Kuvaus
Vasemmistofoorumin tuoreessa selvityksessä tutkitaan hallituksen rakennepaketin kuntia koskevien osuuksien vaikutuksia tuloeroihin.
Kauppatieteiden maisteri Patrizio Lainàn kirjoittamassa selvityksessä tarkastellaan rakennepaketin tulonjaollisia vaikutuksia neljässä eri skenaariossa gini-kertoimen avulla ja vertaamalla suurituloisimman desiilin tulojen suhdetta pienituloisimman desiilin tuloihin. Skenaarioissa tehdään eri oletuksia kuntien reagoinnista rakennepakettiin.
Tuloerot kasvavat kaikissa muissa skenaarioissa paitsi skenaariossa, jossa valtiontuen leikkaaminen ja budjetin tasapainottaminen katetaan kokonaan kunnallisveron korotuksilla. Jos kunnat vähentävät tuottamiaan palveluita edes osittain, tuloerot kasvavat.
”Vuoden 2013 kehysriihessä päätettyjen veromuutosten tuloeroja tasaava vaikutus jää luultavasti melko merkityksettömäksi suhteessa kuntien valtionosuuksien leikkaamisen ja velvoitteiden vähentämisen tuloeroja kasvattavaan vaikutukseen”, Lainà sanoo.
Selvityksessä on käytetty aineistona Tilastokeskuksen tilastoja eri tuloluokkien tulotasosta ja keskimääräisistä kunnallisveroprosenteista. Laskuissa lähdetään siitä, että kunnallisten palveluiden leikkaukset pakottavat hankkimaan vastaavat palvelut markkinoilta, vaikka näin syntyvät kulutustarpeet eivät näykään kaikissa tulonjakotilastoissa.
”Pienikin leikkaus palveluista kasvattaa tosiasiallisia tuloeroja, jos kotitaloudet joutuvat hankkimaan korvaavat palvelut markkinoilta. Palveluiden leikkaamiseen saatetaan kuitenkin helposti päätyä, sillä kunnan tuottamien palveluiden korvaaminen markkinoilta ostetuilla palveluilla ei näy virallisissa tulonjakotilastoissa ”, Lainà toteaa.
Selvityksen mukaan tosiasiallisia tuloeroja on mahdollista kaventaa samalla kun kuntien valtionosuuksia leikataan ainoastaan, jos kuntien lakisääteisiä velvoitteita ei karsita. Tällöin kuntien on käytännössä lähes pakko kattaa valtionosuuksien leikkaukset ja budjetin tasapainottaminen nostamalla kunnallisveroa.
Julkaisun voit lukea osoitteessa: http://vasemmistofoorumi.fi/uusi/wp-content/uploads/2016/08/tulojako-raportti2-1.pdf.
Maksuttomat julkaisut ovat ladattavissa myös verkkokaupan kautta. Lisää tuotteet ostokoriin ja viimeistele tilaus ladataksesi julkaisut.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.