Suomen historiassa köyhyyden vähentäminen on ollut harmillisen lyhytaikainen vaihe.
Hyvinvointivaltio alkoi muodostua, kun julkinen valta otti 1960- ja 1970-luvuilla hoitaakseen monia siihen asti ihmisten yksityisen vastuun varassa olleita tehtäviä. Palkkatuloeroja supistettiin, työelämän ulkopuolella olevien asemaa kohennettiin tulonsiirroilla ja palveluihin panostettiin. Myös sukupuolten väliseen tasa-arvoon kiinnitettiin huomiota ja kehitettiin koulutusjärjestelmää.
Tämä kehitys kääntyi 1990-luvun laman myötä. Politiikassa alettiin korostaa yhtäältä talouden ja työllisyyden kasvua ja toisaalta julkisten menojen kasvun hidastamista. Näin siitä huolimatta, että laaja julkinen sektori ja velkaantuminen eivät estäneet talouskasvua aiemminkaan. Itse asiassa 1980-luvulla työllisyys oli korkealla, vaikka elettiin suomalaisen sosiaaliturvan kulta-aikaa. Nyt onkin käynyt niin, että 1990-luvulta alkaen rikkaat ovat rikastuneet entisestään ja köyhät ovat köyhtyneet, etenkin lapsiperheissä. 2000-luvulla ollaan jo vakiintuneiden erojen aikakaudessa. Talouskasvu vahvistaa vain ennestään hyvin toimeentulevien asemaa, eivätkä köyhimmät pääse siitä osallisiksi. Köyhyyden periytyvyys on vahvistunut.
Perusturvan taso ei ole enää riittävä nykypäivän Suomessa; esimerkiksi yksinasuvalla työttömällä perusturva kattaa minimibudjetista eli arjessa välttämättömästi tarvittavista tavaroista ja palveluista vain reilu 70 prosenttia. Köyhyydessä eläviä lapsia arvioidaan olevan 110 000 ja määrä on kasvussa. Eräs THL:n tutkimustuloksista koskien aikuisväestön terveyttä, hyvinvointia ja elinoloja oli, että vuonna 2017 suomalaisista 19 prosenttia kertoi rahanpuutteen vuoksi joutuneensa tinkimään ruuasta, lääkkeistä tai lääkärikäynneistä.
Liian usein käy niin sekä tutkimuksessa että päätöksenteossa, että ihmiset joutuvat ulos omasta asiastaan ja asiantuntijuus sijoitetaan jonnekin muualle kuin ihmisille itselleen. Hyvääkään tarkoittavat ratkaisuehdotukset eivät näin ollen välttämättä auta, kun ei tunneta ihmisten itsensä arkitodellisuutta ja niitä moninaisia asioita, jotka selviytymiseen vaikuttavat. Haluan tarjota nyt julkaistavan kyselyni avulla väylän, jossa nykyajan köyhyyttä kokeneiden ajatukset ja ratkaisuehdotukset pääsevät esille.
Kerään kyselyyni vastauksia 2010-luvulla köyhyyttä kokeneilta ihmisiltä. Sen lisäksi, että tulokset tuovat uutta tutkimustietoa akateemiseen maailmaan, kokoan ratkaisuehdotusten pohjalta raportin poliittisille päätöksentekijöille. Mitä enemmän vastauksia, sen vahvemman viestin saan vietyä eteenpäin.
Voit tutustua ja vastata kyselyyn tästä.
