Degrowthista eli taloudellisen arvonlisäyksen vapaaehtoisesta vähentämisestä tai tietylle tasolle vakiinnuttamisesta on keskusteltu pitkään. Useimmiten keskustelua käydään ekologian kontekstissa. Koska talouskasvun ja haitallisten päästöjen, kuten kasvihuonekaasupäästöjen, ”irtikytkentä” ei ole onnistunut, on täyskatastrofin välttämiseksi talouskasvua hillittävä. Tämä periaatteellinen ekologinen huomio ei kuitenkaan kerro tarvitusta politiikasta vielä oikeastaan mitään, ja sen takia monet ovatkin kaipailleet yhteiskunnallisempaa keskustelua talouskasvusta.
Vasemmistofoorumi ja Parecon Finland pyrkivät edistämään tätä keskustelua Milenka -pubissa 27.1. järjestetyssä keskustelutilaisuudessa ”Politiikka kasvun jälkeen”. Tilaisuudessa alustivat Parecon Finlandin puheenjohtaja Antti Jauhiainen sekä talouskulttuurin tutkija, Mustarinda-seuran aktiivi Paavo Järvensivu. Molemmat pyrkivät jäsentämään kasvukritiikkiä yhteiskuntapoliittisena kysymyksenä.
Antti Jauhiainen korosti omassa alustuksessaan sitä, että markkinat ovat ylipäänsä ongelmallinen järjestely. Vaikka markkinat ovat sopeutuvia ja kiistattoman dynaamisia, niillä on taipumus väärin suuntautumiseen. Vallitsevat omistussuhteet johtavat siihen, että joillakin ihmisillä on valtavasti ”äänivaltaa” markkinoilla ja toisilla ei juuri lainkaan.
Toiseksi kollektiivinen kulutus olisi välttämätöntä ympäristöongelmien ratkaisemiseksi, mutta markkinat johtavat systemaattisesti yksityisen kulutuksen suosimiseen ja tekevät kaikki kollektiiviset hankkeet äärimmäisen vaikeiksi. Markkinoilla ei myöskään koskaan voida laskea hintaa ulkoisvaikutuksille, eli niille ulkopuolisten tahojen kärsimyksille, joita näennäiset ”kahden kaupat” aina aiheuttavat.
Näistä syistä Jauhiainen katsoikin, että ympäristöongelmia on erittäin vaikea ratkaista markkinamekanismien puitteissa. Siirtymä kestävämpään (ja oikeudenmukaisempaan) yhteiskuntaan edellyttää syvemmin demokraattista ja osallistavampaa päätöksentekomenetelmää.
Järvensivu on taas tutkinut degrowth-politiikan mahdollisuuksia erityisesti niin kutsutusta jälkikeynesiläisestä näkökulmasta. Jälkikeynesiläisyyden ydinoivalluksena Järvensivu nosti esiin kysymyksen modernin rahan luonteesta: vaikka kaikki muu taloudessa onkin niukkaa, raha ei ole, vaan sitä voidaan lisätä talouteen vaivatta. Tämän ymmärtäminen avartaa käsitystä talouspolitiikan mahdollisuuksista. Ennen kaikkea on mahdollista rahoittaa palveluita ilman talouskasvun pakkoa: Järvensivun mukaan julkisten palveluiden rahoittaminen kun on yleisimmin mainittu syy kannattaa talouskasvua.
Yleisemminkin Järvensivu katsoi jälkikeynesiläisen ajattelun avaavan ymmärrystä siitä, että taloudella voi olla suunta ja sitä voidaan ohjata poliittisesti: se antaa työkaluja degrowth-politiikkaan siinä missä täystyöllisyyspolitiikkaankin.
Vasemmistofoorumin tilaisuuksien tapaan keskustelu oli syvällistä eikä meinannut loppua. Paikalla oli kaikkiaan viitisenkymmentä ihmistä, joista moni käytti puheenvuoroja. Esille nousivat esimerkiksi tuottavuuden lisääntymisen suhde työajan lyhentämiseen, täystyöllisyyden toivottavuus, teknologian merkitys, vastapoliittisten liikkeiden luominen ja kerskakulutus ”pedagogiikkana” eli lapsille opetettuna ideana. Jokaisen keskustelussa esiin nousseen aiheen luettelu saati kunnollinen käsittely on blogin tilassa mahdotonta. Kiitämme puhujia ja keskusteluun osallistuneita.
Paavo Järvensivu ja Antti Jauhiainen.
