Vasemmistoliiton vaalikontin kuvitusta kuntavaaleissa 2017.
Kuntademokratian tila ja haasteet -seminaarissa helmikuun lopulla julkistettu Kuntademokratiaindikaattorit 2017 -raportti painottaa kuntavaaliehdokkaiden voimavaroja tarkastellessaan ehdokkaiden keskeisiä vaalimenestystekijöitä.
Oikeusministeriön toimeksiannosta viime kuntavaaleista tehdyn tutkimusraportin mukaan kuntavaaliehdokkaiden kampanjointiresurssit vaihtelevat.
Suuremmissa kaupungeissa valtuustoon pääsy edellyttää vaalikampanjointia, kun taas pienemmissä kunnissa valtuustoon saattaa päässä jo pelkästään sillä, että on kuntalaisille entuudestaan tuttu.
Helsingissä puolet ehdokkaista käytti yli 800 euroa kampanjointiin, kun taas alle 50 000 asukkaan kunnissa samaan pääsi vain 7-8 prosenttia ehdokkaista. Alle 5000 asukkaan kunnissa jopa 66 prosenttia kertoi käyttävänsä kampanjointiin alle 100 euroa.
Yli 60 prosenttia käytti kampanjointiin omia varojaan yli puolet budjetin määrästä. Joka viidennen budjetista yli puolet tuli puolueelta: etenkin pienissä budjeteissa puolueen tuki on merkittävää. Vain 7 prosentilla yli puolet rahoituksesta tuli muilta tukijoilta, kuten ammattiyhdistysliikkeeltä. Yli puolet ei saanut puolueelta rahallista tukea.
Hieman yli neljännes helsinkiläisistä ehdokkaista käytti kampanjointiin 21-40 tuntia viikossa, kun alle 5000 asukkaan kunnissa kampanjointiin käytti yli 90 prosenttia vain alle kymmenen tuntia viikossa. Selvä enemmistö kaikista ikäryhmistä käytti kampanjointiin 10-20 tuntia viikossa.
Valtakunnallisissa vaalikampanjoissa erilaisilla tukiryhmillä ja vaalitiimeillä on tutkimuksen mukaan merkittävä osuus. Vapaaehtoiset jakavat mm. vaalimateriaalia. Kuntavaaliehdokkailla on harvemmin tukenaan mitään erityistä ryhmää; tukiryhmien koko on kuntavaaleissa myös pienempi kuin eduskuntavaaleissa.
Nuorilla ehdokkailla tukiryhmät olivat yleisempiä kun vanhemmilla. Tukiryhmiä oli suuremmissa kaupungeissa enemmän kuin pienemmissä. Helsinkiläisistä ehdokkaista jopa 33 prosentilla oli tukiryhmä, kun taas alle 5000 asukkaan kunnissa sellainen oli vain joka kymmenennellä.
Entuudestaan valtuustossa istuvat hyötyvät asemastaan, kun he käyvät uutta vaalikamppailua mm. medianäkyvyyden muodossa. Samoin kokemus erilaisista luottamustehtävistä niin politiikassa kuin järjestökentällä lisää valituksi tulemisen todennäköisyyttä.
Aktiivisuus eri organisaatioissa osoittaa henkilön osaamista ja todistaa hänen sopivan edustamaan kuntalaisia valtuustossa.
Järjestöissä toimivat kerryttävät itselleen ns. sosiaalista pääomaa verkostoitumalla: verkostot auttavat heitä ehdokkaaksi asettumisessa ja valituksi tulemisessa. Tuen ja kannustuksen lisäksi verkostot tarjoavat ehdokkaille myös konkreettisia resursseja vaalikampanjointiin (esim. netti-, some- ja av-osaaminen).
Järjestötoiminnassa aktiivinen hyötyy myös kerryttämällä itselleen politiikassa ja vaalikampanjassa tarvittavia tietoja ja vuorovaikutustaitoja. Ehdokkaiden tunnettuus lisääntyy järjestöissä, olivat nämä sitten muodollisia yhdistyksiä tai vapaampia harrastusyhteisöjä.
Myös järjestö hyötyy – tai ainakin odottaa hyötyvänsä – jäsenensä mahdollisesta valituksi tulemisesta.
Ei siis mikään ihme, että kuntavaaliehdokkaista selvä enemmistö oli ollut noin neljän organisaation toiminnassa mukana. Suosituimpia ehdokkaiden järjestöjä ovat puolueet, ay-osastot ja liikuntaseurat.
