Tuomari Kyllönen paaluttaa, voittaja Ahokas myhäilee.
Vasemmistofoorumin Tämän vuosisadan aluepolitiikka -kirjoituskilpailun parhaat palkittiin Postitalossa 23.4. järjestetyssä seminaarissa. Mukana olivat paitsi onnelliset voittajat, myös koko kolmijäseninen tuomaristo.
”Harva puhuu nykyään aluepolitiikasta”, myönsi kilpailun tuomari, kansanedustaja Merja Kyllönen. Hän piti kirjoituskilpailua hyvänä avauksena, sillä uusille ylöskirjatuille ajatuksille on selkeä tarve. ”Ja nyt tarvitaan nimenomaan vasemmistolaista aluepolitiikkaa, tarvitaan tekstejä ja tekemistä”, hän peräänkuulutti.
Tuomaritoveri Auvo Rouvinen Kiteeltä komppasi ja muistutti tekstien merkityksestä maailmanhistoriassa: poliitikkoja menee ja tulee, mutta tekstit elävät. ”Tekstit ovat muuttaneet maailmaa, eivät poliitikot”, hän kärjisti ja sai yleisön hihittelemään luetellessaan vuosisatojen saatossa maailmaa mullistaneita kirjoja. Raamatun, Koraanin ja Pääoman komean joukon jatkeeksi kun oli päätynyt myös kisan voittaneen Jussi Ahokkaan tuore Rahatalous haltuun -opus.
Kilpailun rahapalkinto jaettiin Ahokkaan ja Timo Harjuniemen kesken niin, että enemmän tuomarien ääniä saanut Ahokas nettosi suuremman osuuden. Ahokkaan teksti Suomalaisen aluepolitiikan tulevaisuuden vaihtoehdot julkaistaan kokonaisuudessaan seuraavassa Perusteessa. Tekstissään Ahokas visioi emansipoivaa, hajauttavaa aluepolitiikkaa vaihtoehtona nykyiselle, kilpailukykyyn perustuvalle toimintamallille.
”Näkemykseni ei itse asiassa kovin paljoa eroa siitä, millaista aluepolitiikkaa Suomessa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä harjoitettiin”, hän huomautti esityksessään. Uutena tekijänä Ahokkaan mallissa on esimerkiksi ekologisen kestävyyden korostaminen.
Timo Harjuniemi muistutti, ettei aluepolitiikka ole ainoastaan suomalaisten yksityisomaisuutta. ”Samoilla käsitteillä voidaan hahmottaa myös Euroopan tämänhetkisiä ongelmia”, hän totesi ottaen esimerkiksi Kreikan, jossa periferian köyhtyminen on ollut talouskriisin jälkeen aivan eri tasolla kuin Ateenassa.
Paitsi tekstejä, tarvitaan myös taistelua. Kieli on siihen tärkeä väline, muistutti tuomariston kolmas jäsen Jan-Mikael Hakomäki. ”Esimerkiksi prekariaatti-termin käyttöönotto muutti taannoin poliittista keskustelua”, hän muistutti. ”Aluepolitiikka ei ole pelkkää hallinnointia. Luomalla uusia käsitteitä syntyy uusia taisteluja.”
Kiitos hyvästä kirjoituksesta ja tietysti kilpailusta joka on sen mahdollistanut. Itse olen lähtökohtaisesti keskittävän aluepolitiikan kannalla (edelleen kirjoituksen luettuani), mutta kannatan vilpittömästi ihmisten hyvinvoinnin parantamiseen tähtääviä toimia. Tällä hetkellä tosin uskon keskittämisen olevan siihen parempi ratkaisu.
Aluetalouksien tukeminen ja hajautetun yhdyskuntarakenteen ylläpitäminen ovat kirjoittajan näkemyksen mukaan toivottavia hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Itse jäin kaipaamaan työkaluja tämän toteuttamiseksi, siis muitakin kuin rahan pumppaaminen erilaisiin kansallisiin ja EU-tason elimiin. Miten me voimme toteuttaa nykyisen hyvinvointilupauksen tässä mallissa? Vai vaihdammeko me sisältöä vastaamaan kapasiteettiä?
Itse ajattelen digitalisaation mahdollisuuksia palveluntuottamisessa. Voisiko syrjäseutujen rakennusvalvonta pyöriä Helsingistä pilvipalveluna? Onko porukalle ok se, että kirjastoa, postinjakelua tai kunnantaloa ei ole?
Yleisemmällä tasolla kaipaan ajatuksia siitä mikä on palvelulupaus pk-seudulle ja syrjäseuduille? Onko se sama raha per capita ja jokaiselle oikeus päättää mitä palveluita sillä hankitaan. Mielestäni on kestämätön tilanne jos tätä ei voida reformoida, ja uskon että tämän aluepoliikan suurin ongelma on vanhat rakenteet. Uudella palvelumallilla (jotain em. Kaltaista) kannatan ajatusta mutta sitä ennen haluaisin tietää, miten asia toteutetaan?