Kuvaus
Lue raportti täältä.
Nykyajan köyhyyttä kokeneet kaipaavat palveluja ja perustuloa. Ajatuspaja Vasemmistofoorumin julkaisemassa ”Kertomuksia nykyajan köyhyydestä: syitä ja ratkaisuehdotuksia” äänensä saavat kuuluviin sadat 2010-luvulla köyhyyttä kokeneet. Raportin on kirjoittanut valtiotieteiden maisteri Eeva-Maria Grekula.
”Kyselylläni nykyajan köyhyyttä kokeville ja siihen perustuvalla raportilla haluan osaltani kuroa umpeen kuilua päättäjien ja köyhyyttä kokevien välillä”, Grekula kertoo. ”Halusin tarjota nykyajan köyhyyttä kokeneille väylän tuoda esille mielestään parhaita ratkaisuehdotuksia oman tilanteensa kohentamiseksi, sillä en tiedä kenenkään muun tutkijan Suomessa aiemmin kysyneen tätä suoraan heiltä itseltään. Jostain syystä liian usein asiantuntijuus köyhyydestä sijoitetaan muille kuin köyhyyttä kokeville itselleen, kuten virkamiehille, tutkijoille ja päättäjille.”
Viime keväänä tehtyyn nettikyselyyn vastasi yli 500 ihmistä eri puolilta Suomea. Lisäksi Grekula haastatteli seitsemää köyhyyttä kokenutta kansalaisvaikuttajaa.
”Eniten kyselyssäni nykyajan köyhyyttä kokeneet kannattivat perustuloa, tosin tietyin varauksin”, Grekula summaa. ”Perustulon tulee olla riittävän suuri niin, että sillä on oikeasti mahdollista tulla toimeen. Köyhyyttä kokeneet katsoivat, että perustulo vapauttaisi turhalta byrokratialta ja epävarmuudelta toimeentulon suhteen tavalla, joka mahdollistaisi tulevaisuuden suunnittelemisen ja jättäisi voimia johonkin rakentavampaan toimintaan kuin sinnittely päivästä tai kuukaudesta toiseen.”
Riittävän ja varmemman toimeentulon lisäksi nykyajan köyhyyttä kokeneet kaipasivat heidän tarpeisiinsa paremmin vastaavia palveluja, kuten sosiaali- ja terveyspalveluja sekä TE-palveluja. ”Vastauksista oli luettavissa myös pohdintaa yhteiskunnan yleisemmästä epäoikeudenmukaisuudesta ja siihen puuttumisesta esimerkiksi verotuksen keinoin. Loppujen lopuksi onkin kyse ihmisoikeuksista ja ratkaisuista, jotka tekisivät yhteiskunnasta paremman meille kaikille. Monet köyhyyttä kokeneet totesivat köyhyyden syyksi huonon onnen tai sattuman, ja useat heistä olivatkin esimerkiksi pitkäaikaisesti sairaita ja työttömiä. Se, että yhteiskunta kannattelee tällaisissa yllättävissä elämäntilanteissa, olisi suojaksi meille kaikille.”
Eeva-Maria Grekula työstää samasta teemasta myös sosiologian väitöskirjaansa Turun yliopistoon. Hän kokee oman tutkimustyönsä keinoksi vaikuttaa. ”Haluan työskennellä ja tuottaa tietoa päätöksenteon ja ihmisten oman osallisuuden tueksi sekä asenteiden muuttamiseksi. Tämän päivän Suomessa kuulee liian paljon köyhiä syyllistävää ja leimaavaa puhetta sen sijaan, että puhuttaisiin ihmisistä, jotka ovat joutuneet osaksi köyhyyden ilmiötä ja että heihin suhtauduttaisiin arvostavasti ja empaattisesti”, hän toteaa.