Koronan hiivuttua nousi julkiselle agendalle uusi huoli: nuorisojengien väkivaltaisuus. Jo korona-aikana Helsingin Sanomat uutisoi, että pääkaupunkiseudulla on ”noin sadan väkivaltaisen nuoren ryhmä”. Nämä oletetut sata nuorta eivät olleet yksi ryhmä, eivät poliisin eikä kenenkään muunkaan mukaan: kyseessä oli poliisin arvion mukaan kyse noin sadasta nuoresta, jotka ovat toistuvasti väkivaltaisia. Kyse oli ehkä vain HS:n huonosta ilmaisusta. Tämä johti siihen, että niin kutsutut kansan syvät rivit säikähtivät ja alkoivat pelätä tätä oletettua valtavaa jengiä. Ilmiö vain vahvistui, kun mediassa alettiin julkaista haastatteluja ”kunnon” nuorista, jotka kertoivat pelkäävänsä.
Seuraavaksi alkoi tulla tietoa konkreettisista ryöstöistä, joita alaikäiset olivat tehneet pääkaupunkiseudulla. Samaan aikaan alettiin puhua ”katujengeistä”, eikä kukaan oikein tiennyt, mitä ne ovat. Tämä johti käsitteelliseen sekasotkuun, eivätkä ihmiset enää tienneet, mistä oikein edes puhuttiin ja mikä ilmiön mittakaava oli. Lähestyvät eduskuntavaalit saivat varsinkin konservatiivispopulistiset puolueet vaatimaan nuorille kovempia rangaistuksia, jopa rangaistusikärajan alentamista (taas kerran…) ja maahanmuuton tyrehdyttämistä – koska tiedossa oli, että sekä Ruotsissa että Suomessa rikoksiin syyllistyvät usein maahanmuuttajataustaiset nuoret.
Tässä kaikessa on moraalisen paniikin elementtejä. Stanley Cohen kehitti 70-luvulla sosiologisen teorian moraalipaniikista, ja tätä teoriaa pidetään jo tieteellisenä klassikkona. Cohenin mukaan yhteiskunnassa voi olla, joko oletetusti tai oikeasti ilmiö, joka rikkoo totuttuja normeja ja sitä, mitä pidetään moraalisesti oikeana. Modernissa yhteiskunnassa media tarttuu ilmiöön ja yleensä liioittelee sitä. Nyt käsillä olevassa tapauksessa ennen kaikkea sekoitettiin käsitteitä ja asioita perin pohjin, mikä vaikutti samankaltaisesti. Katujengit (eli nuorten aikuisten ampuma-aseita käyttävät rikollisjengit), alaikäiset satunnaiset ryöstelijä ja tavalliset kadunkulmilla hengailevat nuorisoryhmät sekoitettiin keskenään, ja lisäksi kaiken yllä leijui vielä ”satapäisen pahojaan tekevän nuorisojengin” varjo.
Seuraava vaihe moraalisessa paniikissa on ammattikommentoijien ja muiden moraalinvartijoiden kommenttien keruu mediaan: eikö niin, että asialle pitää tehdä jotain? Tarvitaanko suorastaan lainsäädäntömuutoksia? Jos moraalinen paniikki etenee teorian mukaan ”oikeaoppisesti”, asiantuntijat ovat yhtä mieltä siitä, että jotain pitää tehdä. Tämän jälkeen asiaan tarttuvien poliitikkojen siivittämänä prosessi etenee aina siihen saakka, että parlamentissa äänestetään lopulta laista, jolla pahaa ja uhkaavaa ilmiötä yritetään rajoittaa, ja siihen osallistuvia pahiksia (Cohenin termein folk-devils) rangaistaan.
Nyt moraalinen paniikki tyssäsi osittain, tai ainakin hajosi palasiksi, kun ilmiöstä medioihin haastatellut asiantuntijat – niin korkeampi poliisijohto kuin kriminologit – korostivatkin sitä, että puhumme kolmesta eri ilmiöstä ikään kuin yhtenä uhkaavana asiana. He ikään kuin vihelsivät pelin poikki, osittain. Nyt osa medioista (lähinnä iltapäivälehdistö) ja poliitikoista jatkaa paniikin sävyistä pelon lietsontaa vähintäänkin katujengeistä – ja osa puhuu edelleen sekaisin katujengeistä ja nuorison lisääntyneestä väkivallasta valtavina uhkina, joihin pitää puuttua rankalla kädellä ja jopa lainsäädännöllä. (Molemmat ilmiöt ovat kuitenkin melko marginaalisia, ja niihin voi puuttua ja niitä voi ehkäistä erilaisilla toimenpiteillä. Olemme kirjoittaneet näistä aiemmissa blogimerkinnöissämme).
Cohenin teorian mukaan osa paniikeista laantuu itsestään melko nopeasti, jättämättä jälkeensä juuri mitään, korkeintaan kollektiivisia muistijälkiä. Osa etenee vaiheesta toiseen kuin juna muuttaen yhteiskuntaa esimerkiksi lainsäädäntöuudistusten kautta. Tässä katujengipaniikissa on kuitenkin piirteitä, joita Cohenin teoria ei klassisessa muodossaan tavoita. Keskustelu nimittäin kohdistuu ihmisryhmään, joka on jo ennestään varsin stigmatisoitu – nuoriin, maahanmuuttajataustaisiin miehiin. Kyse ei siis ole pelkästään siitä, että moraalisen paniikin kautta leimattaisiin jokin ihmisryhmä epäilyttäväksi, vaan jopa ennemmin siitä, että katujengikeskustelu tuntuisi vahvistavan jo ennestään olemassa olevia kielteisiä mielikuvia. Vaikka itse tämä paniikki näyttää hajoavan ristiriitaisiin asiantuntijalausuntoihin, jää pinnan alle kytemään epäluulo kyseistä väestöryhmää kohtaan, kenties entistä voimakkaampana saatuaan lisää sytykettä. Onkin tarpeen kysyä, olisiko moraalinen paniikki edes leimahtanut näin voimakkaana, mikäli siihen ei olisi voitu liittää rasistista tulokulmaa.
Nuoria paljon tutkinut sosiologi Marja Peltola onkin todennut, että rodullistetut nuoret miehet koetaan usein uhkana paitsi rasististen asenteiden ja nuoriin liittyvien yleisten epäluulojen vuoksi, myös miessukupuoleen liitetyn fyysisyyden ja aggressiivisuuden vuoksi. Näitä ennakkoluuloja olisi tärkeä purkaa, koska ne vaikuttavat konkreettisesti näiden nuorukaisten mahdollisuuksiin elää hyvää elämää.
Nuoria, rikoksia, moraalisia paniikkeja on Vasemmistofoorumin blogisarja, jossa annetaan vastauksia nuorisorikollisuutta koskeviin kysymyksiin. Sarjan kirjoittajina ovat VTT, dosentti Jaana Lähteenmaa ja YTM, AmO Elina Vainikainen.
Lähteet
Cohen, S. (1972). Folk Devils and Moral Panics: The creation of the Mods and Rockers.
Kärki, U. (2020). Miksi nuori maahanmuuttajamies pelottaa? Rodullistettujen ulossulkeminen heijastuu koko yhteiskuntaan. The Ulkopolitist.