Katujengeistä on kirjoiteltu ja puhuttu mediassa koko talven (2022–2023) ajan. Käsitettä ”katujengi” ei ole purettu auki, selitetty oikein missään. Sentään vähitellen on mediaankin alkanut ilmaantua sekä tutkijoiden, poliisin ja muutaman kolumnistinkin esittämiä tarkennuksia siitä, mitä katujengit ainakaan eivät ole: mikä tahansa ulkona kokoontuva nuorisoryhmä ei ole katujengi; kaikki nuorisoryhmät eivät tee rikoksia ja niin edelleen. Mutta mitä sana katujengi tarkoittaa, kokoontuvatko katujengit nimenomaan kaduilla ja niin edelleen?
Käsite ”street gang” on peräisin Yhdysvalloista. Siellä on perinteisesti tehty paljon jengitutkimusta, ja siellä – ”kansojen sulatusuunissa” – monenlaisia jengejä on myös riittänyt. ”Street gang” on yhdessä rikoksia tekevä jengi, joka tekee tihutöitään kuten huumekauppaa, pahoinpitelyjä ja jopa murhia suhteellisen avoimesti, ulkona eikä niin sanotusti neljän seinän sisällä piilossa. Siitä nimitys lienee saanut ainakin alkunsa. Toki katujengit voivat joskus harjoittaa rikollisuutta piilossakin. Katujengiläisillä on usein käytössään tiettyjä yhdistäviä symboleja, jotka voivat näkyä esimerkiksi tatuoinneissa. Tunnukset eivät kuitenkaan ole yhtä näkyviä kuin rikollisilla moottoripyöräjengeillä, joista katujengit poikkeavat muutamalla muullakin tavalla.
Yhdysvaltalaiset jengitutkijat pohtivat vielä vuosituhannen vaihteessa yhdessä eurooppalaisten kollegoidensa kanssa, onko Euroopassa olleenkaan ”katujengejä”, jotka sopisivat amerikkalaiseen määritelmään. Silloin tultiin tulokseen, että ehkä ei; Euroopassa pitäisi puhua ”eurojengeistä” (”Eurogangs”). Kehitelty nimi on aikamoinen sanahirviö, joka herättää outoja mielleyhtymiä. Kun vakava jengirikollisuus aseväkivallan käyttämisineen levisi Ruotsissa 2000-luvun alussa, siellä pohdittiin niin ikään, onko kyse ”katujengeistä” vai ei. Vähitellen tultiin siihen tulokseen, että on. Ampuma-aseiden käyttö välien selvittelyssä oli uutta Ruotsin jengirintamalla ja muistutti Pohjois-Amerikan jengien toimintaa liikaakin.
Suomessa ei ole jääty pohtimaan sitä, onko puolijärjestäytynyt, koston mentaliteetista ja gangsta-rapista lisävirtaa saava ja huumekauppaan kietoutuva jengi-ilmiö katujengirikollisuutta vai ei: Suomen poliisin mukaan on, ja termiä käytetään. Termi otettiin Suomessa käyttöön ehkä turhankin vauhdikkaasti, ja menneenä talvena syntyi paljon väärintulkintoja ja moraalista paniikkia ”kamalista ja vaarallisista nuorisojengeistä”, kun käsitteet ja mielikuvat menivät mediassa ja yleisessä puheenparressa aivan sekaisin. Tässä valossa amerikkalais- ja eurooppalaistutkijoiden samoin kuin 2000-luvun alun Ruotsin poliisinkin pallottelu ”katujengi”- termin käytön suhteen näyttäytyy muunakin kuin hiusten halkomisena: sanat ja määritelmät lyövät leimoja ja muokkaavat todellisuutta, siksi vakavissa asioissa niiden kanssa on syytä olla tarkkana.
Kun Suomessa eri jengitermien käytössä vallitsi hetken aikaa täysi sekaannus, jopa alaikäisten hengailuporukat sekoitettiin ampuma-aseita käyttäviin nuorten aikuisten huumekauppaa ja kiristystä harjoittaviin katujengeihin. Se, että samaan aikaan alettiin puhua ryöstelyilmiöstä, joka nosti päätään rikollisuudella oireilevien alaikäisten piirissä, sotki pakkaa entisestään. Kriminologit ja poliisi ovat joutuneet korostamaan uudestaan ja uudestaan, etteivät pienet, ostoskeskuksissa ja muilla kulmilla oleilevat alaikäisten nuorisoryhmät sen enempää kuin alaikäisten ryöstelijäporukat, jotka toki tekevät vastenmielisiä ja tuomittavia rikoksia, ole niin sanottuja katujengejä.
Euroopan rikoksentorjuntaverkosto on selkiyttänyt käsitettä vastikään. Sen mukaan katujengin tulee käsittää viisi minimikriteeriä. Kriteerien mukaan kyse on ensinnäkin vähintään kolmen hengen ryhmästä, joka tiedostaa olevansa ryhmä ja jonka jäsenet voivat käyttää erilaisia tunnusmerkkejä ja nimeä, mutta eivät aina tee niin. Toiseksi katujengiläiset ovat nuoria aikuisia tai nuoria. Katujengiä määrittää, kolmanneksi, rikollisen toiminnan jatkuvuus ja kesto. Neljänneksi tulee katuorientaatio, joka muutamien keskustelujen mukaan on kylmässä ilmastossa – ei vähiten Suomessa! – ongelmallinen kriteeri. Katuorientaatioon liittyy kuitenkin ylipäätään se, että katujengit eivät pidä toimintaansa salassa, vaan toimivat usein näkyvästi katujen lisäksi asuinalueilla, julkisissa tiloissa ja myös sosiaalisessa mediassa. Katujengit heihin kuuluvine tai heitä kannattavine räppäreineen uhoavat verkossa ja ratkaisevat konfliktinsa kaduilla. Viides kriteeri onkin laittomat teot ja väkivallan käyttö; katujengit ovatkin uhka yleiselle turvallisuudelle.
Nämä kriteerit täyttäviä jengejä, eli katujengejä, valitettavasti nyt on ilmaantunut Suomeenkin. Ruotsissa nämä ovat liiankin tuttuja jo noin kahden kymmenen vuoden ajalta, ja ampuma-asein tehdyt henkirikokset ovat katujengirikollisuuden myötä nousseet siellä Euroopan huipputasolle (ks. seuraava blogi). Suomessa on poliisin tuoreen arvion mukaan noin kymmenen katujengiä, ja niissä on 100–200 jäsentä. Poliisi on informoinut medioita asiasta jopa rautalangasta vääntäen, ja mediat ovat nyttemmin haastatelleet katujengirikollisuudesta uutisoidessaan myös käsitteiden tarkkuutta korostavia tutkijoita. Käsitteillä on väliä: niitä asianmukaisesti käyttämällä vältytään turhalta leimaamiselta ja pelkoa ja vihamielisyyttä lietsovilta moraalisilta paniikeilta.
Lähteet
EUCPN 2022: Street gang prevention. EUCPN Toolbox Series.
Helsingin poliisilaitos: Tiedote/Rikokset ja tutkinta (14.3.2023): Poliisi perustaa kaksi uutta katujengeihin keskittynyttä ryhmää.
Khosnhood Ardavan: Holding Sweden hostage: firearm related violence. Forensic Sciences Research 4:1.
Sambou, Saija, Saarholm, Julia ja Lakhal, Mahdi (2023): Nuorisojengi elämänvaiheena ja jengiytymisen ehkäisemisen mahdollisuudet. Teoksessa Saarholm, J. ja Turkka, H. (toim.): ”Lasten ja nuorten rikokset. Opas ennaltaehkäisyyn ja rikoskierteiden katkaisuun.”. PS-kustannus, Jyväskylä.
