Talouskasvu nähdään julkisessa keskustelussa useimmiten välttämättömänä hyvinvointivaltion ylläpitämiseksi. Talouskasvun tavoite onkin jo pitkään ohjannut politiikantekoa. Samaan aikaan työttömyysaste on pysynyt korkeana ja ekologiset ongelmat ovat jatkaneet kasvuaan. Minkälainen on talouskasvun, työllisyyden, hyvinvoinnin ja luonnonvarojen kulutuksen suhde? Miltä ne näyttävät valtavirtaisen taloustieteen, degrowthin ja jälkikeynesiläisen ajattelun näkökulmista? Miten niitä voidaan muokata markkinatalouden keinoilla, ja miten paljon markkinatalous itsessään on ongelma? Onko valoisampi tulevaisuus mahdollinen?
Vasemmistofoorumi ja Parecon Finland järjestävät keskustelutilaisuuden talouskasvusta 27. tammikuuta ravintola Milenkassa (Haapaniemenkatu 3-5) klo 19. Tilaisuudessa puhuvat degrowth-tutkija Paavo Järvensivu ja Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiainen. Tilaisuudessa puhetta johtaa Vasemmistofoorumin Elina Vainikainen.
Osallisuustalouden asiantuntijajärjestö Parecon Finland on käsitellyt aihetta monissa järjestön sivuilla julkaistuissa teksteissä sekä laajemmin myös viime syksynä julkaistussa taloustieteellisessä käännösartikkelissa. Järjestön puheenjohtaja, kasvatustieteen maisteri Antti Jauhiainen puhuu talouskasvusta markkinatalouksille tärkeänä menestyksen moottorina, joka samaan aikaan on monien kasvavien ongelmien ytimessä ja vaatii kestävämpää ratkaisua.
Talouskulttuurin tutkija, kauppatieteiden tohtori ja Mustarinda-lehden päätoimittaja Paavo Järvensivu esittelee jälkikeynesiläistä ajattelua, joka on voimakkaasti haastanut valtavirtaisen taloustieteen. Hän tarkastelee jälkikeynesiläisen politiikan mahdollisuuksia kasvukriittisestä näkökulmasta.
Avoin paneelikeskustelu haastaa sekä perinteisesti vasemmistolaisina nähtyjä näkökulmia että markkinatalouden perusperiaatteita. Talouskasvun ja valloillaan olevan ilmastonmuutoksen liitoskohdasta löytyy markkinatalouden perustavia ongelmia, joita tulonjako tai paremmat palvelut eivät pysty vielä ratkaisemaan. Mikä siis avuksi? Tervetuloa kuulemaan puheenvuoroja ja osallistumaan keskusteluun.
Lisätietoja:
Teppo Eskelinen, Vasemmistofoorumi teppo.eskelinen@vasemmisto
Degrowth.fi
Osallisuustalous.fi