Julkaistu Karjalaisessa 9.10.2013.
Kaikissa tunnetuissa yhteiskunnissa resurssit on jaettu enemmän tai vähemmän epätasa-arvoisesti. Tästä on seurannut paljon pohdintaa taloudellisen epätasa-arvon oikeutuksesta. Modernissa maailmassa kysymys on entistä hankalampi, koska säätyjaon kaltaiseen ”synnynnäiseen” eriarvoisuuteen vetoaminen ei enää kelpaa selitykseksi erisuuruisille tuloille.
Keskeisin moderni ongelma koskee työnteon ja omistamisen suhdetta. Miksi työ on niin paljon heikommin palkittua kuin pelkkä juridinen omistussuhde? Omistajan ei tarvitse välttämättä nähdä lainkaan vaivaa tulojensa eteen, eikä omaisuus useinkaan ole aiemman ponnistelun tulosta.
Miten voidaan siis perustella, että firman omistaja tienaa moninkertaisesti enemmän kuin saman firman työntekijä? Ainoa uskottava vastaus liittyy yrittäjän riskiin. Vaikka työntekijän tulo on vähäisempää, se on taattua ja vakaata tulovirtaa. Yrittäjän tulot taas mukailevat firman menestystä ja ovat siksi epävarmempia, minkä lisäksi firman kaatuessa yrittäjä kantaa tappiot.
****
Nykyistä ”finanssikapitalismia” arvostellaan perustellusti monesta asiasta: johtajien bonuksista, rahoituskriiseistä, ja niin edelleen. Kuitenkin järjestelmän kieroin piirre jää usein huomaamatta: nykyisen talouden ydintoiminnot ovat muovautuneet sellaisiksi, että ne ovat lakkauttaneet oman tulonjaon oikeutuksensa.
Kuka muistaa subprime-lainat? Yhdysvaltojen finanssikriisin laukaisi mieletön lainaaminen maksukyvyttömille ihmisille. Taustalla oli pankkien riskinhallinta-innovaatio: siinä missä lainat ovat perinteisesti olleet pankkien omissa taseissa, nyt pankit alkoivatkin myydä lainoja eteenpäin synteettisinä arvopapereina.
Näin pankit pitivät osan tuloista ja siirsivät lainojen riskit sijoittajille. Kun koko korttitalo romahti, valtiot joutuivat pelastamaan pankkeja, koska niitä ei voinut päästää kaatumaan. Pankit olivat siis keksineet, miten siirtää kaikki riskinsä muille toimijoille.
Yritystoiminnan luonne on muuttunut laajemminkin. Monenlaisia riskejä valuuttakurssien muutoksista alkaen torjutaan suojaustuotteilla. Lainoja ei pyritä nollaamaan, vaan rahoitusasemaan kuuluu usein lainakomponentti. Itse toiminta paloitellaan alihankkijoille. Yritystoiminta on nykypäivänä entistä enemmän jälleenrahoitusehtojen ja riskien managerointia.
Sosiologit kuvaavat viimeaikaisia talouden muutoksia ”finanssoitumisen” käsitteellä. Finanssoituneessa taloudessa rahoitusintressit sanelevat talouden toimintaa, ja samalla myös ”tavallinen” liiketoiminta saa entistä enemmän rahoitustoiminnan piirteitä. Tässä järjestelmässä yrittäjän riski on mieletön käsite: kukaan ei edes tiedä, kenellä riski viime kädessä on.
Tämä on suuryritysten todellisuutta. Pienyrittäjät sen sijaan pelaavat täysin eri säännöillä. He joutuvat todella kantamaan yrittäjän riskit. Yksi suurimmista yhteiskunnallisista jakolinjoista kulkeekin tänä päivänä pien- ja suuryrittäjien välillä. Toki pienyrittäjätkin mielellään pääsisivät eroon riskeistään, mutta se onnistuu ainoastaan poikkeuksellisissa olosuhteissa – jos vaikkapa saa työntekijöikseen täysin oikeudettomia ulkomaalaisia marjanpoimijoita. Suurin osa pienyrittäjistä on yrittäjiä, yrityksensä työntekijöitä ja riskin kantajia.
*****
Havainto riskien uusjaosta nykytaloudessa on sinänsä yksinkertainen, mutta siitä seuraa kaksi perustavanlaatuista kysymystä.
Ensinnäkin, miksi voittoa tuottavan mutta riskinsä sosialisoineen liiketoiminnan pitäisi ylipäänsä olla yksityistä liiketoimintaa? Jos pankkien riskit ovat valtiolla, miksi eivät myös voitot?
Toiseksi, onko mahdollista ajaa yleisesti yrittäjän etua – vai tulisiko yrittäjien nimissä esiintyvien tahojen kertoa, minkälaisen yritystoiminnan etuja he edustavat? Pienyrittäjän etu on yksi asia, voittojen lisääminen rahoitusjärjestelmiin ja omistusoikeuksiin perustuviin vakaisiin tulovirtoihin kokonaan toinen. Politiikan ongelma on, että jälkimmäinen on hyvin yleistä edelliseen vetoamalla.
Tervehdys,
Hauska kirjoitus.
Johtopäätöksistäsi varsinkin ensimmäinen on mielestäni perusteltu – quid pro quo.
Olen niinikään samaa mieltä kanssasi siitä, että omistaminen on liian tuottavaa. En ole asiantuntija, mutta oma näkemykseni on, että jos yrityksen voitoista maksamat verot olisivat huomattavasti alhaisemmat (contra pääomatulovero tai perintövero). Se rohkaisisi investoimiaan, joka puolestaan lisäisi työtä. Se myös sysäisi liikkeelle paikallaan makaavat Pennoset.
Minusta rahoitusvälineiden käyttö riskin hajauttamiseen on puolestaan ihan perusteltu. Toki ostajalla pitää olla (sub-primen tilannetta) parempi käsitys mitä on ostamassa, jotta osaa arvottaa riskit paremmin. Lisäksi, kuten totesit, jos riskit ovat yhteisiä silloin kuuluu myös voittojen olla niitä.