Transform! Europe –verkosto järjesti yhdessä Ruotsin Centrum för Marxistiska Samhällsstudierin (CMS) kanssa Tukholmassa 13.-14.6.2008 kansainvälisen workshopin European welfare models; changes, prospects and strategies.
Taktiikka, joka on perustunut vain menneiden saavutusten puolustamiseen uusliberalistisessa hegemoniassa, on osoittautunut tehottomaksi. Vasemmisto tarvitsee koko Euroopassa uusia avauksia, joilla on myös laajempi eurooppalainen kytkentä. Workshop oli ensimmäinen tapahtuma Transformin hyvinvointimalliprojektissa, jonka tarkoituksena on kartoittaa vasemmiston hyvinvointimalleja koskevien linjausten nykytila Euroopassa sekä hahmotella tulevaisuuden avauksia ja strategioita.
Alla esitellään lyhyesti workshopin puhujien alustukset. Alustuksiin liittyviä laajempia artikkeleita löytyy CMS:n verkkosivuilta.
Daniel Ankarloo (Ruotsi) alusti otsikolla The dualities of the Swedish welfare model. Esping-Andersen on esittänyt, että hyvinvointivaltio edellyttää yhteiskunnan dekommodifikaatiota, mutta Ankarloon mukaan tämä toteutuu Ruotsissa vain hyödykkeiden distribuutiossa; yhteiskunnallinen tuotanto on läpikotaisin kommodifioitunutta (vrt. Ruotsin sosialidemokraattien ikiaikainen tavoite palkkatyön ulottamisesta kaikkialle). Ankarloon mukaan Ruotsi ei ole koskaan ollut sosialistinen maa eikä edes matkalla sosialismiin, mutta hyvinvointimallin puolustustaistelut voivat luoda sosialismin perusedellytykset.
Susan Kuivalainen (Suomi) kertoi otsikolla More for less? tutkimuksestaan, jossa tutkittiin sosiaaliturva-ajattelun siirtymästä Suomessa universaalista, kaikille kohdistetusta sosiaaliturvasta kohti tarveharkintaista ja syyperusteista selektivististä mallia. Alustusta seuranneessa keskustelussa todettiin, että köyhyydellä ja selektivistisellä mallilla on positiivinen korrelaatio. Vaikka tämä ei osoitakaan syy-seuraussuhdetta, kuitenkin niissä maissa joissa sosiaaliturvatoimet on kohdistettu ”tehokkaasti niitä tarvitseville”, on todellisuudessa päädytty suurempaan köyhyyteen kuin universaaliturvan maissa. Evidenssi ei siis puhu sen puolesta, että sosiaaliturvatoimet kannattaisi suunnata nimenomaan tarveharkintaisesti ja syyperusteisesti.
Joâo Româo ja José Casimiro (Portugali) tarkastelivat Portugalin sijoitusta EU15:n joukossa eri mittareilla, jotka kuvastavat hyvinvointipanostuksia. Portugali sijoittui näissä tilastoissa poikkeuksetta viimeiseksi.
Jolanta Supinska (Puola) alusti hyvinvointiajattelun tilasta Puolassa. Puolalaisen keskustelun kannalta ei olisi hyvä levittää ajatusta, että hyvinvointivaltio on kriisissä, koska oikeisto nappaa ajatuksen helposti omaksi poliittiseksi työkalukseen.
Saksan Jörg Huffschmidt puhui aiheesta The Impact of Finance on the European Social Models. Huffschmidtin mukaan kehittyvän kapitalismin peruspiirre oli investointipääoman niukkuus suhteessa tuotannon kehitysmahdollisuuksiin. Kehittyneessä kapitalismissa tilanne on päinvastainen: vapaata pääomaa on runsaasti suhteessa tuotannollisiin investointimahdollisuuksiin. Siksi esimerkiksi spekulaatioon perustuva voitontavoittelu on kasvanut eksponentiaalisesti. Osaltaan myös julkisen sektorin yksityistäminen voidaan kytkeä tähän finanssikapitalismin vaiheeseen: pääomalle syntyy uusia investointikohteita, kun julkista omaisuutta myydään.
Christos Papatheodorou (Kreikka) tarkasteli köyhyyden ja epätasa-arvon tilastollisia mittareita. Onko esimerkiksi mediaanituloon suhteutettu köyhyysraja oikea tapa tarkastella väestön suhteellista köyhyyttä? Mediaanitulo ei muutu, vaikka rikkaan väestön osuus tuloista kasvaisikin, jos rikkaan väestön osuus ei kasva. Toisaalta yleisesti tulonjaon tasaisuuden mittarina käytetyn Gini-kertoimen muutos riippumaton siitä, kohdistetaanko tulonsiirrot keskituloisille vai pienituloisille.
Suhteellisen köyhyyden tilastointi saa lisävalaistusta, jos eri maiden suhteelliset köyhyysasteet suhteutetaan toisiinsa. Esimerkiksi Tanskan suhteellisen köyhyyden rajan mukaan mitattuna valtaenemmistö Portugalin väestöstä on köyhiä.
Papatheodoroun mukaan työllisyys ei ole tehokas köyhyyden poistaja, vrt. USA:n ja Iso-Britannian esimerkit. Itse asiassa näissä maissa työllisyyttä on pystytty lisäämään juuri köyhyyden uhkaa kasvattamalla. Keskustelussa tähän huomautettiin, että uusliberalismin perusidea on juuri epätasa-arvon lisääminen, koska siten saavutetaan parempi työllisyys ja suurempi kokonaishyvinvointi.
Erika Biehn (Saksa) esitteli Hartz IV –sosiaaliturvauudistuksen vaikutuksia Saksassa. Tulonjako-, koulutus- ja terveysmittareilla mitattuna uudistus on muuttanut saksalaisen yhteiskunnan selvästi aiempaa epätasa-arvoisemmaksi.
Erik Meijer (Hollanti) käsitteli otsikolla Different elements of welfare state, those who resist it, resistance against the European Union policy, and the needs for the future hyvinvointivaltion perusperiaatteita, siihen kohdistuvia yleisiä sekä EU-tason paineita ja Euroopan eri alueiden erilaisuutta. Esitys oli varsin kattava pohjustus Euroopan-laajuiselle hyvinvointivaltiokeskustelulle.
Asbjörn Wahl (Norja) alusti otsikolla What can be learned from the Nordic model. Alustus käsitteli paitsi hyvinvointivaltion syntyprosessia, myös laajaa norjalaista kampanjaa hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Kampanja on yhdistänyt vasemmiston ja nostanut sen hallitusvaltaan. Lukuisia tavoitteita on saavutettu. Julkisten palveluiden kuten sairaaloiden yksityistäminen on pysäytetty jne.
Wahlin mukaan hyvinvointivaltio oli työväenluokan ja pääoman välinen kompromissi. Työväenpuolueiden varsinainen tavoite oli sosialismi, ei hyvinvointivaltio. Hyvinvointivaltiota ei mainita 60-70 –lukujen poliittisissa tavoiteohjelmissa.
Pääoman regulaatio oli hyvinvointivaltion keskeinen piirre. Regulaatiolla estettiin pääoman omistajia muuntamasta taloudellista valtaansa poliittiseksi vallaksi (vrt. pääomanliikkeiden rajoittaminen).
Hyvinvointivaltion syntyyn vaikutti keskeisesti paitsi työväenliikkeen luoma poliittinen paine myös neuvostojärjestelmän olemassaolo. Neuvostojärjestelmän romahdettua hyvinvointivaltiota puolustavaan valtapooliin on jäänyt vain heikkenevä poliittinen liike ja hyvinvointivaltiota vastaan puolestaan on kohdistunut vahva uusliberalistinen hyökkäys. Pääoma ei enää pyri kompromissiin vaan konfrontaatioon. Keskeinen tulevaisuuden haaste on vahvistaa niiden liikkeiden voimaa, jotka puolustavat hyvinvointivaltiota. Toisaalta Wahlin mukaan on myös ongelmallista että hyvinvointivaltio on noussut tavoitteen asemaan. Mikä onkaan lopullinen kompromissi, jos tavoitteeksi otetaan kompromissi?
Roberto Musacchio (Italia) tarkasteli Euroopan vasemmiston poliittisia tavoitteita nykyisessä tilanteessa, kuten minimipalkkalainsäädäntöä. Keskustelussa todettiin, että Euroopan vasemmistopuolueiden ja ay-liikkeiden kannat poikkeavat tässä asiassa toisistaan: Pohjoismaiden puolueet ja ammattiyhdistykset pitävät parempana kollektiivisen sopimusjärjestelmän puolustamista, kun taas Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopassa ajetaan minimipalkkaa.
Yann Lelann (Ranska) käsitteli flexicurity-järjestelmää suhteessa Ranskan yhteiskuntaan.
Javier Navascués (Espanja) tarkasteli työntekijöiden ja pääoman välistä tulonjakoa Espanjassa ja muualla Euroopassa. Sosiaaliset tulonsiirrot ovat yleensä olleet palkansaajaväestön sisäisiä siirtoja eli niillä ei ole madallettu pääoman ja palkansaajien välistä tuloeroa.
