Petteri Orpon (kok) hallitus aloittaa valtion talousarviota käsittelevään budjettiriihensä tänään maanantaina 1.9.2025. Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps) mukaan hallituksen tärkein taloustavoite on valtion velkaantumisen pysäyttäminen. Purra julkisti hallituksen budjettineuvottelujen pohjaksi oman leikkauslistansa elokuun alussa. Tavoitteena ovat yhteensä vielä noin miljardin euron lisäsopeutukset tämän vaalikauden aikana (vuosina 2026–2027). Purra esittää leikkauksia muun muassa Kela-korvauksiin, kuntien peruspalveluiden valtionosuuksiin, yliopistojen valtionrahoitukseen sekä valtion tutkimus- kehitys- ja innovaatiomenoihin (TKI-menot). Veronkorotuksia Purra ei lähtökohtaisesti halua tehdä.
Purran budjettiesitykselle on satanut kritiikkiä niin oppositiosta kuin hallituskumppaneiltakin. Kritiikki on kuitenkin yleensä kohdistunut lähinnä ehdotettuihin leikkauskohteisiin, ei sopeutustarpeeseen sinänsä tai sen mittaluokkaan. Purra on perännyt kritiikin esittäjiltä konkreettisia vaihtoehtoja omille esityksilleen. Purra esittää Ilta-Sanomien (8.8.) haastattelussa näkemyksensä, että mikä tahansa vallassa oleva puolue joutuu nykytilanteessa toteuttamaan leikkauksia, ja hän lisääkin, että ”oppositiossa ja opposition kannattajissa pitää viimeistään ymmärtää, että kyse ei ole ilkeästä oikeistohallituksesta, vaan siitä, mitä tälle maalle pitää yksinkertaisesti tehdä”.
Purra siis vetoaa siihen, että leikkauspolitiikalle ei ole vaihtoehtoa, mikä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Väite perustuu ajatukseen, että Suomessa julkinen sektori on kestämättömällä tavalla velkaantunut, ja, että julkisia menoja on supistettava rajusti, jotta julkisen velan suhde bruttokansantuotteeseen (BKT) saadaan ensin vakautettua ja myöhemmin laskemaan kestävälle tasolle. Hallituksen velkajarruehdotuksessa velkasuhteen tavoitteeksi asetetaan 40 % BKT:stä. Euroopan unionin vakaus- ja kasvusopimuksessa kestäväksi tasoksi on määritelty 60 % BKT:stä.[i] Tällä hetkellä julkisen velan suhde BKT:hen on Suomessa reilut 80 %.
Valtion velkaantumisesta puhuttaessa puhutaan siis julkisen velan määrästä suhteessa BKT:hen. Tästä seuraa se, että velkaantumista voidaan pyrkiä taittamaan valtion budjettia sopeuttamalla (menoja leikkaamalla tai veroja korottamalla) ja/tai talouskasvua kiihdyttämällä. Suomessa BKT:n kasvu on ollut erittäin hidasta vuosien 2007–2008 suuren finanssikriisin jälkeen.
Purra on ilmaissut, että ei ole lähtökohtaisesti halukas korottamaan veroja. Helsingin Sanomien (26.8.) tietojen mukaan kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkosen johtaman budjettityöryhmän kanta on, että hallituksen budjettiesityksessä pitäisi olla Purran ehdotukseen verrattuna vähemmän menoleikkauksia ja enemmän veronkorotuksia.
Joka tapauksessa hallituksen pyrkimys on samanaikaisesti tehdä sopeutuksia ja kiihdyttää talouskasvua.[ii] Tämä ei kuitenkaan ole lainkaan helppoa, sillä sopeutustoimien tekeminen julkisiin menoihin johtaa helposti myös talouskasvun tukahduttamiseen. Esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto IMF totesi vuoden 2023 maailmantalouden katsauksessaan (World Economic Outlook), että julkisen talouden sopeutustoimilla on keskimäärin mitätön vaikutus julkisen talouden velkasuhteeseen. Tämä johtuu muun muassa juuri siitä, että sopeuttaminen tyypillisesti hidastaa talouskasvua.
IMF on siis samoilla linjoilla britti-taloustieteilijä John Maynard Keynesin (1883–1946) kanssa todetessaan, että sopeuttamista kannattaa tehdä nousukaudella eikä heikossa suhdannetilanteessa. Keynes ja myöhemmin muun muassa jälkikeynesiläiset taloustieteilijät ovat korostaneet valtion tärkeää roolia suhdannevaihteluiden tasaamisessa. Taantumassa kysyntä tavaroille ja palveluille heikkenee, mikä johtaa esimerkiksi irtisanomisiin yrityksissä, ja tämä puolestaan pienentää kysyntää entisestään, kun työttömäksi jääneet joutuvat vähentämään omaa kulutustaan. Keynesiläisessä ajattelussa korostetaan sitä, että tällainen tilanne johtaa helposti itseään vahvistavaan negatiiviseen kierteeseen, eikä kansantalous pysty katkaisemaan tätä kierrettä automaattisesti edes pitkällä aikavälillä.
Tästä syystä valtion kannattaa taantumassa lisätä omia menojaan ja sitä kautta kysyntää yritysten tuottamille tavaroille ja palveluille. Näin valtio pystyy vähentämään laskusuhdanteen negatiivisia vaikutuksia kansantaloudelle ja auttamaan taloutta pääsemään taas kasvu-uralle. Noususuhdanteessa valtio voi sitten taas tehdä ylijäämäisiä budjetteja ja halutessaan esimerkiksi pienentää julkisen talouden velan määrää suhteessa BKT:hen. Tällaista talouspolitiikkaa kutsutaan vastasykliseksi, koska siinä valtio lisää menojaan laskusuhdanteessa ja vähentää niitä noususuhdanteessa.
Euroopan unionissakin on viime aikoina alettu ymmärtää vastasyklisen talouspolitiikan tärkeys, vaikka EU:n huhtikuussa 2024 voimaan astuneet uudistetut finanssipoliittiset säännötkin (ns. vakaus- ja kasvusopimus) lähtökohtaisesti pakottavat jäsenvaltiot edelleen tiukkaan talouskuripolitiikkaan. On kuitenkin tärkeää huomata, että Suomen hallitus on halunnut toteuttaa vieläkin tiukempaa talouskuria, kuin mitä EU:n suunnasta vaadittaisiin.
Valtiovarainministeriön (VM) taloudellisissa katsauksissa todetaan vuodesta toiseen, että talous on kasvanut ennustettua vähemmän, tai jopa supistunut, ja että julkisen talouden alijäämät eivät ole sopeutustoimista huolimatta laskeneet odotetulla tavalla. VM:n johdon mukaan merkittävä syy tilanteeseen on taloudellinen epävarmuus, jonka vuoksi kotitaloudet eivät uskalla kuluttaa, mistä johtuen yrityksetkään eivät uskalla investoida.
Tästä huolimatta kansantalouden tilaa yritetään kohentaa leikkauspolitiikalla, esimerkiksi ajamalla alas hyvinvointivaltioita. Toimiva hyvinvointivaltio kuitenkin muun muassa lieventää ihmisten kokemaa taloudellista epävarmuutta, koska esimerkiksi laadukas terveydenhuolto, koulutus ja varhaiskasvatus ovat pienituloistenkin saatavilla. Lisäksi korkeatasoinen julkinen terveydenhuolto, koulutus ja varhaiskasvatus luovat kasvun edellytyksiä myös pitämällä yllä työvoiman hyvää työkykyä ja osaamista sekä mahdollistamalla pienten lasten vanhempien työssä käymisen.
Leikkauspolitiikasta ovat kärsineet myös korkeakoulutus sekä tutkimus- kehitys- ja innovaatiorahoitus (TKI-rahoitus). Jos tavoitteena on kestävä talouskasvu (kuten Orpon hallitus on ilmaissut), niin silloin olisi järkevää nimenomaan panostaa entistä enemmän TKI-toimintaan. Erityisesti ekologista kestävyyttä tavoittelevaan vihreään siirtymään panostaminen olisi erittäin toivottavaa, sillä se tukisi ekologista kestävyyttä edistävien yritysten syntymistä ja kasvua, mikä puolestaan toisi tulevaisuudessa myös enemmän verotuloja valtion kassaan.
Suomen valtion lainojen luottoluokitusta pudotettiin kesällä, mikä on luonnollisesti herättänyt huolta. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että luottoluokittajille talouskasvu on paljon tärkeämpi tekijä kuin julkisen velan suhde BKT:hen. Siksi valtion on edelleen tarvittaessa järkevää ottaa velkaa rahoittamaan sellaisia investointeja, jotka luovat pohjaa tulevalle talouskasvulle.
Toivoa sopii, että Suomessa pian ymmärrettäisiin, että valtion velkaantumista on äärimmäisen vaikeaa, ellei mahdotonta, taittaa leikkauspolitiikalla. Sen sijaan olisi äärimmäisen tärkeää investoida (tarvittaessa velkaa ottamalla) sosiaalisesti oikeudenmukaiseen vihreään siirtymään ja varjella hyvinvointivaltiota, sillä niin toimimalla valtion velkaantuminenkin voidaan saada taittumaan tulevaisuudessa.
Kirjoittaja on tutkija ja vaikuttamistyön asiantuntija Vasemmistofoorumilla.
[i] On kuitenkin tärkeää huomata, että EU:n sääntöihin vuonna 1992 kirjattu 60 % yläraja on yksinkertaisesti sopimuksen tehneiden EU-maiden silloinen keskimääräinen julkisen velan suhde BKT:hen. Kyseisen rajan järkevyys nykyisessä maailmantilanteessa on ainakin kansalaisyhteiskunnan keskuudessa kyseenalaistettu laajalti (ajatuksella, että rajan pitäisi olla korkeampi), mutta raja-arvoa on erittäin vaikeaa muuttaa, sillä se vaatisi kaikkien EU-maiden yksimielisen päätöksen.
[ii] Varoitus! Suosittelen tässä blogitekstissä talouskasvun tavoittelua lyhyellä aikavälillä. Tämä johtuu siitä, että, vaikka loputon eksponentiaalisesti kiihtyvä talouskasvu on ekologisesti täysin kestämätöntä, on tärkeää ymmärtää, että nykytilanteessa olemme kuitenkin riippuvaisia talouskasvusta. Tämä riippuvuussuhde on erittäin haitallinen, ja sen purkamiseksi on tehtävä kaikki voitava. Nykyisessä järjestelmässämme talous kuitenkin kriisiytyy ilman vähintään uskoa siihen, että talous tulee kasvamaan tulevaisuudessa. Siksi hallittu ja kestävä talouskasvusta irrottautuminen ei nähdäkseni ole mahdollista ilman, että toteutamme ensin merkittäviä reformeja nykyjärjestelmään.
