Vihreällä tai vähäpäästöisellä vedyllä tarkoitetaan sellaista vetyä, joka tuotetaan vedestä uusiutuvan sähkön avulla. Tämä kiinnostaa monia päästöttömyytensä ansiosta: sen avulla on mahdollista vähentää teollisuuden päästöjä, ja sitä voidaan käyttää myös energian varastointiin. Tällä hetkellä suurin osa teollisuudessa käytettävästä vedystä tuotetaan fossiilisista polttoaineista, kuten maakaasusta.
Suomi haluaa vuosikymmenen loppupuolella tuottaa vientiin vihreää vetyä, myös Saksaan. Vedyn käyttäminen hiilineutraaliin talouteen siirtymisessä ei ole kuitenkaan ongelmatonta, koska vedyn tuotanto tulee kalliiksi ja siitä tulee olemaan niukkuutta. Suomalaiset haluavat käyttää vähäpäästöistä vetyä myös oman tuotantonsa kehittämiseen, mikä saattaa vaikuttaa myös saksalaisiin työpaikkoihin. Saksalaisen Rosa Luxemburg -säätiön tutkija Uwe Witt avaa tätä keskustelua kaksiosaisessa blogikirjoituksessaan, jonka ensimmäinen osa löytyy täältä. Tämä toinen osa käsittelee aihetta erityisesti Suomen kannalta.
Suomi haluaa vedyn viejäksi
Tässä Suomi astuu kuvaan. Maa haluaa tulla merkittäväksi vetytoimijaksi Euroopassa ja on asettanut itselleen kunnianhimoisen tavoitteen: suunnitelman mukaan vuoteen 2030 mennessä kymmenen prosessia EU:ssa tuotetusta päästöttömästä vedystä tulisi Suomesta. Germany Trade & Invest -järjestön raportin mukaan Suomi voisi viedä vuonna 2030 ennusteesta riippuen 16-23 terawattituntia (TWh) vetyä, ja vieläpä tehokkaasti putkea pitkin, myös Saksaan. Kuljetukset Saksaan tapahtuisivat suunnitellun European Hydrogen Backbone –ryhmän niin sanotun D-käytävän kautta. Tähän käytävään kuuluu tällä hetkellä kolme suunniteltua putkilinjaa: Nordic Hydrogen Route, Nordic-Baltic Hydrogen Corridor ja Baltic Sea Hydrogen Collector (BHC). BHC-vetyputki kulkisi suoraan Itämeren halki ja tarjoaisi maantieteellisenä etuna suoran yhteyden Saksaan ilman kauttakulkuvaltioita. Kahdella muulla putkella olisi reitillään kauttakulkuvaltioita, koska ne yhdistyisivät Suomessa ja kulkisivat Viron, Latvian, Liettuan ja Puolan kautta etelään Saksaan. Nordic Hydrogen Route olisi lisäksi edellä mainitun raportin mukaan ”saksalaisten silmälasien läpi katsottuna” ”kilpaileva putkilinja”, koska se yhdistäisi myös Perämeren eli Pohjois-Suomen ja Pohjois-Ruotsin vetytalouden. Pohjois-Ruotsin teollisuudella, erityisesti siellä olevalla terästeollisuudella, on suuri vedyn tarve, ja se voisi kilpailla saksalaisten asiakkaiden kanssa suomalaisesta vedystä.
Saksalaisesta näkökulmasta katsottuna Ruotsi ei ole ainut suomalaisesta vedystä kiinnostunut toimija. Norjalainen Blastr Green Steel suunnittelee rakentavansa Inkooseen vihreän teräksen tehtaan, jossa on integroitu vedyntuotantolaitos. Tehdas tuottaisi vuosittain 2,5 miljoonaa tonnia korkealaatuista kuuma- ja kylmävalssattua terästä. Vihreällä vedyllä korvattaisiin ilmastolle haitallinen koksi, jota muutoin käytetään raakaraudan tuotannossa. Tähän asti (raudanvalmistuksessa) koksilla on poistettu rautamalmista happea, mikä vapauttaa paljon hiilidioksidia.
Teräsyritysten johtajat ympäri maailmaa etsivät epätoivoisesti vihreää vetyä vaihtoehtoiseen ilmastoystävälliseen suorapelkistykseen (suoraan pelkistetty rauta, direct reduced iron, DRI). Kuitenkin ne maat, joilla on suotuisat olosuhteet vihreän vedyn tuotantoon, eivät välttämättä halua keskittyä vain vihreän vientiin muihin maihin. Maissa mietitään, uusia uusien tuotantolinjojen rakentamista, jotka toisivat mukaan korkealaatuisia työpaikkoja – vanhojen tuotantomaiden kustannuksella. Tästä on esimerkkinä vihreän ammoniakin ja vihreän raakaraudan tuotanto, joka on suunnitteilla Namibiaan, tai koko teräksen arvoketjun rakentaminen Suomeen (ks. yllä). Pitkälle jalostettujen tuotteiden ja välituotteiden vienti raaka-aineiden sijaan aiheuttaa haasteen saksalaisille teräsyhtiöille ja ammattiyhdistyksille.
Teknistaloudellisia etuja Suomelle
Vuonna 2023 uusiutuvan energian osuus Suomen sähkön nettotuotannosta oli noin 45,4 prosenttia ja ydinenergian osuus 44,2 prosenttia. Tämä antaa Suomelle mahdollisuuden käyttää vihreitä sähkölaitoksiaan ilman lisätodisteita sellaisen vedyn tuotantoon, joka saa ”vihreän vedyn” EU-merkin. mukaan tämä koskee muun muassa ”vähäpäästöisiä sähköverkkoja”. Tausta tälle on se, että EU:n logiikan mukaan vihreää sähköä voidaan käyttää vain kerran. Sähköä syövä vedyntuotanto voisi siis tapahtua fossiilisen sähköntuotannon korvaamisen kustannuksella. Fossiilisen sähköntuotannon korvaamisen tulisi kuitenkin olla etusijalla, koska se on tehokasta ja halpaa. Näin ollen maalta vaaditaan näyttöä siitä, että vedyn tuotanto toteutetaan (uusilla) lisävoimaloilla. Tätä näyttöä ei kuitenkaan vaadita sellaisilta mailta, joilla ei juurikaan ole fossiilista sähköntuotantoa jäljellä. Kriteeri täyttyy, jos valtakunnallinen sähkön päästökerroin verkossa on alle 18 g hiilidioksidiekvivalenttia per megajoule (vastaa noin 65 g CO2ekv/kWh). Suomi on jopa hieman tämän alle, muun muassa siksi, että myös ydinvoima voidaan laskea tämän kriteerin täyttämiseen, vaikka sitä itsessään ei voikaan käyttää ”vihreän” vedyn tuotantoon. Vedyn tuotannon elektrolyysereiden on enemmin solmittava toimitussopimuksia vihreän sähkön laitosten kanssa. Uusien ydinvoimarakennushankkeiden erittäin korkeiden kustannusten (jotka Saksan ympäristöliikkeen ja vasemmistopuolue Die Linken näkökulmasta aiheuttavat suuria riskejä) rinnalla tämä velvoite on todennäköisesti tärkeä syy siihen, miksi suomalaisten tuuli- ja aurinkovoimaloiden kapasiteetti kasvaa tulevina vuosina merkittävästi. Uudet eri kehitysvaiheissa olevat vihreän sähkön hankkeet Suomessa olivat toukokuussa 2022 yhteensä yli 120 gigawattia. Kuvaa täydentää se, että Suomessa tuhansien järvien maana on myös riittävästi makeaa vettä vedyn tuotantoon sekä tärkeitä mineraaleja vetytalouden rakentamiseen.
Korkeat kustannukset vedyn käyttäjille ja julkisille talouksille
Vihreä vety kallistuu. Euroopan vetypankin ensimmäinen huutokauppa huhtikuussa julkisti keskimääräiset tuotantokustannukset kiloa kohden 5,80 ja 13,50 euron välille (174–405 euroa/megawattitunti). Saksan sähköpörssi EEX:ssä käydään tällä hetkellä kauppaa vihreän vedyn sopimuksilla hintaan 6–8 euroa per kilo. Fossiilisesta maakaasusta reformoimalla tuotettu harmaa vety sen sijaan maksaa vain 1–2 euroa kilolta. Myös muunnettaessa kokonaisia tuotantoprosesseja hiilivapaiksi vihreän vedyn avulla pitäisi vihreän vedyn hinta saada huomattavasti edullisemmaksi, jotta kustannuspariteetti nykyisten tuotantomenetelmien kanssa saavutettaisiin. Norddeutsches Reallabor -living labin teettämän tutkimuksen mukaan vihreän vedyn tuotantokustannusten tulisi laskea 2,13 euroon kilolta teräksen, 2,86 euroon kuparin, 3,01 euroon metanolin ja 4,40 euroon ammoniakin tuotannossa (pois lukien kuljetuskustannukset).
On kyseenalaista, voidaanko valtavaa kustannuseroa kuroa koskaan täysin umpeen teknologisen kehityksen avulla. Tällä hetkellä valtiot tukevat valtavilla tuilla vedyn tuotanto- ja käyttölaitosten rakentamista ja käyttökustannusten alentamista. Esimerkiksi Saksan hallitus ja osa osavaltioista osallistuvat Saksan vetyinfrastruktuurihankkeisiin noin 4,6 miljardilla eurolla. Vastineeksi tuesta Die Linke -puolue vaatii saksalaisilta yrityksiltä julkisia osuuksia ja ”reiluja työmarkkinoita”, joissa huomioidaan työllisyystakuut, työehtosopimusten kattavuus sekä laajennettu yhteistoiminta.
Lisäksi hankkeiden rahoitusta tuetaan luomalla niin sanottuja vihreitä edelläkävijämarkkinoita. Niiden tarkoituksena on lisätä asiakkaiden halukkuutta maksaa vähäpäästöisistä tuotteista (esimerkiksi ”Low emission Steel Standard” – LESS). Valtio voi myös ohjata tällaisten tuotteiden kulutukseen. EU:ssa tämä tapahtuu esimerkiksi vähimmäiskiintiöillä synteettisten tai biogeenisten polttoaineiden lisäämiselle lentopolttoaineisiin vuodesta 2025 alkaen. Ainakin Euroopassa EU:n päästökauppajärjestelmä koskettaa myös vihreää terästä. Viimeiset päästöoikeudet huutokaupataan vuonna 2038, minkä jälkeen tuotantoprosessissa ei saa enää syntyä hiilidioksidia.
Johtopäätökset
Vihreän vedyn ja sen johdannaisten käyttö on välttämätöntä siirtymässä kohti hiilineutraalia taloutta. Vihreä vety tulee olemaan kuitenkin erittäin niukka ja kallis resurssi. Tiheään asutetut ja voimakkaasti teollistuneet maat, kuten Saksa, joutuvat tuomaan siitä suurimman osan maahan. Suomi voisi olla yksi toimittajamaista, joskin kohtuullisissa määrin. On erityisen kannattavaa, että Suomi voisi toimittaa puhdasta vetyä edullisesti putkea pitkin, jolloin ei tarvitsisi turvautua kannattamattomaan merireittiin. Lisäksi, toisin kuin monet potentiaalisina toimittajamaina pidetyt globaalin etelän maat, Suomi tuottaa lähitulevaisuudessa pysyvästi sähköylijäämää uusiutuvan energian lisärakentamisen seurauksena. Olisi toivottavaa, että tässä yhteydessä ydinvoima korvattaisiin vihreällä sähköllä. Suomi voisi myös kehittää uusia talouden aloja, jotka tulevaisuudessa turvautuvat vihreän vedyn toimituksiin, esimerkiksi teräksen tuotanto – kuten selvästi on suunniteltu. Tämä tulisi luultavasti tapahtumaan Euroopan perinteisten tuottajien kustannuksella.
Vihreän vedyn suuri maailmanlaajuinen kysyntä, joka on ristiriidassa pienen tuotantokapasiteetin kanssa, sekä vedyn kuljetusrajoitukset voivat johtaa kansainvälisiin jakelukonflikteihin vihreästä vedystä ja maa-alueista vihreän sähkön tuotantolaitoksille. On olemassa vaara erityisesti uuskolonialistisista tuontistrategioista globaalin etelän maista. Kaikki nämä vaarat vähenevät, jos vihreää vetyä käytetään vain siellä, missä sitä ei voida korvata millään muulla tavalla. Vihreää vetyä ei tulisi käyttää esimerkiksi henkilöautoissa tai rakennusten lämmitysjärjestelmissä. Lisäksi ekososiaalisten suuntaviivojen on taattava oikeudenmukaiset toimitusehdot, mikäli vedyn tai sen johdannaisten tuonti kuitenkin on välttämätöntä (vaikka kokemus globaalista fossiilitaloudesta on osoittanut, ettei tämä ole helppo tehtävä). Toisaalta vahvasti vihreään vetyyn perustuvat perusteollisuuden tuotantolinjat (teräs, kemia, lannoitteet) saattaisivat siirtyä sinne, missä vetyä voidaan tuottaa tulevaisuudessa edullisesti. Tämä voisi hyödyttää myös globaalin etelän maita.
Käännös: Jenni Kettunen
Tällä blogipalstalla Vasemmistofoorumi kutsuu eri alojen asiantuntijoita kirjoittamaan vasemmistoa kiinnostavista yhteiskunnallisista teemoista.
Kirjoittajat esiintyvät blogissa aiheidensa asiantuntijoina. He eivät edusta Vasemmistoliittoa eikä heillä tarvitse olla mitään sidoksia Vasemmistoliittoon.