Työnteon ehdot Pohjoismaissa korona-aikana heijastelevat maiden erilaisia työmarkkinamalleja. Väliaikaisiksi tarkoitetut järjestelyt voivat olla käytössä pitkäänkin, jos lääketieteellinen suojautuminen sitä vaatii. Näin ollen on paikallaan tarkastella parhaita pohjoismaisia käytäntöjä, joilla työsuhteista on pyritty pitämään kiinni ja työvoimaan kuuluvien toimeentulosta on pidetty huolta.
Suomessa ja Norjassa käytössä oleva lomautusjärjestelmä ja siihen molemmissa maissa koronan seurauksena tehdyt helpotukset muodostivat nopean toiminnan puskurit. Ne helpottivat työnteon keskeyttämistä ja näyttivät lomautetuille työntekijöille tien työttömyysturvan piiriin. Toisin kuin Suomessa, Norjan valtio maksaa työntekijälle täyden palkan lomautuspäiviltä 3‒20 (ja työnantaja kahdelta ensimmäiseltä päivältä).
Ruotsi otti käyttöön koronakriisin alussa oman lomautusjärjestelmänsä. Sen pohjana toimi työajan lyhentämismalli, jota saattoi soveltaa yritysten talousvaikeuksien ja taloudellisen laskukauden aikana. Koronaversiossa työnantajat voivat lyhentää työntekijöiden työaikaa jopa 80 prosenttia. Työntekijöiden palkka alenee vain 4‒12 prosenttia, koska valtio maksaa suurimman osan erotuksesta.
Islannin koronatyöaikamalli muistuttaa Ruotsin järjestelyä. Yritykset voivat vähentää työntekijöidensä työtunteja jopa 75 prosenttia, ja valtio kompensoi palkanmenetyksistä jopa 75 prosenttia maksamalla työttömyysturvaa. Valtio maksaa Islannissa myös merkittävän osan vaikeuksissa olevien yritysten työntekijöiden irtisanomisajan palkoista sillä ehdolla, että irtisanotut pitää palkata yritykseen uudelleen vanhoilla työehdoilla, kun yritys pääsee jatkamaan toimintaansa.
Joustoturvan (kevyet irtisanomisperusteet, antelias työttömyysturva ja tiukat aktivointiehdot) eurooppalaiseksi esikuvaksi noussut Tanska kuuluu Ruotsin ja Islannin ohella niihin Pohjoismaihin, joissa ei ollut olemassa valmista lomautusjärjestelmää. Koronauutuuksia Tanskassa on se, että työntekijöiden työtunteja voi vähentää entistä joustavammin (työttömyyspäiväraha korvaa tulonmenetyksiä), työvoimaviranomaiset eivät patistele työttömiä sanktioiden uhalla työllistämistoimenpiteisiin ja valtio estää irtisanomisia maksamalla 75‒90 prosenttia vaikeuksiin joutuneiden yritysten työntekijöiden palkoista.
Irtisanomisten helppoutta ja työttömien kovaa kontrollia kompensoi Tanskassa pienituloisimmilla jopa 90 prosenttiin edeltävistä ansioista kohoava työttömyyspäiväraha. Palkallisen lomautusajan jälkeen maksettava norjalainen työttömyyspäiväraha kompensoi alimmista palkoista 80 prosenttia. Ruotsissa vastaava osuus pieni- ja keskituloisilla on 70‒80 prosenttia. Islannissa työtön voi oltuaan työttömänä kaksi viikkoa saada kahden ja puolen kuukauden ajan ansiosidonnaista päivärahaa, jonka taso on yhtä suuri kuin hänen palkkansa ennen työttömyyden alkua. Näihin korvaustasoihin on Suomessa pitkä matka.
Sama koskee Suomessa väliaikaisesti maksettavaa yksinyrittäjien ja freelancereiden työmarkkinatukea lukuun ottamatta Ruotsia, jossa vastaavaa uudistusta ei ole otettu käyttöön. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että työttömyysturvauudistusta valmisteleva komitea saa työnsä valmiiksi lähiaikoina. Norjan yksinyrittäjien työttömyysturvamalli on tulosidonnainen ja kattaa enintään 80 prosenttia tulonmenetyksistä. Tanskassa saman ryhmän tulonmenetyksistä korvataan jopa 90 % tai 100 % silloin kun koronarajoitukset ovat pakottaneet keskeyttämään yritystoiminnan. Islannissa yksinyrittäjät voivat lopettaa koronakriisin vuoksi tilapäisesti yritystoimintansa ja hakea työttömyysturvaa. Tuen suuruus on enintään 70 % edeltäneen vuoden tuloista, mutta sitä maksetaan vain kahden ja puolen kuukauden ajan.
Suomessa yksinyrittäjillä on tällä hetkellä oikeus 1089,67 euron kuukausituloihin saakka reilun 700 euron (ennen veroja) työmarkkinatukeen (jokainen tienattu lisäeuro vähentää työmarkkinatukea 50 sentillä). Eroa muihin Pohjoismaihin kaventaa yksinyrittäjien mahdollisuus hakea kotikunnaltaan 2000 euron korona-avustusta. Toisaalta Suomesta puuttuu Tanskassa pari vuotta sitten käyttöön otettu järjestelmä, jossa yrittäjät voivat vakuuttaa itsensä samoissa työttömyyskassoissa kuin palkansaajat.
Tanskassa ja Ruotsissa ansioon sidottu päiväraha maksetaan Suomen tapaan työttömyyskassojen jäsenille ja Islannissa alueellisista työttömyyskassoista. Norjassa on käytössä kansallinen työttömyysvakuutus. Norjassa ja Tanskassa ei voi koronalainsäädännön nojalla pudota ansioon sidotulta työttömyyspäivärahalta. Sama koskee Suomessa ainoastaan lomautettuja. Islannissa on kolmen vuoden enimmäisaika työttömyyspäivärahan saamiselle. Ruotsissa enintään 300 päivää (14 kuukautta, perheellisillä 19 kuukautta) maksettavasta ansiosidonnaisesta työttömyyspäivärahasta kuluu maalis‒joulukuussa 2020 vain neljä kuukautta.
Suomessa on helpotettu koronasyystä ansiosidonnaiselle pääsyä siten, että työssäoloehto on lyhennetty 26 viikosta 13 viikkoon. Ruotsissa työssäoloehto täyttyy väliaikaisesti silloin kun työnhakija on tehnyt töitä 40‒60 tuntia kuukaudessa työttömyyttä edeltäneen vuoden aikana vähintään puolen vuoden ajan (tavallisesti ehtona on 80 tuntia vastaavana ajanjaksona). Muissa Pohjoismaissa työttömyysvakuutuksen piiriin pääsee työtulojen perusteella, mikä sopii paremmin silpputyöläisille. Norjassa ansiosidonnaiselle päivärahalle pääsee, jos työttömäksi jääneen vuositulot ylittävät vajaat 7000 euroa. Tanskassa on samantasoinen tuloraja osa-aikaisille ja n. 10 000 euroa kokoaikaisille työntekijöille (tarkastelujakso kolme vuotta). Myös Ruotsissa suunnitellaan siirtymistä tuloperusteiseen työssäoloehtoon, joten Suomi on jäämässä tässä suhteessa pohjoismaiseksi poikkeukseksi. Tosin Islannissa ansiosidonnaista työttömyysetuutta maksetaan suhteessa edeltäneen työsuhteen pituuteen. Tämäkin on edullisempi tapa itsensä työllistäjille ja pätkätyöläisille kuin Suomen malli.
Tanskassa työttömyyskassaan kuulumattomalla, mutta ansioon sidotun työttömyyspäivärahan muut ehdot täyttävällä työttömällä on oikeus tarveharkintaiseen ja alempitasoiseen työttömyysetuuteen. Tällaista Suomen peruspäivärahan tapaista etuutta maksetaan myös Ruotsissa, jossa kokoaikaisesta työstä työttömäksi jäävien perustukea korotettiin korona-ajaksi noin 800 eurosta 1100 euroon kuukaudessa. Ruotsi asetti myös 550 euron vähimmäismäärän perustuelle korona-ajaksi helpotettuaan ensin vähemmän työtunteja tekevien pääsyä työttömyysturvan piiriin.
Suomessa ansiosidonnaisen työttömyysturvan kelpoisuusehdot täyttämättömille työttömille työnhakijoille maksattavasta työmarkkinatuesta jää verojen jälkeen käyttöön suunnilleen samat kuukausitulot kuin Ruotsin perustuesta. Työmarkkinatukea voi täydentää enintään 500 euron lisätuloilla (ennen koronaa 300 eurolla) ennen kuin tuki leikkautuu asteittain pois. Ruotsissa on mahdollista saada ansiosidonnaisen päivärahakauden päättymisen jälkeen ansiosidonnaisen päivärahan tai perustuen suuruista aktivointitukea niin kauan, kun työtön työnhakija osallistuu työllisyyttä edistäviin toimenpiteisiin. Elinkustannuksiltaan kalliimmassa Norjassa työllisyystoimiin osallistuville työnhakijoille maksettava ei-ansiosidonnainen harjoittelutuki on noin 800 euroa kuukaudessa. Islanti maksaa työttömälle ensimmäiset kaksi viikkoa ja kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen enintään kaksi vuotta ja yhdeksän kuukautta 1800 euroa peruspäivärahaa. Suomen hintatasoon suhteutettuna tämä vastaa Reykjavikissa reilua tuhatta euroa.
Toimeentuloturvan monimutkaisuutta korostaa Pohjoismaissa viimesijainen ja rankasti tarveharkintainen toimeentulotuki ja eri perustein Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Islannissa maksettava asumistuki. Norjassa ansiosidonnaiselta työttömyysturvalta tai harjoittelutuelta putoava työtön putoaa toimeentulotuen varaan vuoden (pienemmät tulot) tai kahden vuoden (suuremmat tulot) työttömyysjakson jälkeen. Tanskassa on sama tilanne. Siellä tulosidonnaista työttömyyspäivärahaa voi saada kaksi vuotta, mutta jaksoa on mahdollista pidentää vuodella tekemällä töitä puoli vuotta työttömyysjakson aikana. Islannissa pitää olla kaksi vuotta ilman työttömyysturvaa ja vähintään puoli vuotta töissä ennen kuin työttömyyspäivärahalta pudonnut työtön voi palata työttömyysturvan piiriin. Väliaikana työttömällä saattaa olla oikeus toimeentulotukeen.
Kotitalouskohtaiseen toimeentulotukeen ovat myös Suomessa ja Ruotsissa oikeutettuja työmarkkinatuesta ja perustuesta huolimatta monet työttömät, ja Suomessa tietyin edellytyksin myös yrittäjät. Ruotsissa yrittäjillä ei ole ainakaan kaikissa tapauksissa oikeutta kunnalliseen toimeentulotukeen, mutta freelancerit saattavat olla siihen oikeutettuja. Norjassa yksinyrittäjät ja freelancerit saattoivat saada toimeentulotukea väliaikaisesti ennen yksinyrittäjien koronatuen järjestämistä. Tanskassa heillä ei ole oikeutta toimeentulotukeen. Islannissa itsensä työllistäjien sosiaaliturva nousi keskusteluihin koronakriisin alkamisen jälkeen.
Pohjoismaiset esimerkit suosittelisivat Suomellekin ”kipupaketin” sijaan aivan toisen suuntaisia rakenteellisia uudistuksia. Näitä olisivat kotimaista kysyntää tehokkaimmin elvyttävät perus- ja työttömyysturvan tasokorotukset, valtion subventoima työajan lyhentäminen ja perusturvan yksinkertaistaminen. Tavoitteena voisi olla nostaa jokaisen henkilökohtainen perusturva ennen asumistukea noin tuhannen euron tasolle. Kohtuullisen minimikulutuksen takaaminen estäisi sen, ettei muista sosiaalisista ongelmista kuin tuloköyhyydestä kärsivien tarvitsisi turvautua toimeentulotukeen.
Kannustavuusnäkökulmasta olisi perusteltua, että tuki leikkautuisi pois lineaarisesti tulojen noustessa, jotta jokainen hankittu euro lisäisi käytettävissä olevia tuloja. Se rohkaisisi työhön (mukaan luettuna tieteen, taiteen ja urheilun harjoittaminen) tilanteessa, jossa täystyöllisyys ei ole ollut näköpiirissä Suomessa kohta viiteenkymmeneen vuoteen ja ilmastokriisissä olevalla maapallolla vallitsee työvoiman ääretön määrällinen ylitarjonta. Perusturvaa täydentäisi ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha, joka tulisi pitää kannustesyistä tasoltaan kaikissa tilanteissa selvästi perusturvaa suurempana. Rahoituskeinona voisi käyttää liikepankkien kautta kierrätettävän keskuspankkirahoituksen sijaan yhä enemmän valtioiden suoraa keskuspankkirahoitusta.
