Haetaan projektitutkijaa

Vasemmistofoorumi hakee projektitutkijaa noin vuoden mittaiseen 50-prosenttiseen työsuhteeseen tai sopimuksen mukaan hankkeeseen

OSALLISTAVAT, YKSILÖLLISET JA TASA-ARVOISET HYVINVOINTIPALVELUT.

Tutkijan
tehtävänä on koota tutkimusryhmä toteuttamaan alla olevan hahmottelun
mukainen tutkimushanke, koordinoida tutkimustyö ja toimittaa
loppuraportti sekä osallistua tutkimuksen tekemiseen ja loppuraportin
kirjoittamiseen. Tutkimusryhmän jäsenille maksetaan palkkio.

Hankkeessa
tarkastellaan hyvinvointipalveluiden järjestämistä käyttäjien
näkökulmasta. Yhteiskunnan muutos haastaa palvelujärjestelmän
uudistumaan. Palveluiden tasa-arvoisuus on tärkeää, mutta ihmisten
tarpeet ovat erilaisia ja yksilöllisten erojen oikeudenmukainen
huomioiminen on yhä keskeisempää. Palveluiden sisällön tulisi vastata
aiotun kohderyhmän tarpeita.

Palveluorganisaatio voi olla
julkisessa omistuksessa, osakeyhtiö, pienyritys, osuustoiminnallinen
yritys, yleishyödyllinen yhteisö tai vain ryhmä ihmisiä.
Omistusmuodolla on merkitystä organisaation päätöksenteossa, mutta
tuotettujen palveluiden sisältö määräytyy usein myös organisaation
ulkopuolelta käsin, kuten markkinoiden, hallinnollisen ohjauksen tai
asiakaspalautteen kautta.

Tutkimuksessa selvitetään sekä
teoreettisiin tarkasteluihin että empiiriseen tutkimukseen nojautuen,
millainen palveluorganisaatioiden omistuksen, päätöksenteon ja
tuotannon kohdentamisen malli olisi parhaiten perusteltavissa.
Tutkimuksen tärkeimpänä tavoitteena on päätyä konkreettiseen esitykseen
hyvinvointipalveluiden tuotannon järjestämisestä.

Hakemukset,
joiden tulee sisältää hakijan CV sekä tutkimussuunnitelma, pyydetään
lähettämään viimeistään 6.6.2011 klo 12 osoitteeseen
/old/old/old/old.

Lisätietoja antaa Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja Ruurik Holm, sähköposti yllä ja puh. 050304 1125.

Aihe(et): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.