Julkaistu Karjalaisessa 24.4.2014.
Talousjärjestelmä on täynnä asioita, jotka aiheuttavat hämmennystä ja voimattomuuden tunnetta: esimerkiksi jatkuva kriisiytyminen ja suhdanteiden heilahtelu, suuryritysten vahvistuminen pienten kustannuksella, ja tunne paikallisen kontrollin katoamisesta.
Mutta miten vakaampaa paikallistaloutta ja talouden pieniä toimijoita voisi tukea tilanteessa, jossa suuryritysten asemalle ei – markkinatalouden ehdoilla elettäessä – juuri näy vaihtoehtoja?
*****
Eräs kiinnostava institutionaalinen vastaus on paikallisraha. Kyse on valuutasta, joka on käytettävissä vain rajatulla alueella. Tällaisia rahajärjestelmiä on toiminnassa ympäri maailmaa. Euroopan kuuluisin lienee Bristolin punta. Myös euroalueella vastaavanlainen järjestelmä toimii Baijerissa.
Mitä jos Pohjois-Karjala ottaisi käyttöön oman rahan? Kutsutaan sitä vaikkapa Pohjois-Karjalan markaksi. Järjestelmä toimisi seuraavasti.
Jokin organisaatio laskee rahaa liikkeelle ja pitää kirjaa järjestelmässä mukana olevista yrityksistä. Niiden täytyy olla paikallisia, mutta ne voivat olla tuottajia, jälleenmyyjiä tai palveluntarjoajia. Nämä yritykset sitoutuvat ottamaan vastaan P-K markkoja, ja tietysti käyttävät niitä itse. Esimerkiksi kun kuluttaja maksaa ruokakaupassa P-K markoilla, kauppa käyttää tätä rahaa ostaakseen tuotteet hyllyilleen tätä rahaa vastaanottavilta – eli paikallisilta – tuottajilta.
Työnantajat voivat osoittaa tai olla osoittamatta sitoutumistaan paikalliseen talouteen sen mukaan, ryhtyvätkö he maksamaan palkkoja osittain paikallisrahana. Puheille ”maakunnan asialla olemisesta” saadaan uudenlaista konkreettista sisältöä.
Tietenkään kaikkea ei tuoteta paikallisesti, ja P-K markat ovatkin myös vaihdettavissa euroiksi. Vaihtokurssiin kuitenkin rakennetaan negatiivinen kannustin. Esimerkiksi kurssi voi olla yksi yhteen, mutta P-K markalla saa vain 0,90 euroa. Näin P-K markkoja kannattaa käyttää euroiksi vaihtamisen sijaan.
*****
Paikallisrahoja arvostetaan vakauttajina, mutta niiden suurin merkitys voi tulevaisuudessa liittyä paikallisen palveluntuotannon poliittiseen itsepuolustukseen. On nimittäin varsin todennäköistä, että julkista palveluntuotantoa pakotetaan tulevaisuudessa markkinaehtoisemmaksi ja hankintalakien piiriin. Kuntien liikelaitokset ovat jo tulilinjalla.
Mitä tapahtuu, kun esimerkiksi kouluruokailu toteutetaan ulkoisena hankintana? Sympaattisessa skenaariossa keittäjät perustavat osuuskunnan ja alkavat pyörittää pienen kunnan kouluruokailua. Todellisessa elämässä monikansallinen ateriapalveluyritys valtaa toiminnon ja saa monopolitason hinnoitteluaseman suhteessa kuntaan. Valtaus onnistuu, koska suuryritys voi eliminoida kilpailijat toimimalla hetkellisesti tappiolla, minkä lisäksi sillä on ylivertainen juridinen kapasiteetti tarjouskilpailua varten.
Lopulta keittäjinä ovat luultavasti täysin samat ihmiset, mutta heillä on matalampi palkka ja heikompi kontrolli työhönsä. Lisäksi voitot raportoidaan Cayman-saarilla.
Tilanne muuttuu, jos tarjouskilpailussa voidaan määritellä maksu suoritettavaksi osittain paikallisrahalla. Kansainväliset yritykset eivät jaksa pyörittää vain paikallisesti hyväksytyn rahan kirjanpitoa. Paikallinen pienyritys voisi pärjätä sittenkin. Myös alihankinnat jäisivät tässä tapauksessa hyödyttämään paikallistaloutta.
*****
Paikallisraha vahvistaa paikallista työllisyyttä ohjaamalla kulutusta rakenteellisesti. Investoinnit tai pankkilainat paikallisrahalla eivät sentään onnistu, joten kokonaan uutta kysyntää se ei luo.
Järjestelmän luomisessa tuskin olisi juridista ongelmaa. Onhan esimerkiksi täysin sallittua laskea liikkeelle 9,70 euron arvoisia lappuja, joilla saa ostaa vain ruokaa. Niitä kutsutaan lounasseteleiksi. Miksi siis ei saisi laskea liikkeelle 1 euron arvoisia lappuja, joilla saa ostaa vain pohjoiskarjalaisia tuotteita, ja määritellä niille takaisinlunastusarvo? Kyse on vain poliittisesta mielikuvituksesta.
Mainio ehdotus. Kiitos.
Sinun aikaan ei tainnut viestintäleireillä olla vielä paikallsirahaa LECUa. Sitä saa 7 kpl leirille tullessa ja sen jälkeen tekemälllä näkymättömiä töitä kuten siivousta, roskien keräilyä, sivistynyttä keskustelua ruokapöydässä tai toisten auttamista. Sillä voi ostaa kioskissa itse valmistettuja tuoteita tai vaikkapa pöytään tarjoilun.