Kuva Roman Drits / barnimages.com.
Aktiivimalli mahdollistaa sellaisen järjestelmän sääntöjen mukaan toimimisen, joka rapauttaa yhteiskuntamoraalia.
Hallituksen työttömille kaavailemaa aktiivimallia on arvosteltu jo monesta näkökulmasta, mutta sen yhteiskuntamoraalia rapauttavaa vaikutusta on pohdittu varsin vähän. Katson, että malli mahdollistaa ja tekee jopa houkuttelevaksi toiminnan, jonka ainoa tarkoitus on järjestelmän ehtojen täyttäminen ilman sisältöä.
Aktiivimalli tuntuu perustuvan ihmiskuvaan, jossa työttömiin ei luoteta, vaan heidän katsotaan kaipaavan pakotteita toimiakseen oikein. Sitä vastoin parempiosaisille maksetaan kannustimia ja palkkioita hyvin tehdystä työstä. Aktiivimallissa on myös toinen, mielestäni vielä suurempi ongelma.
Aktiivimallissa siis vaaditaan 18 tunnin työn tekemistä kolmen kuukauden aikana, joko työehtosopimuksen mukaisella vähimmäispalkalla, tai jos työehtosopimusta ei ole, minimipalkalla 6,91 euroa tunnissa. Voisiko työ olla vaikka naapurissa tehty lumityö tai ruohonleikkuu? Tai iäkkään läheisen auttaminen, vaikkapa asioinnissa tai tietokoneasioissa, mitä nyt moni kansalainen tekee muutenkin ihan vapaa-ajallaan. Jos näin on, työtön voisi vaikka maksaa naapurilleen tai muulle tuttavalle tämän työn tekemisestä ja säästyä siten työttömyyskorvauksen leikkaukselta.
Innovatiivisimmat voisivat mennä astetta pidemmälle. Voisi syntyä yrityksiä tyyliin maksa minulle tai firmalleni 170 tai 200 euroa ja työllistän sinut 18 tunniksi. Mitään ei tarvitse tehdä, mutta maksan palkan (18 kertaa 6,91 on 124,38 €), sotumaksut ja annan työtodistuksen.
Kun muussa tapauksessa työttömyyskorvausta leikattaisiin 4,65 prosentilla kolmen kuukauden ajaksi eli menetys olisi esimerkiksi 1300 euron ansiosidonnaisella työttömyyspäivärahalla 181,35 euroa, järjestely olisi työttömällekin kannattava, kun työnantaja siis maksaisi vielä palkkaa tuon 124,38 euroa. Yritykselle 124,38 euron palkasta jäisi työnantajamaksujen jälkeen voittoa ehkä jo noin 160 euron työttömältä perittävällä maksulla. Tietysti jos työttömyyskorvauksen päälle saa toimeentulotukea, niin tämänkaltainen järjestely ei olisi järkevää edes taloudellisesti.
Näin aktiivimalli rapauttaa yhteiskuntamoraalia, sillä järjestelmä melkeinpä tarjoaa kannustimia toimintaan, jolla ei ole muuta merkitystä kuin järjestelmän tarkoituksen toteuttaminen. Tämä tuo mieleen Jaan Krossin kertomuksen hiilikaivostyöstä neuvostoliittolaisella vankileirillä. Krossin hengen pelasti venäläinen, joka opasti leirin mallin mukaiseen työtekoon. Vangit kuljettivat kaivoksessa kiviainesta työntämillään vaunuilla. Venäläinen seurasi työntekoa ja kaatoi vaunuun lastatun hiilikuorman maahan ja lastasi sen uudelleen, mutta niin että kuormassa oli alle puolet alkuperäisestä hiilimäärästä. Työsuoritusta mitattiin kuljetettuina vaunuina ja vajailla, mutta kukkuraisilta näyttävillä lasteilla työstä tuli kevyempää.
”Ja nyt – paina ikuisesti kalloosi: me ei olla missään vitun Baltiassa. Tämä on pyhää Venäjänmaata. Täällä tehdään työtä näin. Ja homman nimi on tufta.”
Joten tein siellä jonkin aikaa tuftaa.
(Jaan Kross: Rakkaat kanssavaeltajat. WSOY 2005, s. 306)
Tarinan opetus oli että työtä ei pidä tehdä tulos mielessä, vaan niin vähän kuin mahdollista, kuitenkin niin, että järjestelmän vaatima suoritus tulee täytetyksi. Tämänkaltaisen mallin yleisyys ja yleistyminen oli yksi syistä, jotka johtivat neuvostoliittolaisen yhteiskuntajärjestelmän romahdukseen. Samoin aktiivimalli tuo mieleen vanhan sanonnan siitä, että työnantaja on maksavinaan palkkaa (maksaa liian vähän), joten työntekijä on tekevinään työtä (tekee sitä vain puolinaisesti).
En halua tuftan tekemisen yleistyvän Suomessa. Myös tästä syystä hallituksen aktiivimalli on syytä torjua. Viimeisimmät uutiset siitä, että myös vapaaehtoistyö tulisi aktiivisuuden osoittamisessa kysymykseen ovat yhteiskuntamoraalin kannalta tietysti tervetulleita, mutta mallin perusongelmaa, sitä, että se perustuu ihmiskuvaan, jossa tuloksia saadaan vain rankaisemalla, se ei poista.
Jukka Pietiläinen
Kirjoittaja on Vasemmistofoorumin toiminnanjohtaja
