Paljon on puhuttu puolueiden kriisistä. Tällä tarkoitetaan modernin ajan kehitystä, missä perinteiset massapuolueet ovat menettäneet huomattavasti jäsenistöään eivätkä puolueet saa kansaa mobilisoiduksi. Puoluekiinnittyneisyyden – jolla tarkoitetaan jäsenistön vähenemistä ja puolueen keskittymistä yksinomaan vaalitoimintaan – heikkeneminen lisää liikkuvien äänestäjien määrää. Tämä osaltaan vähentää puolueiden saaman kannatuksen ennustettavuutta. Myös vaaleissa äänestäminen on jo jonkin tovin jäänyt viime eduskuntavaaleja lukuun ottamatta aina edellisiä vaaleja vähäisemmäksi. Vastaava kehitys koskee myös vasemmistoa.
1990-luvulla yhteiskunnallisen ja maailmanpoliittisen muutoksen seurauksena vasemmisto joutui kriisiin. Uusliberalistinen hegemonia vyöryi valtion ja kansalaisyhteiskunnan piiriin alistaen yhteiskunnan eri osa-alueet markkinalogiikan alle. Vasemmistopuolueita vaivasi ympäri Euroopan aloitekyvyttömyys. Ei siis ole ihme, että vuosituhannen vaihteen kumpaisellakin puolella puhuttiin vasemmiston etsivän itseään ja pohtivan tarkoitustaan. Heikentyneen aseman vuoksi vasemmiston sisällä käytiin kriittistä itsetutkiskelua ja aiheesta julkaistiin 2000-luvun alkuvuosikymmenellä useita pohdiskelevia teoksia – osa harjoitti itseruoskintaa, kun taas toiset tyytyivät pohdiskelemaan tulevaisuuden politiikkaa. Kurssi oli niin sanotusti hukassa.
Tämän päivän silmin tarkasteltuna laskusuhdanne vaikuttaa jääneen menneeseen. Vasemmistoliiton jäsenmäärä on kasvanut viime vuosien aikana ja se on kohonnut yli 11 000 jäseneen. Vuonna 2017 Kansan Uutisten mukaan jopa puolet uusista jäsenistä on alle 40-vuotiaita. Vasemmisto on saanut uskottavuutensa takaisin ja tuoreemmat sukupolvet ovat kiinnostuneet puolueesta. Aivan viime vuosina ei myöskään olla enää julkaistu aiemman kaltaisia vasemmiston suuntaa etsiskeleviä teoksia. Politiikan kärjet on terävöitetty ja aloitekyky saatu niin työn murroksen, ilmastonmuutoksen kuin marginalisoituja ryhmiä koskevan tasa-arvotyön teemoissa.
Ei kuitenkaan pidä huokaista helpotuksesta ja uskoa jäsenkadon jääneen lopullisesti menneisyyteen. Puoluetoimintaan kiinnittymiseen vaikuttavat suuresti sukupolvien väliset vaihtelut. Entistä mediariippuvaisemman politiikan voidaan myöskin nähdä korostavan yksittäisen poliitikon imagoa puoluetaustan kustannuksella. Voidaan myös pohtia, perustuuko viimeaikainen hurmio yksittäisten mediassa näkyvien persoonien valovoimaisuuteen puolueen sijaan.
Toisaalta ilmastonmuutoksen tapaisissa sukupolvikokemuksia koskevissa teemoissa nuoret sukupolvet vaativat lisää paikkoja ja tasavertaisia mahdollisuuksia osallistumiseen. Tämä on omiaan korostamaan Vasemmistoliiton roolia nuorempienkin silmissä relevanttina järjestönä. Oikea kurssi on löytynyt.