Peruste 4/2014: Yritysvastuu

yritysvastuukansiPerusteen vuoden 2014 viimeinen numero uppoutuu yritysvastuuseen. Debatissa Teivo Teivainen ja Risto E.J. Penttilä vääntävät siitä, mitä yritysvastuulla tarkoitetaan ja onko siitä ylipäätään mielekästä puhua. Teivainen esittää Milton Friedmaniin viitaten, että yritysvastuu on kumouksellinen doktriini, jonka johdonmukainen soveltaminen johtaisi yritysten demokratisointiin ja sosialismiin. Penttilän mielestä koko käsite on toivottoman epämääräinen.

Kalavale-kirjan toinen kirjoittaja Kukka Ranta pureutuu artikkelissaan Länsi-Afrikan riistokalastukseen. Eurooppalaisten ja aasialaisten kalastusalusten massiivisen troolauksen vuoksi moni paikallinen on menettänyt elinkeinonsa ja päätynyt siirtolaiseksi Eurooppaan. Näillä aluksilla usein myös työntekijöiden oikeuksia poljetaan.

Martin Khor kirjoittaa vapaakauppasopimuksista kehitysmaiden näkökulmasta. ”Jos kehitysmaiden on mukauduttava uusiin kansainvälisiin sääntöihin, joissa valtion roolia kutistetaan ja jotka vaikuttavat merkittävästi maiden talouteen, on näiden valtioiden tuleva kehitys vakavasti uhattuna”, hän toteaa.

Koko lehden voit lukea pdf-versiona tästä. Voit tilata maksuttoman lehden myös paperisena tämän sivun vasemman sivupalkin lomakkeesta tai lähettämällä osoitetietosi osoitteeseen

Lehden sisällys (linkit aukeavat artikkelien pdf-versioihin)

Vapaakauppafarssi ja yritysvalta Kuutti Koski

Debatti: Yritysvastuu – kumouksellinen doktriini vai epämääräinen käsite? Teivo Teivainen & Risto E.J. Penttilä

Veropakokeskustelu – ei mitään uutta auringon alla? Matti Ylönen

Troolarimme Länsi-Afrikassa Kukka Ranta

Uudet vapaakauppasopimukset uhkaavat valtioiden roolia kehitysmaissa Martin Khor

Kolumni: Kehitysrahoitus on kuollut, eläköön kehitysrahoitus Ville Luukkanen

Suomalaisfirmojen vastuu globaalissa etelässä Eva Nilsson

Yhteistyössä on tulevaisuus – haastattelussa Antônio Cruz Kukka-Maaria Ahokas

Perusteluja: Säätiöiden vaikuttavuus syynissä Juha-Pekka Lauronen

Hyvinvointia työtä vähentämällä – haastattelussa Anna Coote Kuutti Koski

Kirjat: Peter Mair: Ruling the Void. The Hollowing of Western Democracy. Ruurik Holm

Naomi Klein: This Changes Everything. Capitalism vs. the Climate. Kristiina Koivunen

Taiteilijan esittely: Laura Lilja

 

Aihe(et): Peruste, Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.