Kuvaus
Voit ladata julkaisun täältä.
Katja Bloigu esittää raportissaan ”Kohti ratkaisukeskeistä sosiaalipolitiikkaa” ehdotuksia nykyisiä vaikuttavammiksi sosiaalipalveluiksi.
Bloigun ajattelun keskiössä ovat positiivinen psykologia ja käyttäytymistaloustiede. Hän pohjaa esityksiään vastikään taloustieteen Nobelilla palkitun Richard Thalerin teoriaan nudgesta eli positiivisesta tuuppauksesta.
”Käyttäytymistaloustieteen taustalla on ymmärrys ihmisen toiminnasta”, Bloigu kertoo. Kyse nudgessa onkin siitä, miten ohjataan ihmisiä tekemään heidän kannaltaan hyviä päätöksiä. Viestinnän on oltava selkeää ja läpinäkyvää, ja ihminen on kohdattava yksilönä, erilaisine tarpeineen. Tällä hetkellä systeemi ei tue ihmisen voimaantumista eikä kannusta eteenpäin vieviin valintoihin.
”Suomi on ainoa Pohjoismaa, jossa nudgea ei vielä hyödynnetä. Käyttäytymistieteiden tuottamaa tietoa tulisi hyödyntää yhteiskunnan eri osa-alueilla. Julkisen puolen palveluissa tämä tarkoittaisi selkeästi kuvattuja palveluja ja polkuja, jotka palvelisivat kaikkia kansalaisia. Asiakkaan kuuluu tietää, mitä tapahtuu ja miksi ja miten hän voi toimia auttaakseen itseään parhaiten.”
Bloigu esittää raportissaan sekä ehdotuksia sosiaalityöhön että poliittisia avauksia. Esimerkiksi täydentävää toimeentulotukea hakeva tulisi aina ohjata tapaamaan sosiaalityön ammattilaista. Tavoitteena on erilaisten positiivisten kannustimien kautta herättää ihmisessä muutos. Työllisyyspolitiikassakaan negatiiviset kannustimet, joita Bloigu kutsuu lannistimiksi, eivät toimi: aktiivimallin kaltaiset rangaistuksen uhat ainoastaan passivoivat ihmisen.
”Suomessa on katsottu työllisyyspolitiikkaa ainoastaan jäykkien rakenteiden, ei ihmisten, näkökulmasta. Erilaisten viime vuosina toteutettujen työllistämistoimenpiteiden ja hankkeiden tulokset eivät olekaan olleet kovin vakuuttavia”, Bloigu summaa. ”Lisäksi esimerkiksi toimeentulotuen siirto Kelan etuudeksi heikensi asiakkaiden henkilökohtaisen tilanteen huomioonottamista. Siinä toteutuivat kaikki ne pelkoskenaariot, joista ammattilaiset puhuivat ja varoittivat jo vuosia ennen uudistuksen toteutumista. Ihminen hävisi jonnekin Kelan ja sosiaalitoimen välille.”