16.12.2009 — Ruurik Holm
Aika ajoin
esiin nousee kysymys, kuinka poliittisen puolueen edustajan tulisi toimia ja
äänestää edustuksellisen järjestelmän toimielimessä.
Säädökset
kehottavat esimerkiksi kansanedustajaa toimimaan järkensä ja omatuntonsa
mukaisesti, mutta missään ei ole operationalisoitu, mitä tämä käytännössä
tarkoittaa. Yleensä kansaedustajat tulkitsevat, että jäsenyys ryhmäkuria
noudattavassa eduskuntaryhmässä ei ole kyseisen periaatteen vastaista, koska
eduskuntaryhmässä voi parhaiten edistää omia poliittisia päämääriään.
Käytännössä kuitenkin etenkin hallituspuolueiden ryhmät noudattavat
puheenjohtajan eli ”ryhmyrin” vetämänä hallituksen tahtoa useimmissa
kysymyksissä, joten ei ole aivan uskottavaa väittää että eduskuntaryhmän
mielipide muodostuisi sen jäsenten järjen ja omantunnon ”voimavektorina”.
Toisaalta
edustajat eivät edusta koskaan vain itseään, vaan sekä äänestäjiään että
taustalla olevaa poliittista liikettä. Puolue asettaa ehdokkaat ja käytössä on
suhteellinen listavaali; ehdokas ei koskaan kampanjoi vain omilla ajatuksillaan
vaan edustaa jopa ensisijaisesti taustalla vaikuttavaa puoluetta. Harva tulisi
valituksi omalta listaltaan niillä äänillä, jotka on saanut puolueen listalta,
ja vielä harvempi edes saisi samaa määrää ääniä kun puolueen listalla jos ei
voisi hyödyntää taustalla olevan liikkeen kannatusta ja aatetta omassa
kampanjassaan.
Jotta
vaalijärjestelmä ja toiminta edustuksellisessa elimessä olisivat loogisesti
yhteensopivia, edustaja ei voi edustajantoimessaan toimia vain omien ajatustensa
puolesta. On selvää, että edustaja ei voi jättää ottamatta huomioon sitä, mitä
hänen oma puolueensa on kulloinkin käsiteltävästä kysymyksestä linjannut. Siten
sellaista kuin ”eduskuntaryhmän oikeus itsenäiseen kannanmuodostukseen” ei ole
niissä tapauksissa, kun taustapuolue on määrittänyt linjansa kyseiseen asiaan.
Esimerkiksi
ydinvoima on asia, joka Vasemmistoliiton tapauksessa on kirjattu selvästi sekä
tavoiteohjelmaan että periaateohjelmaan. Kun ydinvoimaa käsitellään
eduskunnassa seuraavan kerran, puolueen edustajien velvollisuus noudattaa
puoluekokouksen päätöksiä edellyttää, että asiassa äänestetään ydinvoimaluvan
myöntämisen edellytyksiä vastaan. Tämä ei ole ”omantunnon kysymys” sen enempää
kuin mikään muukaan poliittinen kysymys. Jos useat Vasemmistoliiton
kansanedustajat äänestävät ydinvoimaluvan puolesta, koko puoluekokouksen ja
puolueen kannanmuodostuksen mielekkyys asettuu kyseenalaiseen valoon ja samalla
puolueen uskottavuus rapautuu entisestään.
