Kirjoitus julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 3.10.2013.
Yhdysvalloista vuonna 2008 käynnistynyt ja nykyisin Eurooppaa vaivaava taantuma ei ole mikä tahansa taloussuhdanne. Kyse on erään utopian kuolemasta. Tämä utopia on usko finanssimarkkinoiden kykyyn tasapainottaa itseään, hallita riskejä optimaalisesti ja ohjata järkevästi julkisen sektorin rahankäyttöä.
Utopia vahvistui aikanaan reaalisosialismin kaatumisen myötä. Erityisesti 1990-luvulla luodut Euroopan rahaliiton perusrakenteet heijastavat uskoa finanssimarkkinoiden kykyihin. Jäsenvaltioiden uskottiin hoitavan rahoituksensa parhaiten markkinoiden kurinalaistamina. Taustalla oli pelko, että poliitikot käyttäytyvät vastuuttomasti päättäessään julkisista menoista. Niinpä demokraattista päätöksentekoa talouspolitiikassa rajoitettiin.
Rahaliiton ytimeksi rakennettiin itsenäinen keskuspankki. Tämä tarkoittaa, että EKP ei ota ohjeita vastaan miltään demokraattisesti valitulta elimeltä.
Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö kuvaa rahaliiton tavoitteita kirjassa Ytimestä marginaaliin: ” […] Säännöillä haluttiin lisätä julkisen sektorin rahoittamiseen liittyviä riskejä siinä toivossa, että rahoitusmarkkinat rankaisisivat sellaista finanssipolitiikkaa, joka ei olisi kestävällä pohjalla.”
Euroopan nykyinen talouskriisi on pitkälti näiden tietoisten päätösten seurausta. Tässä mielessä kriisissä ei ole mitään yllättävää. Julkisella sektorilla on rahoitusvaikeuksia, kun järjestelmän perusajatuksena on julkisen rahoituksen vaikeuttaminen. Valtionlainojen korot pysyvät korkeina, koska viimekätinen rahoittaja puuttuu. Elvytys on vaikeaa, koska valtioiden suhdannepoliittista liikkumavaraa on rajoitettu.
*****
Julkiseen rahoitukseen epäilevästi suhtautuva institutionaalinen perusta johtaa Euroopan myös talouskriisiä vakavamman kysymyksen äärelle. Kyse on eräästä Euroopan keskeisistä julkilausutuista perusarvoista – demokratiasta.
Euroopan nykyiset rahapoliittiset instituutiot heijastelevat epäluuloa demokraattisesti valittujen poliitikkojen tekemiä päätöksiä kohtaan. Vapaiden finanssimarkkinoiden utopian jälkeistä Eurooppaa luotaessa onkin tärkeää kiinnittää huomiota Euroopan raskaaseen demokratiavajeeseen. Demokratia ei ole itsestään selvyys, vaan demokraattiset proseduurit on rakennettava EU:n tason talouspolitiikkaan.
Rahapolitiikan eristämistä demokraattisesti valituilta päätöksentekijöiltä on puolustettu lähinnä toimivuudella ja vakaudella. Näiden tulisi kuitenkin olla sekundaarisia kysymyksiä demokraattiseen oikeutukseen verrattuna.
Kyse ei ole siitä, onko teknokraattien valta ”toimivampaa”, vaan siitä, millä perusteella poliittista valtaa voi viedä demokraattisen päätöksenteon piiristä pois.
Ongelmaa havainnollistaa vertaus finanssipolitiikkaan. Raha- ja finanssipolitiikalla ei ole demokratian näkökulmasta mitään olennaista eroa. Silti jo ajatus siitä, että ”poliittisesti itsenäinen” virkamieselin päättäisi valtion budjetista, kuulostaa irvokkaalta. Keskuspankin epädemokraattisuudelle ei ole uskottavaa oikeutusta.
*****
Epäpoliittiseksi väitetyn keskuspankin rooli on kriisin myötä vahvistunut entisestään, kun sen on ollut pakko toimia mandaattinsa rajamailla täyskatastrofin välttämiseksi. Tärkein väline on ollut osto-ohjelma OMT: EKP on käytännössä sitoutunut ostamaan rajatta kriisimaiden velkakirjoja taatakseen niille tietyn korkokaton. Jo pelkkä OMT-ohjelman julistaminen on ollut kriisin ratkaisemisen kannalta tehokkaampaa kuin pelastuspaketit, saati budjettileikkaukset.
OMT onkin osoittanut, että kriisimaiden ongelmana on ennen kaikkea valtion velkakirjojen korkotaso, ei niinkään julkisen kulutuksen taso sinänsä. Korkotason merkitys osoittaa, ettei ongelma ole siinä, etteikö elvytykseen olisi varaa: varaa on, jos jälleenrahoitus onnistuu järkevillä ehdoilla.
OMT-ohjelmaan on nykymuodossaan liitetty edellytys budjettikuriohjelmien jatkamisesta. Kyseessä on täysin poliittinen ehto, joka ei liity itse kriisin hoitoon juuri millään tavalla. Budjettikurin edellyttäminen on paitsi läpeensä poliittinen päätös, myös kriisimaiden tulevaisuuden kannalta keskeinen linjaus.
Eurooppa on joutunut tilanteeseen, jossa sen tulevaisuuden kannalta keskeisiä kysymyksiä päätetään demokraattisten mandaattien tavoittamattomissa.
*****
Mikäli EMU on säilyäkseen, ainakaan millään muotoa legitiiminä järjestelynä, sen rakenne tulee väistämättä käymään läpi muutoksia.
EU:n nykyisen rakenteen demokratiavajetta on kuitenkin pidetty riittämättömästi esillä. Kysymys on kuitenkin perustavanlaatuisen tärkeä: toimitaanko julkisessa politiikassa demokratian periaatteiden mukaisesti?
Toivoa sopii, että Euroopan poliittisten instituutioiden demokratisoiminen on ensi vuoden eurovaaleissa vahvasti esillä.
Asian sivusta, mutta mitä mieltä vasemmisto olisi viihteellisestä demokratiasta eli ottaa ihmiset mukaan päätöksen tekoon. Edellyttäisi kyllä sitä omaa pankkia ehke.
Ei pyydetä ihmisiä demokratian luokse vaan viedään demokratia ihmisten ulottuville helpoksi.
Esimerkiksi DigiTV vs maanlaajuinenlaajakaista: Haluatteko mono lähetyksen vai stereo kaistan lisä herkuilla? Tämä päätettiin vuonna yksi ja kaksi ja monoa tuli, päättäjät voisi mennä lähetys työhön.
Jos tositv on sitä mitä katsotaan ja osallistutaan, niin tosidemokratiatv:tä ruutuun. Yhdistetään big brother, eri näköiset äänestys kilpailut, leijonan luola, lukuisat muut tositv:t demokraattiseksi peliksi nimeltään Big Project: Alussa ehdotetaan hankkeita ja väitellään niistä parista kuukaudesta puoleen vuoteen, jonka jälkeen äänestetään paras populistisin projekti puheesta käytäntöön. -Kansaa on vaikeampi korruptoida, vaikka sille on mahdollista myydä sika säkissä. Ensin voidaan vaikka valita toteutettavat hankkeet ja sitten ohjelman toisella kierroksella kuunnellaan toteuttajien lupauksia ja asetetaan sanktiot lupausten pettämisestä. Aitoa vastuun kantamista. Verkkopuoli vielä mukaan facebookkineen muineen.
Statistiikka käyttöön tasa-arvon nimissä, jotta samat hemmot ei saisi aina voittaa eli pitkään kannatusta saaneet projektit, mutta pitkään haudattuna olleet saisivat paremman prioriteetin ajan saatossa.
Ajatus on siinä, jos pelätään, että politiikka/demokratia ei kiinnosta, yritetään tehdä siitä viihteellistä ja kiinnostavaa. Itse olen kyllästynyt tunnin mittaisiin keskustelu ohjelmiin, joissa puhutaan pehmeitä ja juuri kun on pääsemässä asiaan niin lähetysaika loppuu…
Mitä rahaan tulee, niin USA:n sisäinen kiistely velkakatosta vain todistaa, että työllisyys/rahan määrä on poliittinen valinta, eikä markkinoiden näkymättömän käden ansiota tai suhdannevaihteluita tms selityksiä.