Kuvaus
Heikki Patomäen uuden kirjan päätavoite on kehittää vaihtoehtoinen ja kokonaisvaltainen talouspoliittinen ohjelma. Ytimessä on ”Professori Patomäen julkisten investointien ohjelma”, jonka seuraukset voivat olla dramaattiset niin työllisyydelle kuin kasvulle. Parhaassa tapauksessa aiempaakin velkaa voidaan maksaa pois myös absoluuttisesti, koska investoinnit lisäävät talouskasvua ja verotuloja.
Nykyiselle kilpailukyky- ja deflaatiokehitykselle on siis olemassa vaihtoehto. Megayhtiöt ja -pankit ovat konservatiivisia ja pyrkivät turvaamaan voittonsa ja valta-asemansa. Innovaatiot syntyvät siellä, missä ihmiset ovat vapaita ja voivat tavoitella hyvää elämää.
Kotimaisen talouspolitiikkamme pääkäsitteet ja teoriat saavat Heikki Patomäen kirjassa professionaalin käsittelyn. Kirjassa käydään kriittisesti läpi tärkeät termit kannustimista kilpailukykyyn ja uusklassisesta talousteoriasta globaaliin poliittiseen taloustieteeseen.
Heikki Patomäki on maailmanpolitiikan professori, joka on julkaissut parikymmentä kirjaa, muun muassa Uusliberalismi Suomessa (2007), The Political Economy of Global Security (2008), Eurokriisin anatomia (2012, englanniksi ja kreikaksi 2013) sekä Tulevaisuuden politiikkaa (2013). Hänen kirjansa ja epäortodoksiset keskustelunavauksensa ovat herättäneet vilkasta keskustelua akateemisessa maailmassa, suomalaisessa julkisuudessa ja globaalissa kansalaisyhteiskunnassa.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.