Mitä tyytyväisempiä ihmiset ovat Suomen hallituksen toimintaan, sitä vähemmän he kokevat empatiaa köyhiä kohtaan.
Ajatuspaja Vasemmistofoorumin Köyhyys ja empatia – kuka puuttuisi rakenteelliseen väkivaltaan? -tutkimuksessa Eeva-Maria Grekula on tarkastellut ihmisten näkemyksiä köyhyydestä laajan, viime vuonna kerätyn kyselyaineiston avulla. Aikaisemmin kolme raporttia samasta teemasta kirjoittanut Grekula kertoo, että ajankohtainen tilanne herätti kiinnostuksen palata aiheen pariin. Lue raportti täältä.
”Keräsin vuonna 2019 köyhyyttä 2010-luvulla kokeneiden ajatuksia köyhyyteen liittyen, ja huomasin jo silloin, että mielellään toistelemamme fraasit, kuten ’meillä täällä Suomessa on vain tätä suhteellista köyhyyttä’, vähättelevät monen köyhyyttä kokevan tilannetta ja maamme köyhyysongelman vakavuutta”, hän toteaa. ”Nyt Petteri Orpon hallitus alkoi heti valtaan päästyään sosiaaliturvamuutoksiin, jotka eivät kohentaneet vaan päinvastoin heikensivät pärjäämisen edellytyksiä. Köyhyyden ja osallisuuden tutkijana minua kiinnosti, mitä ihmiset ajankohtaisesti ajattelivat köyhyydestä ja maan politiikasta.” Toisin kuin aikaisemmassa Grekulan kyselyssä, tällä kertaa vastata saivat paitsi köyhyyttä kokeneet, myös kaikki muut.
Kyselyssä moni tuntui reagoineen ajankohtaiseen keskusteluun ja siinä käytettyihin termeihin. ”Yllättävää oli se, miten moni vastaaja ilmaisi köyhyyteen liittyen empatiaa ja solidaarisuutta vaikkapa häpäisemisen, häpeän tai toivottomuuden sijaan”, Grekula kertoo. ”Empatiasta ja solidaarisuudesta kertoi 63 % vastaajista, kun seuraavaksi yleisimmin kerrottiin ulkopuolisuudesta ja yksinäisyydestä. Tähän näyttäisi kirvoittaneen epäoikeudenmukaisena pidetty leikkauspolitiikka, kun samaan aikaan kuitenkin paremmin toimeentuleville myönnettiin veronalennuksia. Mutta se, että tällä kertaa empatia ihan sanana sai niin paljon mainintoja, oli kiinnostavaa, ja voi olla eräänlainen vastareaktio valtiovarainministeri Riikka Purran toteamukseen, ettei empatia kuulu politiikkaan. Sana on myös saattanut jäädä ihmisten mieliin tuota toteamusta seuranneesta yhteiskunnallisesta keskustelusta.”
Kiinnostavaa oli myös se, ettei empatian ilmaiseminen näyttänyt riippuvan vastaajan tuloista: sitä kertoivat tuntevansa niin köyhät kuin hyvätuloiset. Niin ikään empatia ei riippunut siitä, oliko vastaaja itse kokenut köyhyyttä tai mikä hänen yhteiskunnallinen asemansa ylipäätään oli. Sitä vastoin empatia jakautui poliittisesti: hallitusta tukevat ilmaisivat vähemmän empatiaa. Ero näkyi myös äänestyskäyttäytymisessä: vasemmistoliittoa äänestäneistä empatiaa köyhiä kohtaan ilmaisi kolme neljästä, kokoomusta äänestäneistä vain yksi seitsemästä.
Verrattuna Grekulan vuonna 2019 toteuttamaan kyselyyn köyhyys vaikuttaa Suomessa syventyneen ja laajentuneen. Tämä näkyi erityisesti kyselyn avovastauksissa, joissa muun muassa kuvattiin, miten “[n]yt oikeasti pelottaa. Aiemmin on ollut jonkinlainen luotto siihen, että yhteiskunnan turvaverkko toimii”. Aineistosta nousi esiin myös ajatus köyhyydestä rakenteellisena väkivaltana, mitä Grekula pitää perusteltuna. Hän peräänkuuluttaakin kansalaisilta aktiivisuutta vaatia yhteiskunnalta parempaa.
”Demokratiassa meillä on oikeus ja velvollisuus tarkkailla ja kritisoida niitä, joilla valta sattuu kulloinkin olemaan, ja tarvittaessa meidän on painostettava heitä toimimaan paremmin tai väistymään”, Grekula huomauttaa. ”On rakenteellista väkivaltaa pakottaa ihmisiä köyhyyteen samalla kun hyvätuloisten asemaa kohennetaan. Niin kuin koulukiusaamistapauksissa, tässäkin jokaisella on oma roolinsa, myös sivustakatsojilla, jotka vetäytyvät vastuustaan ja näin hiljaisesti antavat hyväksyntänsä epäoikeudenmukaisuuksille. Aineistossanikin toivottiin ’yhteisvastuuta, solidaarisuutta, moraalista rohkeutta olla ihmisyyden puolella’.”
Kuva: Tuomo Lindfors / CC BY-NC-SA 2.0 / Flickr
