Julkaistu Karjalaisessa 21.5.2014.
Tieteellisen seminaarin pääesitelmän alkaessa viereeni istuu ystäväni J-P Ankka (nimi muutettu). Ankka avaa läppärinsä ja alkaa nakuttaa vimmatusti. Esitelmän aikana yksi artikkeli ja yksi kolumni tulee viimeistelyä, jotain tietoa haettua ja kaikesta päätellen huomattava määrä sosiaalista kanssakäymistä hoidettua.
Esitelmän loputtua puimme sen sisältöä. Ankalta ei ole mennyt kaikesta touhuamisestaan huolimatta sanaakaan ohi.
Tulen ajatelleeksi, että Ankka on nykyisen työelämän mallipersoonallisuus. Tärkeimpiä taitojahan tämän päivän työelämässä ovat juuri asioiden päällekkäinen hoitaminen, jatkuva tavoitettavissa ja “linjoilla” oleminen, samanaikainen läsnäolo ja ei-läsnäolo, ja näiden aiheuttama työelämän ja vapaa-ajan rajan hälventyminen yleiseen kommunikaatiosekamelskaan.
*****
Pari kuukautta myöhemmin esitelmöin auditoriolliselle lukiolaisia. Aihe on haastava, mutta oppilaat seuraavat kiinnostuneina ja esittävät teräviä kysymyksiä. Yllättäen opettaja katsoo jälkikäteen tarpeelliseksi pahoitella: oppilaat kuulemma jatkuvasti räpläävät kännyköitään ja läppäreitään kun pitäisi keskittyä.
Vastaan hämmentyneenä, etten koskaan ole osallistunut tieteelliseen seminaariin, jossa räplättäisiin läppäreitä esitelmän aikana yhtä vähän.
Samaan aikaan Suomessa kohistaan peruskoululaisten oppimistuloksista. Valtakunnallinen tutkimus osoittaa, että 9-luokkalaisten oppimistulokset ovat heikentyneet huomattavasti reilussa kymmenessä vuodessa. Erityisesti pitkäjänteisyyttä vaativa osaaminen on romahtanut.
Tämä osuu kipeään kohtaan pisa-tuloksilla ylpeilevässä maassa. Opetusministeri siis varmasti pohtii tarkkaan, miten reagoi uutiseen. Ministerin reaktio on seuraavanlainen:
”Nyt on korkea aika tarttua rohkeammin uusiin tapoihin järjestää opetusta esimerkiksi hyödyntämällä tieto- ja viestintätekniikkaa.”
Toisin sanoen, kännyköitä ja läppäreitä pitäisi räplätä enemmän.
*****
Koulusta on tullut skitsofreeninen organisaatio. Toisella kädellä vahvistetaan perinteistä kuria ja koulun institutionaalista muotoa, toisella kädellä yritetään olla eturivissä toimimassa uusimman viestintäteknologian määräämässä rytmissä.
Koululaitos selittää tiukasti, että lintsaamista ei suvaita. Nollatoleranssi. Samaan aikaan se valmentaa eturivissä ihmisiä maailmaan, jonka dynaaminen mallikansalainen on parhaillaan kahvilassa omalomalla verkostojaan rakenteleva luokkakaveri läppärinsä kanssa.
Tietoiset pyrkimykset rikkoa ajan ja tilan rajoja kouluinstituutiossa ja jatkuva vaatimus kurin lisäämiseksi käsittämättömän kunnolliselle nykynuorisolle näyttävät vastakkaisilta pyrkimyksiltä. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole, koska koulu on työelämän kuva, kaikkine ristiriitoineen. Koulu reagoi herkästi yhteiskunnallisiin muutoksiin ja ennen kaikkea tuottaa ihmisiä työelämän tarpeisiin.
Maatalousyhteiskunnassa oli maatalousyhteiskunnan koulu, teollisuusyhteiskunnassa teollisuusyhteiskunnan. Ja kun oma-aloitteisuus, joustavuus ja projektien hallinta ilmestyivät työpaikkailmoituksiin, ne ilmestyivät myös opetussuunnitelmiin.
*****
Nykyiselle työelämälle on ominaista nimenomaan skitsofreeninen suhde kuriin. Fyysisellä läsnäololla on periaatteessa entistä vähemmän väliä, työ vaatii koko persoonallisuudella sitoutumista sekä jatkuvaa kommunikaatiota. Samaan aikaan kellokortit ja minuutintarkka ajankäytön raportointi lisääntyvät. Työelämään kasvava ihminen on todella opetettava elämään tämän skitsofrenian kanssa.
Ihmiset toimivat työelämän vaatimalla tavalla, mikä on kuormittavaa koska tavallaan ollaan aina töissä. Tämän päälle on kuitenkin vielä hoidettava tyhjänpäiväisinä symbolisina suoritteina kurijärjestelmän vaatimat toimenpiteet.
Myös Ankka joutuu täyttämään työaikaseurantaa monikanavaisesta puuhaamisestaan. Tutkimusta 30 minuuttia, seminaariin osallistumista 60 minuuttia, raportti esimiehelle hyväksyttäväksi.
*****
Mitä koululaitokseen tulee, koululla voisi toki olla myös työelämän järjettömiin kehityskulkuihin palautumattomia sivistystehtäviä.
