmasta.
Ja sitten miltei tärkein, eli talous. On tunnustettava nyt ja suoraan, että mikään rahasampo tämä ei tule olemaan ja että rahapuroiset koostuvat niin lahjoituksista, apurahoista, stipendeistä, kannatusilmoituksista jne. Hanke tulee perustumaan talkoilulle vielä kauan. Ja jos jollekin on peräti palkkaa varaa maksaa, on sen henkilön tehtävät määriteltävä tarkasti. Jonkinlaista toimittajaahan se tarkoittaa, eli henkilöä, joka päätyökseen vastaa julkaisun kokoamisesta, toimii portinvartijana, ettei kaikenlaiset spämmit pääse pujahtamaan palstoille jne.
Eipä tässä helteessä jaksa enempää. Menestystä toivotan! 🙂
Ps. Niin ja Peruste ei ole oikeasti hyvä nimi. Valitettavasti. Uusi nimi kannattaa keksiä. 🙂
Kiitos kommentista! Nimenomaan itsekin olen lähtenyt tuosta ajatuksesta, että vasemmistolaisuuden on näyttävä – se on kuitenkin se, mikä erottaa meidät paitsi toisista ajatuspajoista, myös muista tutkimusta tuottavista instansseista. Se, miten tuo sitten on mahdollista tuoda viestinnässä näkyviin, onkin aivan oma kysymyksensä ja yksi keskeisimmistä, joita aion opinnäytteessäni pohtia. Siitä voisi kirjoittaa ihan erillisen blogimerkinnänkin, kun pääsen sinne asti 😉
Elina
Ajatuspajoilla pitää olla uskottavuutta ja näkyvyyttä. Siihen ei pääse muuten kuin osaamista parantamalla. Asiantuntijuutta arvostetaan ja tekstejä siteerataan muissa medioissa. Taustayhteisöä ei kannata häivyttää, vaan pikemminkin korostaa.