Edellisessä blogitekstissä toin ilmi, mikä merkitys kansalaisyhteiskunnassa toimivilla liikkeillä on demokratian elinvoimaisuudelle. Uusista osallistumis- ja vaikuttamiskeinoista huolimatta liikkeitä voi ajan saatossa uhata institutionalisoituminen. Tämä tarkoittaa sitä, että ruohonjuuritason liikkeet muuttuvat keskitetysti johdetuiksi organisaatioiksi, joissa valta kulkee ylhäältä alaspäin.
Edellä mainittu kehityskulku ei ole kuitenkaan kiveen hakattu, vaan myös toisenlaisia tapoja organisoitua on olemassa.
Ihmiset ovat vuosisatojen ajan tehneet yhteistyötä eri muodoissa, rakentaneet kollektiiveja ja pyrkineet antamaan vallan kansalaisille. Tämän tapainen ajattelu ei ole jäänyt vain historiaan. Viime aikoina julkisuuteen nousseet kansalaistottelemattomuuteen perustuvat ilmastoliikkeet edustavat raikkaalta tuntuvaa tapaa koota ihmiset yhteen.
Horisontaalisen ilmastoaktivismin ytimessä on käsitys, että kaikilla on yhtä paljon toimijuutta ja valtaa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen saa osallistua ja juuri sen verran kuin haluaa, eikä ketään voida pakottaa. Näkemys on demokraattinen ja inklusiivinen eikä sulje ketään pois. Samalla se horjuttaa pakottamiseen ja hierarkkisuuteen perustuvia valtarakenteita. Kansalaisyhteiskunta luo näin vaikuttamisen ja vallankäytön mahdollisuuksia valtiollisten rakenteiden ulkopuolelle ja siitä riippumatta.
Ilmastoaktivismin suoran toiminnan massa-aktioissa organisointi toteutuu omatoimisesti osallistujien kesken: päätökset tehdään konsensusperiaatteella. Tämä tarkoittaa sitä, että yhdessä päätetään, miten toimitaan. Ilmastoaktioissa horisontaalisuus merkitseekin, että jokainen kuuluu lähiryhmään, joka koostuu luotetuista tutuista. Lähiryhmä puolestaan kuuluu sormeen, ja jokaisella sormella on puolestaan oma toimintastrategiansa. Joustavat lähiryhmät mahdollistavat nopeankin päätöksenteon desentralisoidusti.
Ilmastoliikkeiden lisäksi muun muassa vuodesta 2011 lähtien julkisuutta saanut Occupy Wallstreet perustuu oman poliittisen toimijuuden aktivoimiseen ulkoparlamentaarisin keinoin.
Ajatus yhteisöllisyyteen perustuvasta horisontaalisesta kansalaistoiminnasta voi tuntua raikkaalta. Todellisuudessa se on kuitenkin perua anarkistisilta liikkeiltä, ainakin 1800-luvulta asti.
Vaihtoehtoiset yhteistyön mallit monipuolistavat kansalaisyhteiskuntaa ja luovat mahdollisuuksia kansalaisten aktivointiin. Toimiakseen todella demokraattisesti, demokraattinen yhteiskunta tarvitsee päivänpoliittisten areenoiden lisäksi ulkoparlamentaarisia kanavia yhteiskunnalliselle vaikuttamiselle. Katse on siis käännettävä kansalaisyhteiskunnan puoleen.
