Siinä, missä Suomessa pakkosiirtolaisista on puhuttu turvallisuusargumentein jo pitkään, ovat ne tulleet osaksi ruotsalaista keskustelua vasta viime vuosina.
Valtiotieteiden kandidaatti ja poliittisen historian maisteriopiskelija Elias Lahtinen tarkastelee raportissaan Pakkosiirtolaiset uhkana ja vihollisina – Turvapaikkapolitiikan turvallistaminen ja sosiaalinen eriarvoisuus Suomessa ja Ruotsissa 2010–2024 näissä maissa käytyä maahanmuuttokeskustelua turvallistamisen näkökulmasta. Raportin on julkaissut ajatuspaja Vasemmistofoorumi. Lue raportti täältä.
Turvallistamisella tarkoitetaan puhetapaa, jossa jokin politiikan sektori esitetään turvallisuuskysymyksenä. ”Raportissa pyrin selvittämään, missä määrin turvapaikkapoliittisia tiukennuksia on perusteltu vetoamalla turvallisuuteen ja millä tämän voisi selittää”, Lahtinen toteaa. Analyysi kattaa lakiesityksiä ja keskusteluja niistä vuosilta 2010–2024, ja siinä hyödynnetään sekä tilastollista että diskurssianalyyttistä tarkastelua. Raportin otsikossa mainituilla ”pakkosiirtolaisilla” Lahtinen tarkoittaa kaikkia toisesta maasta turvaa hakevia, olivat he sitten juridisesti turvapaikanhakijoita tai esimerkiksi paperittomia.
Turvallistaminen on ollut läsnä suomalaisissa keskusteluissa koko tarkastelujakson ajan, aina Kataisen hallituksesta (2011–2014) lähtien. Se on kuitenkin muuttanut muotoaan, Lahtinen summaa. ”Eduskuntakeskusteluissa turvallistaminen on näkynyt kasvavissa määrin vuoden 2015 ’pakolaiskriisin’ jälkeen. Venäjän hyökättyä Ukrainaan voi katsoa turvapaikkapoliittisen keskustelun militarisoituneen. Suomessa maahanmuuttovastaiset asenteet ovat 2000-luvulla olleet Ruotsia yleisempiä, ja myös ajatus hyvinvointivaltion kuulumisesta erityisesti kansalaisille on näkynyt taustalla. Mielestäni tämä on kuitenkin ollut vähemmän oleellista turvallistamiskehityksessä.” Yllättävää Lahtisen mielestä oli se, miten myös ihmisoikeusmyönteiseksi mielletyn Rinteen ja Marinin hallituksen (2019–2023) aikana turvallistaminen oli yleistä.
Ruotsissa muutos on ollut selkeä. ”Turvallisuus ei ollut käytettyjen argumenttien joukossa Reinfeldtin II hallituksen (2010–2014) aikana, mutta vuoteen 2024 mennessä siitä on tullut täysin eri tavalla oleellinen lakiesitysten elementti”, Lahtinen kertoo. Turvallistaminen on siis Ruotsissa kasvanut, ja se on viime vuosina liittynyt erityisesti haluihin kontrolloida sekä tiukemmin maahantuloa mutta myös ulkomaan kansalaisia Ruotsissa. ”Rasistiset argumentit ovat Suomessa olleet koko tarkastellun ajanjakson aikana aina jotenkin läsnä, mutta Ruotsissa ne ovat selvästi tulleet uudella tavalla osaksi turvapaikkapoliittista keskustelua. Ruotsin turvapaikkapoliittisen kehityksen taustalla ovat nähdäkseni vuoden 2015 turvapaikanhakijoiden määrän voimakas kasvu, kotoutumiskeskustelu ja jengirikollisuus sekä argumentit hyvinvointivaltion puolustamisesta.”
Lahtinen tarkastelee raportissaan myös sitä, miten toisaalta yleiseurooppalaiset virtaukset, toisaalta paikalliset tekijät vaikuttavat politiikkaan. ”Suomessa ja Ruotsissa on seurattu yleiseurooppalaista linjaa, jossa kolmansista maista tulevia turvaa hakevia suljetaan yhä enemmän Euroopan ulkopuolelle”, hän kiteyttää. ”Näkisin, että turvallisuusargumentit vetoavat kansalaisiin etenkin uusissa ja yllättävissä tilanteissa. Tähän vaikuttaa kuitenkin myös se, millaisena pakkosiirtolaisten rooli osana kansallista yhteisöä on nähty ja minkälainen näkemys hyvinvointivaltiosta ja pakkosiirtolaisten osallisuudesta siihen on aiemmin vallinnut. Mielestäni nämä kaksi kysymystä ovat oleellisia siinä, minkälaiset edellytykset turvallistamisella on lyödä läpi kansallisessa politiikassa.”
Turvallisuuteen vetoaminen voi olla ongelmallista, sillä se voi kaventaa demokraattista keskustelua, Lahtinen varoittaa. Hän peräänkuuluttaa poliitikoilta myös pohdintaa siitä, miten pakkosiirtolaiset ja laajemmin kaikki maahanmuuttajat asemoidaan osaksi kansallista yhteisöä heidän luokka-asemastaan riippumatta. ”Kyky vaikuttaa kansalliseen kilpailukykyyn ei mielestäni voi olla kotoutumisen perusta. Vasemmistolaisessa hyvinvointipolitiikassa pitäisi mielestäni korostaa enemmän sitä, että hyvinvointivaltio on todella kaikkia varten eikä vain kotimaan kansalaisille. Kun toivomme ulkomaalaisista hyvinvointivaltion pelastajaa ikääntyvälle kansakunnalle, hyvinvointivaltion on annettava myös takaisin heille. Maahanmuuttajien ottaminen mukaan yhteiskuntaan on vastalääke jatkuvalle pelon lietsomiselle.”
Kuva: DJM Photos / CC BY 2.0 / Flickr
