Heikki Patomäen kirja ”Suomen talouspolitiikan tulevaisuus – teoriasta käytäntöön” julkaistiin 8.1. Gaudeamus Kirjassa & Kahvissa Helsingissä. Sen on julkaissut Into Kustannus yhteistyössä Vasemmistofoorumin kanssa.
Patomäki kertoi tilaisuudessa käyvänsä kirjassa läpi nykyisen talouspoliittisen keskustelun ongelmat ja käsitteet, joista hän mainitsi erityisesti kestävyysvajeen ja rakennemuutoksen.
”Kestävyysvajetta käytetään monesti perusteena sille, ettei voida elvyttää”, hän sanoi. ”Nykyinen kestävyysvajekeskustelu on kuitenkin vain arvailua ja voi muodostua itseään toteuttavaksi ennusteeksi. Ekonometriset mallit ovat luotettavia vain hyvin lyhyellä aikajänteellä, ja kehityksessä on paljon muuttujia, joihin voidaan vaikuttaa myös poliittisesti.” Rakennemuutoksen käsitettä Patomäki pitää sinänsä tarpeellisena, mutta asiaa tulisi hänen mukaansa tarkastella yhteiskunnallisten suhteiden ja käytäntöjen kautta, ei vain markkinoiden.
Kirjan ytimessä on julkisten investointien ohjelma, joka perustuu ajatukseen siitä, että julkiset investoinnit taittavat velkaa. Patomäki otti esimerkiksi Espanjan, jossa ankarat säästötoimenpiteet ovat kasvattaneet velkaa ja työttömyyttä sekä saaneet BKT:n laskemaan. ”Ei kovin hyvä tulos säästämällä”, hän huomautti. ”Myös IMF on nykyään kääntynyt tälle kannalle.”
Patomäen mallissa investoidaan 7 miljardia joka vuosi aikavälillä 2015-2019. Tavoitteena olisi muuttaa talouden kehitysuraa, mikä lisäisi myös yksityisiä investointeja. Lisäksi julkisiin investointeihin panostamalla voitaisiin ohjata kasvua ekologisesti ja sosiaalisesti kestävämpään suuntaan.
Tilaisuudessa Patomäen kanssa keskustellut Keskuskauppakamarin Risto E.J. Penttilä oli eri linjoilla: hänen mukaansa yksityisten investointien tulisi olla avainasemassa. ”Kuka tviittaa viimeisen tviitin Suomesta, jos tämä toteutetaan”, hän provosoi ja väitti, että julkiseen satsaaminen vähentäisi kiinnostusta yksityisiin investointeihin.
Patomäki muistutti, että yksityinen puoli hyötyy julkisesta rahoituksesta myös siksi, että julkisvalta voi ottaa sellaisia riskejä, joihin kaupalliset toimijat eivät ryhdy. Yrityksetkin hyötyvät innovaatioista, joita esimerkiksi yliopistoissa kehitellään.
”Kirjan tarkoituksena on myös kansanvalistus”, Patomäki totesi. ”Monet yleisesti käytetyt käsitteet ovat varsin hataralla pohjalla, ja näistä haluan avata keskustelua ja kyseenalaistaa. Julkisessa sanassa käytetyt puheenvuorot muistuttavat 20-30-luvun taitetta: olemme toistamassa samoja historiallisia virheitä, joita silloin tehtiin”, hän sanoi suureen lamaan viitaten.