Julkaistu Karjalaisessa 14.8.2013.
Merkittävä osa ihmisistä tuntuu ajattelevan, että politiikka on yhtä kuin päätöksenteko muodollisissa elimissä ja demokratia yhtä kuin näiden elinten kokoonpanon ratkaiseva äänestysprosessi.
Todellisuudessa politiikka on kuitenkin paljon kiinnostavampaa. Demokraattiset ihanteet ja pyrkimys niiden sivuuttamiseen käyvät jatkuvaa kamppailua. Muodollinen politiikka taas on vain pintaraapaisu politiikan kentästä.
Niinpä politiikan tutkimus ei ole pelkkiä arvobarometrejä, vaalidataa ja puoluekoneistojen analysointia. Tutkimuskohde on todellinen julkinen vallankäyttö ja tämän vallankäytön suhde demokratian toteutumiseen.
Poliittisen vallankäytön ydin on kyky muokata hallitsevaa kuvaa sosiaalisesta todellisuudesta. Poliittista valtaa ei käytä se, jolla on isoin eduskuntaryhmä vaan se, joka hallitsee käsityksiä siitä, miten yhteiskunta ”toimii”.
On eri asia sanoa, että vaikkapa veroasteen nostaminen tai jokin sääntelytoimi on näistä ja näistä syistä hyödyksi tai haitaksi, kuin sanoa että se on mahdotonta. Samoin on poliittinen teko puhua valtionveloista niin kuin niihin pätisivät samat lainalaisuudet kuin yksittäisten rahankäyttäjien velkoihin.
—
Keväästä lähtien erilaisilla arvovaltaisilla areenoilla on ilmestynyt syndroomaksi asti tekstejä, jotka käsittelevät ”päättäväisten ratkaisujen” tarvetta Suomessa. Näitä puheenvuoroja yhdistää painokas vaatimus siitä, että kaikkien suomalaisten tulisi ymmärtää ”nykymenon jatkamisen” mahdottomuus valtion velkaantuessa ja työttömyyden kasvaessa.
Kärkenä on vaatimus kriisitietoisuudesta ja muutoksen hyväksymisestä, sivulauseessa mainitaan vaaditut toimenpiteet. Nämä toimenpiteet koostuvat ennen kaikkea valtion ja kuntien menojen leikkauksista, työmarkkinoiden joustoista, palkkamaltista ja pidemmistä työurista.
Asian tekee kiinnostavaksi se, että esitetyt ”välttämättömät” ratkaisut eivät ihmeemmin liity taloudelliseen järkeen. Itse asiassa julkisen sektorin leikkaaminen ja palkkatason lasku ovat toisesta näkökulmasta osapuilleen päättömintä, mitä nykytilanteessa voi tehdä.
Tarinan voi vähintään yhtä perustellusti kertoa näin: Suomen rahoitusasema on hyvä. Nettovelkaa on hyvinkin kohtuulliset 40 prosenttia kansantuotteesta. Eläkerahastot huomioiden velka on pakkasella. Kun Eurooppa on syvässä taantumassa, juuri mikään työmarkkinauudistus ei saa vientiä vetämään. Kotimaista kysyntää sen sijaan voidaan stimuloida, eikä valtion velkaantumistaso ole este. Vaaditut uudistukset taas kasvattaisivat työttömyyttä.
—
Miksi siis tietyt politiikkatoimet halutaan näin tiukasti esittää ”välttämättöminä”, vaikka asia on selvästi vähintäänkin kyseenalainen?
Kyse on ennen kaikkea politiikan luonteesta. Demokratia merkitsee aikaavieviä prosesseja. Poliittiset päätökset vaikuttavat eri tavoin eri intressiryhmiin, ja avoimessa demokraattisessa prosessissa intressit on tuotava näkyviin. Niinpä poliittiset propagandistit ymmärsivät jo kauan sitten, että tehokkain tapa ajaa poliittisia päämääriä ei ole kannatuksen hankkiminen mielipiteelleen, vaan mielipiteen esittäminen faktana – talouden toimintaperiaatteista tai ulkoisista uhista seuraavana välttämättömyytenä.
Politiikan keskeinen kysymys Suomessa juuri nyt on, alkavatko suomalaiset uskoa, että valtion nykyinen rahoitusasema tekee vaadituista ”päättäväisistä ratkaisuista” välttämättömiä. Tämän hiljaisen neuvottelun lopputulos on paljon keskeisempää kuin se, onko SDP:llä tai Kokoomuksella 30 vai 60 kansanedustajan paikkaa vai jotain siltä väliltä.
—-
Politiikan tutkimus on kiinnostavaa juuri siksi, että tutkimuskenttänä ovat yhteiskunnallisen ajattelun syvärakenteet. Kun halutaan seurata vaikkapa työttömyyden kehitystä, ei kannata jäädä tutkimaan vaalituloksia. Sen sijaan kannattaa selvittää, kuinka laajasti on omaksuttu käsitys siitä, että valtion täytyy tavallisen rahankäyttäjän tapaan sopeuttaa menot tuloihinsa lyhyellä aikavälillä.
Jos käsitys on vahvasti omaksuttu, mikä tahansa poliittinen koalitio kasvattaa työttömyyttä.
