Peruste 3: Puolue

peruste_puolue.jpgVasemmistofoorumin Peruste-julkaisusarjan kolmas numero on ilmestynyt. Tällä kertaa teemana on Puolue.

Puolueet ovat jo pitkään olleet ongelmissa lähes kaikkialla länsimaissa. Puolueiden jäsenmäärät ovat laskeneet ja media on korvannut puoluetoiminnan poliittisen osallistumisen kanavana. Äänestysprosentit ovat monissa maissa saavuttaneet 2000-luvulla toisen maailmansodan jälkeiset pohjalukemat. Oikeistopopulismi näyttää erityisesti hyötyvän ihmisten tyytymättömyydestä. Miten puoluejärjestelmä voisi vastata paremmin tämän päivän ihmisten toiveisiin? Palauttaisiko uusien puolueiden perustaminen uskon politiikkaan? Olisiko syytä muodostaa valtioiden rajat ylittäviä globaaleja puolueita? Perusteen Puolue-teemanumerossa pohditaan puolueiden olemusta ja historiaa sekä mahdollisuuksia uudenlaisiin, kansalaisten nykyiset osallistumistarpeet ja -oikeudet paremmin huomioiviin puoluemuotoihin.

Tilaa Peruste maksutta osoitteesta /old/old/old/old! Voimme tarvittaessa toimittaa julkaisua myös isomman määrän esimerkiksi erilaisissa tilaisuuksissa jaettavaksi. Lataa Perusteen pdf klikkaamalla kansikuvaa oikealla!

Perusteen artikkelit:

Peter Mair: Miten hallita tyhjää tilaa? Länsimainen demokratia kumisee tyhjää

Marko Karttunen: Puolueiden muutos. Kenellä on valta?

Emilia Palonen: Puolue demokraattisena vastavoimana?

Heikki Patomäki: Muutoshakuisen toimijuuden ongelma globaalissa kansalaisyhteiskunnassa: kohti globaaleja puolueita

Ignacio Lago ja Ferran Martínez: Miksi uusia puolueita?

Riikka Taavetti: Suomalainen vasemmistopuolue ja feminismi

Carl Mars: Perussuomalaiset radikaalina oikeistopopulistisena puolueena

Dan Hough: Hylkiöstä varteenotettavaksi kumppaniksi? Saksan vasemmistopuolue Die Linken kiemurainen hallitustie

Mikko Sauli: Poliittista nokittelua kovilla panoksilla

Heidi Komulainen: Hallinnon ja puolueiden välisestä suhteesta

 

Tutustu Perusteen muihin teemanumeroihin:

Peruste 1. Omistus

Peruste 2. Arvo

Aihe(et): Uutiset. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.