Päättäjät, poliisit ja muut viranomaiset ovat hyvin tietoisia siitä, että alaikäisten rikoksilla oireilevien nuorten palvelujärjestelmässä ei kaikki ole nyt kunnossa. Varhaiseen puuttumiseen, kuten ensikertalaisten puhuttamiseen ja heidän tilanteensa arviointiin, on käytössä hyviä malleja. Sen sijaan rikosten uusijoiden ja muiden vakavammin oireilevien kohderyhmää ei ole huomioitu riittävästi; rikollisen ”uran” jättämistä tukevia menetelmiä ei ole kehitetty tarpeeksi. Näin todetaan muun muassa Valtioneuvoston teettämässä selvityksessä.
Valtioneuvosto hyväksyi vuonna 2017 Sisäisen turvallisuuden strategian, jonka yhtenä osa-alueena on kehittää toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille. Osana tätä hanketta teetettiin selvitys ”Nuorten rikollisuuden ehkäisy nuorten, ammattilaisten ja kustannusten näkökulmista” (2019). Siinä selvitetään nuorten rikollisuuden ehkäisyn ja hoidon kannalta relevantteja asioita, niin kansainvälisestä tutkimuskirjallisuudesta kuin suomalaisesta todellisuudestakin.
Raportin lopuksi annettiin suosituksia. Pääministeri Marinin hallitusohjelmassa on kiinnitetty erityistä huomiota rikollisuuden ehkäisyyn, ja myös näitä suosituksia on hyödynnetty. Hallitusohjelmaan tukeutuen on oikeusministeriössä rakennettu toimintamalli toistuvasti rikoksilla oireileville nuorille. Mallia kehitetään ja testataan käytännössä neljässä eri kunnassa: Oulussa, Rovaniemellä, Vantaalla ja Turussa. Hankkeeseen sisältyy myös rinnalla kulkeva arviointitutkimus, jota tekee Kriminaali- ja oikeuspoliittinen tutkimuslaitos (HY). Tuloksia näistä arvioinneista saadaan vuoden 2024 alussa. Perusteellinen ja tieteellisesti pätevä arviointitutkimus vaatii aikaa.
Viranomaisjärjestelmät, varsinkin lastensuojelu ja rikosseuraamusjärjestelmä, eivät aina toimi yhteen parhaalla mahdollisella tavalla ja tämä aiheuttaa ongelmia. Rikoksilla oireilevan lapsen asioiden hoidossa viranomaisyhteistyön toimivuus olisi olennaisen tärkeää. Tällaisen lapsen asioita hoitavat niin lastensuojelutyöntekijät, sosiaalityöntekijät kuin poliisikin – ja poliisin jälkeen, jos syyte nostetaan, myös tuomioistuinlaitos. Ihannetilanteessa viranomaisten välinen yhteistyö sujuisi saumattomasti koko prosessin ajan. Tällä hetkellä näin on liian harvoin. Eri järjestelmien toimintalogiikat poikkeavat toisistaan; tästä seuraa muun muassa eritahtisuutta eri viranomaistahojen välillä.
Eritahtisuudesta ja aikataulujen eroavuudesta seuraa monenlaisia ongelmia tiedonkulussa ja toimenpiteissäkin. Siitä, että monta eri viranomaista hoitaa yhtä ja samaa ongelmaa tai ”keissiä”, syntyy helposti ongelmia johtamisessa. Jos kukaan ei johda, syntyy pahimmillaan kaaos. Useissa arvioissa ja tutkimuksissa onkin tuotu esiin, että sitä, mitkä tahot rikoksilla oireilevista lapsista ovat vastuussa, pitäisi selkeyttää. Näin edellä mainitussa oikeusministeriön lanseeraamassa toimintamallissa pyritään tekemään: kokonaisvastuun nuoresta ottaa yksi työntekijä.
Kun meneillään on useita hankkeita nuorten uusintarikollisuuden ehkäisemiseksi ja hoitamiseksi, ei ole mielekästä lähteä vaatimaan isoja muutoksia nuorten rikoksentekijöiden hoito- ja rangaistusjärjestelmään juuri nyt. On järkevämpää ensin katsoa, mitä nämä uudet hankkeet tuovat tullessaan: miten ne vaikuttavat nuorten rikoskierteiden katkaisemiseen. Luonnollisesti resurssien varmistaminen sosiaali- ja lastensuojelutyölle on koko ajan tärkeää.
Kriminaalipoliittisessa päätöksenteossa tutkimuksella on tärkeä rooli. Kuten Aarne Kinnunen (2021) oikeusministeriöstä toteaa: rikollisuusongelmiin liittyvää epävarmuutta ja turvattomuutta saatetaan käyttää poliittisten tavoitteiden saavuttamiseen, ja tunteet nousevat julkisessa keskustelussa helposti pintaan näistä teemoista puhuttaessa. Hänen mukaansa siksikin tarvitaan koko ajan tietoa nuorten rikollisuustilanteesta – ylilyöntien hillitsemiseksi. Myös toimenpiteiden vaikuttavuudesta tarvitaan tutkimustietoa. ”Silmä silmästä, hammas hampaasta” –tuntumalla nuorisorikollisuuden ongelmia ei ratkaista.
Nuoria, rikoksia, moraalisia paniikkeja on Vasemmistofoorumin blogisarja, jossa annetaan vastauksia nuorisorikollisuutta koskeviin kysymyksiin. Sarjan kirjoittajina ovat VTT, dosentti Jaana Lähteenmaa ja YTM, AmO Elina Vainikainen.
Lähteet
Haikkola, L., Hästbacka, N. ja Pekkarinen, E. (toim.): Kuka vastaa nuorten rikoksiin? Ammattilaisten, nuorten ja kustannusten näkökulmia palveluihin. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta 2019:34. Valtioneuvosto, 2019.
Kinnunen, A.: Nuorten kokonaisrikollisuuden seuranta ja rikosten ehkäisy oikeusministeriössä. Puheenvuoro, Kriminologia no 1/2021.
Pernaa, H.K., Lindell, J. ja Kuoppala, J. : Palveluiden pirunpolskaa: asiantuntijanäkemyksiä rikoksilla oireilevien nuorten palveluverkoston kehittämiseksi. Vaasan yliopiston raportteja no 34, 2022. https://osuva.uwasa.fi/handle/10024/14680
Sambou, S. ja Piispa, M. : Toimintamalli rikoksilla oireileville nuorille. Kehittämistyöryhmän ehdotus. Oikeusministeriön julkaisuja: Selvityksiä ja ohjeita 2019:26. https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/handle/10024/161653