Suomessa suuri linja, ”eetos” nuorten rikosseuraamuksia koskevan lainsäädännön ja käytäntöjen taustalla on se, että lainvastaisia tekoja tehnyttä lasta tai nuorta ei ensisijaisesti tai ainoastaan rangaista. Sen sijaan häntä pyritään tukemaan ja auttamaan sekä puuttumaan olosuhteisiin, joissa hän on ajautumassa rikoksen teille. Tässä on taustalla pohjoismainen hyvinvointimalli; sen mukaisesti nuoria rikoksentekijöitä käsitellään pikemminkin huoltomallin kuin oikeusmallin mukaisesti. Huoltomallissa – jolla on pitkät perinteet kaikissa Pohjoismaissa – lähtökohtana on rikoksilla oireilevan lapsen tai nuoren tuen ja hoidon tarve, jota arvioivat ensisijaisesti lastensuojelun ja sosiaalityön ammattilaiset. Tutkimusprofessori Timo Harrikari muistuttaa, että sekä anglosaksisissa maissa tyypillinen oikeusmalli että pohjoismainen huoltomalli ovat ideaalityyppejä, ja todellisuus on useimmiten jotain tältä väliltä.
Suomessa nuori on rikosoikeudellisessa vastuussa teoistaan 15 ikävuodesta ylöspäin, mutta alle 18-vuotiasta ei rangaista maksimaalisen ankarasti. Alaikäisten tuomitsemista varsinaiseen vapausrangaistukseen eli vankilaan pyritään välttämään, ellei kyse ole erittäin vakavasta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta rikoksesta. Pohjoismaissa sovelletaan alle 21-vuotiaisiin monia erityisiä rikosprosessuaalisia ja seuraamusten ankaruuteen liittyviä säännöksiä. Taustaoletuksena on, että nuorta tukemalla, auttamalla ja hänen elinolosuhteisiinsa puuttumalla hänet voidaan todennäköisesti saada vielä ns. kaidalle polulle ja alkanut rikosten tekeminen loppumaan.
Kun alle 18-vuotias jää kiinni lainrikkomuksesta, asiasta ilmoitetaan aina hänen huoltajilleen. Nuoresta tehdään myös lastensuojeluilmoitus. Jos nuori tekee useamman kuin yhden rikoksen, sosiaaliviranomaiset alkavat selvitellä mahdollisuutta nuoren huostaanottoon. Toimenpiteet pyritään suhteuttamaan, rangaistusmentaliteetin noudattamisen sijaan, alaikäisen oletettuun tarpeeseen. Nuorta ei esimerkiksi oteta vastentahtoisesti huostaan, ellei hän vaaranna vakavasti terveyttään tai kehitystään tekemällä vähäistä merkittävämpää rikollista tekoa tai toistuvia rikoksia. Lisäksi ensin on käytävä ilmi, että avohuollon lastensuojelulliset toimenpiteet ovat hänen tapauksessaan epätarkoituksenmukaisia, mahdottomia toteuttaa tai riittämättömiä. Lisäksi täytyy voida olettaa, että sijaishuolto on lapsen/nuoren edun mukaista. Vasta kun nämä kaikki kriteerit täyttyvät samanaikaisesti, vastentahtoinen huostaanotto voidaan suorittaa.
Poliisiviranomaiset vievät asian myös tuomioistuinlaitokseen, syyttäjälle. Tapausten käsittelyyn pääsy oikeuslaitoksessa tapahtuu tyypillisesti hitaasti, koska oikeusistuimet ovat ruuhkautuneet. Jos teko on vakava, nuoresta laaditaan ns. seuraamusselvitys. Sen myötä päätetään, otetaanko nuori huostaan, mahdollisesti tahdonvastaisesti, ja saako hän sakkoja vai ehdollisen tai ehdottoman vankeusrangaistuksen.
Suomessa vankeusrangaistusta sovelletaan nuoriin harvoin, ainoastaan pieneen määrään lähinnä väkivaltaisia nuoria. Suurimmalle osalle nuorista rikoksentekijöistä käytetään ehdollista vankeusrangaistusta. Niin sanottu nuorisorangaistus on tavallaan näiden välimaastossa, ja sitä käytetään hyvin harvoin. Kaiken kaikkiaan Suomessa alaikäisiä vankeja on vähän. Lastensuojelun sijoituksia on sitäkin enemmän. Jälkimmäisetkin voidaan nähdä tavallaan vapausrangaistuksina, koska nekin ovat ihmisen liikkumisvapauteen puuttumista. Nuoren tekemät toistuvat rikokset ovat varsin usein peruste hänen huostaanottoonsa. Vaikka tämän lastensuojelutoimen perusteena ei ole ”rankaiseminen”, tutkimusten mukaan tahdonvastainen huostaanotto tuntuu huostaanotetusta itsestään ja hänen huoltajistaankin usein rangaistukselta.
Suuri osa nuorista rikosten tekijöistä ohjataan toimenpiteisiin, joilla on tarkoitus pysäyttää nuoren rikosten tekeminen heti alkumetreillä. Näistä toimenpiteistä kerromme myöhemmin tarkemmin omissa blogiteksteissään. Tällaisiin toimenpiteisiin kuuluu muun muassa ankkuritoiminta, jossa useat eri viranomaiset toimivat yhdessä auttaakseen nuorta pois rikoskierteestä – tai sellaisen alusta. Poliisiviranomainen on toiminnan päävastuullinen. Nuorta tavataan joskus vain kerran, joissain tapauksissa useasti. Nuoren kanssa keskustellaan ja häntä tuetaan moniammatillisessa työryhmässä. Jos nuoren rikosepäily etenee syyttäjälle saakka ja nuori todetaan syylliseksi, hän on rikosoikeudellisessa vastuussa teostaan – eikä ankkuritoiminta tilannetta muuksi muuta. Nuori on aina, alle 15-vuotiaanakin, korvausvelvollinen aiheuttamastaan haitasta, ja yli 15-vuotiaana hän saa myös tuomion.
Kun nuorten rikollisuutta halutaan hillitä, puhe rangaistusten koventamisesta näyttäytyy nykykäytäntöjen ja lainsäädännön valossa oudolta. Nuorten rikollisuutta ehkäistään ja padotaan Suomessa ennen kaikkea lastensuojelun toimenpiteillä – joihin joskus kuuluu huostaanotto, joskus ei. Nuorten rikoksentekijöiden käsittely perustuu Suomessa niin sanottuun huoltomalliin, jossa painopiste on korjaavissa ja nuorta tukevissa toimenpiteissä. Näin on muissakin Pohjoismaissa. Jos rangaistusten koventaminen olisi oikea lääke nuorten rikoskierteiden katkaisuun, koko ajattelutapa ja kaikki siihen liittyvä lainsäädäntö pitäisi muuttaa. Tällaiseen yksi eduskuntakausi ei riittäisi. Lisäksi tutkimusnäytön valossa rangaistusten koventaminen ei edes vähentäisi rikollisuutta.
Nuoria, rikoksia, moraalisia paniikkeja on Vasemmistofoorumin blogisarja, jossa annetaan vastauksia nuorisorikollisuutta koskeviin kysymyksiin. Sarjan kirjoittajina ovat VTT, dosentti Jaana Lähteenmaa ja YTM, AmO Elina Vainikainen.
Lähteet
Harrikari, T.: Alaikäisyys ja rikollisuuden muuttuvat tulkinnat suomalaisessa lainsäätämiskäytännössä. Nuorisotutkimusverkosto, Helsinki , 2004.
Kaakinen, M, Vauhkonen, T., Tanskanen, M. ja Hoikkala, T. : “Ankkuritoiminnan vaikuttavuus.” Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2022:4. Valtioneuvoston kanslia, Helsinki, 2022. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/164154
Lastensuojelulaki 1983/683, 16.pykälä, www.finlex.fi
Marttunen, M.: Nuorisorikosoikeus. Alaikäisten rikosten seuraamukset kriminaalipoliittisesta ja vertailevasta näkökulmasta. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksia 236.Helsinki, 2008.
