Julkaistu Vasemmistoliiton jäsenlehdessä 1/2014.
Taloustieteen oppikirjojen mukaan finanssitalous palvelee reaalitaloutta ohjaamalla rahoitusta tuottaviin investointeihin. Jos maailma toimisi niin kuin oppikirja sanoo, talous olisi hyvin toisenlainen: työpaikkoja olisi enemmän, talous olisi vakaampi ja tuloerot olisivat pienempiä.
Toiseen suuntaan ollaan kuitenkin menty. Pääomamarkkinoiden avaamisen myötä maailmassa on vahvistunut tuotannollisen toiminnan sijaan ennen kaikkea veroparatiisitalous.
Veroparatiiseille ominaista on matala veroaste ja ennen kaikkea korkea salaisuusaste. Niiden houkuttelevuus perustuu näkymättömyyteen. Taloudellisesta vapaudesta kertoo paljon se, että mitä enemmän pääomamarkkinoita on ”vapautettu”, sitä enemmän salailu on lisääntynyt.
Veroparatiisitaloudessa ei ole kyse todellisesta liiketoiminnasta vaan veronkierrosta. Veroparatiisien liiketoiminta on lähes yksinomaan postilokeroita – pelkkää valtion alueella sijaitsemista. Tätä kapitalismin muotoa pyörittävät kirjanpitäjät ja juristit, eivät enää edes teollisuusjohtajat. Verojen välttely on ammattimainen toimiala.
Yritykset käyttävät veroparatiiseja kikkaillakseen sisäisellä kirjanpidolla. Voitot kirjataan mieluusti matalan veroasteen maissa ja tappiot korkean veroasteen maissa. Varakkaat yksityishenkilöt sijoittavat omaisuuttaan veroparatiiseihin verottajalta näkymättömiin.
Kaikki viimeaikaiset paljastukset ja tutkimukset veroparatiisitaloudesta kertovat samaa tarinaa: kyse ei ole yksittäistapauksista, vaan systemaattisesta toimintatavasta.
Oikeisto on ollut silmiinpistävän haluton ottamaan veroparatiisitaloutta vakavasti. Luultavasti tämä johtuu läheisestä suhteesta suuryritysten etujärjestöihin ja yleisestä nihkeydestä valtiontaloutta kohtaan.
Oikeisto kieltäytyy ymmärtämästä, että suurin kysymys asiassa ei ole veroaste sinänsä, vaan pelikentän tasaisuus. Nykyinen talousjärjestelmä jakaa toimijat kahteen kastiin sen mukaan, voiko toimija hyödyntää veroparatiisitaloutta vai ei. Veroparatiisijärjestelmä antaa törkeän kilpailuedun suuryrityksille pienyritysten kustannuksella, ja todella rikkaille tavallisten veronmaksajien kustannuksella.
Kun osa ei maksa verojaan, joutuvat loput maksamaan enemmän. Tässä todellisuudessa köyhimpiin iskeviä veroja päädytään herkästi nostamaan, koska muut verotettavat kohteet pakenevat niin helposti. Veroparatiisitalous on paitsi pienyrittäjän, myös ”tavallisen veronmaksajan” vihollinen.
Veroparatiisien sulkeminen olisi tärkeä askel veronkierron ja finanssitalouden ylilyöntien rajoittamiseksi. Ennen kaikkea se on poliittisesti mahdollinen askel, johon kaikki työkalut ovat olemassa. Euroopan Unioni voi sulkea veroparatiisit omalla alueellaan ja painostaa muualla toimivia veroparatiiseja. Maakohtaiseen kirjanpitoon siirtyminen estäisi merkittävästi yritysten veronkiertoa.
Rahoitusjärjestelmä saadaan toimimaan oppikirjan mukaisella tavalla, jos riittävän monet poliitikot niin tahtovat.
