Ruotsissa on useita vakavia rikoksia tekeviä ryhmiä, joita voi kutsua katujengeiksi (”street gangs”). Rikolliset katujengit ja niiden harjoittama terrori, joka uhkaa jo täysin jengien ulkopuolisiakin ihmisiä, edustavat monen silmissä niin sanottua Ruotsin tietä, jolle Suomenkin pelätään joutuvan. Ainakin tietyt poliitikot ja välillä muutamat poliisitkin väläyttelevät tätä uhkakuvaa. Ruotsissa valtiovalta teki jo vuonna 2010 selväksi, että rikollisten verkostot ja jengit ovat muotoutumassa vakavaksi ongelmaksi Ruotsissa. Kenties asiaan silti puututtiin liian hitaasti: katujengien aseväkivalta on kasvanut kasvamistaan 2020-luvulle tultaessa, eikä kasvukäyrässä ole toistaiseksi nähty laantumisen merkkejä.
Jälkikäteen on voitu todeta katujengejä alkaneen syntyä Ruotsissa jo vuosituhannen vaihteessa. Tarkkaa ajankohtaa ei voi määritellä, koska Ruotsissa kiisteltiin melko pitkään siitä, onko siellä katujengejä ylipäätään. Tämä on ymmärrettävää, koska kriminologipiireissä globaalisti pohdittiin, onko Euroopassa ylipäätään katujengejä Amerikan malliin. Jo useimpien Euroopan maiden suhteellisen tiukat aselainsäädännöt näyttivät tekevän ilmiön syntymisen hankalaksi Euroopassa; katujengit kun yleensä käyttävät ampuma-aseita. Kuitenkin muun muassa Jugoslavian hajoamissotien myötä 1990-luvulla Ruotsiin alkoi saapua paitsi sotaa pakenevia ihmisiä, myös – ja paljon suuremmassa määrin – laittomia aseita.
Ruotsin katujengit ovat siinneet maahanmuuttajavaltaisissa suurten kaupunkien lähiöissä, joita on piinannut monenlainen huono-osaisuus, työttömyys ja palveluiden vähyys. Näistä tavanomainen esimerkki on Tukholman Rinkeby, jonka katujengien synnystä on kirjoitettu viime vuonna dokumentaarinen kirja ”Kunnes kaikki kuolevat” (Tills alla dör). Maahanmuuttajataustaisen ruotsalaisjournalistin kirjassa kuvataan tarkkaan se kielteinen kehitys, joka Rinkebyssä tapahtui yhtä jalkaa jengien muodostumisen kanssa. Kaupungin palveluiden katoaminen, liikelaitosten häipyminen, lopulta katosi lähes kaikki, joka olisi muistuttanut ruotsalaisesta yhteiskunnasta – paitsi koulu, sentään koulu. Lopulta jäivät vain maahanmuuttajavanhempien yhteisöt, jotka olivat melko neuvottomia, kun pojat lähtivät luisumaan rikolliselle tielle. Vanhemmilla ei ollut juuri kontakteja ruotsalaiseen yhteiskuntaan.
Tutkimusten mukaan suinkaan kaikki Ruotsin katujengien jäsenet eivät ole olleet maahanmuuttajataustaisia. Vuonna 2010 erinäisten Ruotsin poliisin rekisteriaineistojen pohjalta pystyttiin tekemään tutkimus rikostuomion saaneista. On kuitenkin huomattava, ettei näissä prosenteissa ole mukana kaikkia Ruotsin katujengiläisiä, ja aineistossa on muutama muukin rajausongelma, joten lukuja voi pitää vain suuntaa antavina. Joka tapauksessa tutkimuksen mukaan vajaa kolmasosa (27 %) tuomituista katujengiläisistä oli etnisesti pohjoismaisia, siis ruotsalaisia, muita skandinaaveja ja suomalaisia. Muutoin näissä rikollisissa oli ihmisiä kaikilta maailman kulmilta; osa oli ensimmäisen, osa toisen polven maahanmuuttajia.
Katujengirikollisuus ei siis Ruotsissakaan kiinnity ainoastaan johonkin tiettyyn etniseen ryhmään tai ryhmiin. Maahanmuuttajataustaisia on toki näissä rikollisissa enemmän kuin väestössä keskimäärin, mutta on syytä pohtia, mikä on seuraus ja mikä syy. Rikollisuuden voi katsoa sikiävän syrjäytetyksi tulemisesta, köyhyydestä ja/tai huonosta integroitumisesta yhteiskuntaan. Lisäksi voi miettiä, mikä rooli on sillä, ettei ruotsalainen ”kansankoti” ole ollut kovin aulis tunnustamaan omia rasistisia rakenteitaan.
Toisen, tuoreemman Ruotsin katujengirikollisuutta käsittelevän tutkimuksen mukaan ilmiöllä on vahva yhteys ennen kaikkea Ruotsin suurkaupunkien huumekauppaan. Niissä Tukholman lähiöissä, joissa on huumekauppaa, on myös jengirikollisuuteen kytkeytyvää toistuvaa (”near-repeat”) ampuma-aseiden käyttöä. Pian toistuva aseenkäyttötilanne tarkoittaa tässä sitä, että hyvin pian yhden ampumatapauksen jälkeen tulee toinen tai useampia vastaavia. Tällaista tapahtuu etenkin asuinalueilla, jotka Ruotsin poliisi on määritellyt haavoittuviksi (”vulnerable”). Näitä alueita leimaavat köyhyys ja korkea työttömyysaste, ja rikollisilla verkostoilla on niillä paljon valtaa.
Miten sitten Ruotsin kaltaisessa demokraattisessa hyvinvointivaltiossa on ylipäätään päässyt kehittymään tällaisia alueita? Ison osan tästä selittää asunto- ja kaavoituspolitiikka. Ruotsin suurissa kaupungeissa on tehty se virhe, että maahanmuuttajia on alun perin sijoitettu nimenomaan tietyille alueille asumaan: näin tehtiin vielä 60–70-luvuilla. Näin tilanne on päässyt kehittymään sellaiseksi, jossa asuinalueiden väestöpohjat ovat hyvin erilaiset. Oma kysymyksensä on myös se, miten Ruotsissa mahdollistettu koulushoppailu on tähän vaikuttanut.
Ruotsin nousua yhdeksi Euroopan väkivaltaisimmista maista ei ole vielä kukaan kunnolla pystynyt selittämään. Edellä mainituilla seikoilla lienee osuutta asiaan. Suomessa, varsinkin Helsingissä, on tietoisesti pyritty sekoittamaan varakkaita ja varattomampia samoihin kaupunginosiin. Tämä on tehty yhdistelemällä alueille kaupungin vuokra-asuntoja ja omistusasuntoja. Myös etnistä segregoitumista on hyvin tietoisesti pyritty välttämään monenlaisin toimenpitein.
Suomi ei näytä olevan Ruotsin tiellä. Ensiksi: on ennaltaehkäisty väestöryhmien, varsinkin etnisten ryhmien, irtaantumista toistensa todellisuudesta. Toiseksi: tänne ei ole virrannut Balkanilta valtavaa määrää laittomia aseita, kuten Ruotsiin parikymmentä vuotta sitten. Kolmanneksi Suomessa poliisi, muut viranomaiset ja poliitikot pystyvät ottamaan oppia Ruotsin tapahtumista. Lisäksi varhaista puuttumista nuoren rikosoireiluun on kehitetty Suomessa paljon, ja kehitetään koko ajan lisää. Olemme näistä keinoista kertoneet tämän blogisarjan aiemmissa kirjoituksissa. Lisäksi tarvitaan kokonaisvaltaisia toimenpiteitä lasten ja nuorten pahoinvoinnin suitsimiseksi – siis hyvinvointivaltion rakenteiden vahvistamista, kuten lastensuojelun, nuorisotyön ja oppilashuollon resursointia sekä lapsiperheköyhyyden vähentämistä.
Nuoria, rikoksia, moraalisia paniikkeja on Vasemmistofoorumin blogisarja, jossa annetaan vastauksia nuorisorikollisuutta koskeviin kysymyksiin. Sarjan kirjoittajina ovat VTT, dosentti Jaana Lähteenmaa ja YTM, AmO Elina Vainikainen.
Lähteet
Gerell, M., Sturup, J., Magnusson, M., Nilvall, K., Khosnood, A. ja Rostami, A.: (2021) : Open drug markets, vulnerable neighbourhoods and gun violence in two Swedish cities. Journal of Policing, Intelligence and Counter Terrorism.
Rosstami, A., Leinflt, F. ja Holgersson, S.: (2012): ”An exploratory analysis of Swedish Street Gangs: applying the Maxson and Klein Typology to a Swedish Gang Dataset.” Journal of Contemporary Criminal Justice 28 (4), 2012.
Rytkönen, Minna (2014): Nuorten vakava väkivalta ja sosioemotionaalinen terveys. Sosiaalilääketieteellinen aikakauslehti 2014: 51.
Salim, Diamant (2022): Kunnes kaikki kuolevat. (Tills alla dör”, 2021). Johnny Kniga, Helsinki, 2022.
